Perussuomalaisten puheenjohtajisto valitaan iltapäivällä

08.08.2015 |11:40

Turun Logomoon kokoontunut perussuomalaisten puolueväki valitsee tänään puheenjohtajiston. Varsinaiseksi puheenjohtajaksi on ehdolla istuva puheenjohtaja Timo Soini. Haastajaksi oli ilmoittautunut oululainen yrittäjä Raimo Rautiola, mutta hän ilmoitti lauantaina vetäytyvänsä kisasta.

Koko nykyinen johto hakee jatkokautta. Jussi Niinistö hakee jatkopaikkaa 1. varapuheenjohtajan paikkaan, Hanna Mäntylä puolestaan on ilmoittautunut halukkaaksi jatkamaan toisena ja Juho Eerola kolmantena varapuheenjohtajana. Kansanedustaja Mika Niikko on ilmoittautunut valmiiksi varapuheenjohtajuuksiin, nuorten puheenjohtaja Sebastian Tynkkynen ja parkanolainen Reijo Ojennus kolmanneksi varapuheenjohtajaksi, Uudenmaan piirin puheenjohtaja Pekka M. Sinisalo toiseksi tai kolmanneksi varapuheenjohtajaksi. Myös kasvatustieteiden maisteri Ilpo Haalisto on ilmoittanut kiinnostuksestaan varapuheenjohtajaksi.

[ Tekstiä muokattu klo 13:22 Raimo Rautiolan osalta. Asiasta kirjoitti ensimmäisenä Lännen Media ]

Veli-Pekka Leskelä


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

7.
Suomen uutiset logo

The Economist varoittaa instituutioihin leviävästä islamismista – vaatii poliittiselta keskikentältä rohkeutta

10.10.2026 |14:01
8.
Suomen uutiset logo

Perussuomalaiset ja Leena Meri laittoivat lopun rikollisten hyysäämiselle – katso 23 kohdan lista

13.10.2026 |12:01
9.
Suomen uutiset logo

Valkoisen punta on vain 88 penniä – yleisradioyhtiö BBC syrjii valkoisia työntekijöitään palkkauksessa

09.10.2026 |13:10
10.
Suomen uutiset logo

Bergbom sanasodassa kokoomusedustajan kanssa – harhaanjohtava lainaus vaihtui ilmastonmuutosdenialismisyytöksiin

14.10.2026 |16:50

Uusimmat

Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Lähetä uutisvinkki:

toimitus@perussuomalaiset.fi