Perussuomalaisten piiritoimiston ikkuna töhrittiin Oulussa

27.08.2015 |15:36

Perussuomalaisten Pohjois-Pohjanmaan piirin toimiston ikkuna töhrittiin viime viikonloppuna Oulussa. Ilkivalta oli toimistolle menneelle piirin puheenjohtaja Jari-Pekka Teurajärvelle ikävä yllätys.

– Perussuomalaisten toimistojen ikkunoihin kohdistuneet vahingonteot ovat olleet ennemminkin eteläisen Suomen ongelma. On ikävää, että trendi on näyttää rantautuneen nyt myös Ouluun.

Piirin puheenjohtaja tuomitsee vahingonteon yksiselitteisesti.

– Ilkivalta tai väkivalta ei ole oikea tapa vaikuttaa asioihin. En hyväksy paikkojen särkemistä ja töhrimistä tapana yrittää saada oma viestinsä perille. Perussuomalaiset vastustavat kaikkea väkivaltaa ja pyrkivät vaikuttamaan asioihin vain parlamentaarisin keinoin. Samaa suhtautumistapaa toivoisin myös muilta.

Perussuomalaiset harkitsevat rikosilmoituksen tekemistä asiasta.

SUOMEN UUTISET


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Financial Times torppaa Antti Lindtmanin haaveilut: Espanjan maahanmuuttomalli täysin yhteensopimaton Suomeen – kielimuuri, kulttuurierot ja osaamistaso esteenä, johdattaisi tulijat sossun luukulle

06.06.2026 |15:00
2.
Suomen uutiset logo

Vigelius vaatii Ylelle suursiivousta: ”Sata miljoonaa euroa pois hömppäviihteestä ja takaisin ydintehtäviin”

05.06.2026 |18:15
6.
Suomen uutiset logo

Antikainen kauhuissaan hoivakodin potilasturvallisuustapauksesta: Hoitajat kirjoittivat raportteja käännössovelluksella, toimitusjohtaja kaunisteli jäljet

08.06.2026 |15:42
9.
Suomen uutiset logo

Yle paljastaa: Vanhukset eivät tienneet, saivatko lääkkeensä – SDP viittaa kintaalla kielitaidottomien hoitajien aiheuttamille ongelmille

09.06.2026 |13:43
10.
Suomen uutiset logo

Vihervasemmisto järkyttyi kansalaisuuslain kiristyksistä: Kansalaisuuskokeesta ”psykologista stressiä” maahanmuuttajille

10.06.2026 |12:10

Uusimmat

PS-Naiset 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 3/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää