Artikkeli kuva

Perussuomalaiset: Pakkoliitokset eivät ole vaihtoehto

17.01.2014 |10:27

Perussuomalaiset jakavat huolen hallituksen kuntarakenneuudistuksen etenemisestä pakkoliitoksiin. Myös perussuomalaisten eduskuntaryhmä on harkinnut jättävänsä aiheesta välikysymyksen tulevien valtiopäivien käynnistyttyä.

– Olemme osaltamme valmiit koko opposition yhteistyöhön asiassa. Katsomme, että tapa, jolla hallitus vie eteenpäin merkittävää, kaikkia maamme kansalaisia koskettavaa hanketta, ei ole vakuuttava eikä se tule johtamaan kestävään lopputulokseen, kansanedustaja Pentti Kettunen huomauttaa.

– Hallitus lähti väärille urille jo päättäessään yhdistää kunta- ja sote-uudistuksen. Ensiksi mainitun varjolla pyrittiin viemään jälkimmäistä haluttuun suuntaan, mikä pian osoittautui huonoksi ajatukseksi. Sen sijaan, että hallitus olisi tässä vaiheessa myöntänyt virheensä ja aloittanut työn uudelta pohjalta, perustettiin Orpo-Backman-työryhmä pelastamaan menetetyt kasvot. Työryhmän työn tuloksia esiteltiin ratkaisuna, mutta tosiasiassa ongelma vain paheni. Opposition yhteistyötarjouksille viitattiin kintaalla, kuten on tehty alusta saakka.

Hallitus on vakuutellut, ettei se aja kuntien pakkoliitoksia, vaikka vaaleja edeltävien puheiden perusteella hallituspuolueet eivät ole seisoneen asian takana yhtenä rintamana.

– Hiljattain ministeri Henna Virkkunen kuitenkin paljasti kymmenen seutua, joille pakkoliitoksia todennäköisesti on tulossa, ja kertoi, että kuntalaisten mielipidettä asiaan tullaan kysymään kansanäänestyksellä. Kansanäänestys ei kuitenkaan muuta mihinkään sitä tosiasiaa, että pakkoliitosten ei pitänyt missään vaiheessa olla vaihtoehto, ja nyt ne sitä ovat, Kettunen jyrähtää.

– Perussuomalaisten mielestä hallitus on epäonnistunut yhdessä päähankkeistaan, kunta- ja sote-uudistuksessa, ja kieltäytyessään myöntämästä asiaa se on valmis sortumaan jopa pakkokeinoihin.

Kuntauudistukseen liittyvät peruskysymykset ovat perustuslain kannalta ongelmallisia, minkä useat asiantuntijatkin ovat nostaneet esiin. Kuntien itsemääräämisoikeuteen ollaan puuttumassa kovalla kädellä. Perussuomalaisten eduskuntaryhmä pitää myös kyseenalaisena sitä, että kuntauudistusta pusketaan eteenpäin, vaikka kuntien ja valtion tehtävänjaon selvittäminen on vielä pahasti kesken.

– Katsomme, että näin keskeisen asian tulisi olla loppuun käsitelty ennen kuin kuntien on saatettava päätökseen yhdistymisselvitykset, Kettunen painottaa.

PS VERKKOTOIMITUS


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Some ärähti THL:n huuruisesta sekoilusta – terveysviranomainen höpöttelee suomalaisuusmyytistä, väittää kotoutumista ”pakkoassimilaatioksi” – THL:n sivusto pursuilee kovan linjan woketusta

08.06.2025 |15:46
4.
Suomen uutiset logo

Tutkimus: Oikeistolaiset osoittavat enemmän empatiaa vasemmistolaisia kohtaan kuin vasemmistolaiset oikeistolaisia kohtaan – epäsymmetriaa selittävät ankarat moraaliset tulkinnat

06.06.2025 |09:55
5.
Suomen uutiset logo

Antikainen: Rikollisjoukko ei määrää Suomen puolustuksesta – ”Töhrykampanja ei muuta Suomen turvallisuuspolitiikkaa”

08.06.2025 |17:19
6.
Suomen uutiset logo

Thunbergin purjehdusseurueen taustat: Yksi osallistui Hizbollahin johtajan hautajaisiin, vasemmistomeppi syytti Hamasin kidnappaaman vauvan kuolemasta Israelia

09.06.2025 |14:30
8.
Suomen uutiset logo

Woken jo hiipuessa Väestöliitto lanseeraa kampanjan, joka syyttää DEI:stä irtisanoutuvia yrityksiä tasa-arvon takinkääntäjiksi

08.06.2025 |16:09
9.
Suomen uutiset logo

Wille Rydman: Mies-päätteisten sanojen kieltäminen ei tee maailmasta rahtustakaan tasa-arvoisempaa – ”Ole mies, älä henkilö”

06.06.2025 |11:28
10.
Suomen uutiset logo

Mikko Polvinen: Maahanmuuton kriittinen piste ylittyy Euroopassa – ”Oman maan kansalaiset muuttavat kodeistaan paremman ja turvallisemman elämän perässä”

11.06.2025 |09:19

Uusimmat

PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää