
Pirkko Ruohonen-Lerner: Suurtyöttömyys haastaa eduskunnan
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Pirkko Ruohonen-Lerner näkee eduskunnan syksyn äärimmäisen työntäyteisenä, koska puuttumista vaativia isoja asioita on paljon:
”Maan heikkenevä taloustilanne, jatkuvasti vähenevät työpaikat, suurtyöttömyys, verokysymykset, koko julkisen sektorin velkaantuminen ja terveyspalvelujen rapautuminen joissakin kunnissa. Kunta- ja sote-uudistuksella olisi kiire ja sitä pitäisi jatkaa kaikkien eduskuntapuolueiden yhteistyönä. Istuvan hallituksen toimintakyky vaikuttaa halvaantuneelta. Hallitus on julistanut suuria sanoja historiallisista ja fantastisista uudistuksista, jotka kuitenkin ovat näivettyneet valmistelun edetessä. Monet hallituksen esitykset ovat olleet riitaisia ja keskeneräisiä kompromisseja, kuten esitys kunta- ja sote-uudistuksesta. Jopa useat hallituspuolueiden kansanedustajat ovat alkaneet vastustaa hallituksen omaa sote-esitystä. Esimerkiksi tänään HS uutisoi, kuinka vihreät ovat siirtyneet kannattamaan perussuomalaisten Suomen Palvelukunnat -ohjelman keskeistä linjausta, jossa valtakunnallisesti hyvin toimivaa erikoissairaanhoitoa ei lakkauteta, vaan säilytetään ja se ottaa vastuulleen perusterveydenhoidon järjestämisvastuun”, kertoo Pirkko Ruohonen-Lerner.
Vain sotea ja kuntauudistusta
Hallitus on Ruohonen-Lernerin mukaan lähes pysäyttänyt kaiken muun lainsäädäntötyön paitsi sote- ja kuntauudistuksessa telmimisen:
”Hallitukselta on tullut vähän normaaleja hallituksen esityksiä eduskuntakäsittelyyn, minkä vuoksi jopa valiokuntien kokouksia on peruutettu. Uskon, että hitaanlainen tahti jatkuu koko loppuhallituskauden”, ennustaa perussuomalaisten ryhmänjohtaja.
Suomalaisuus etusijalle
Ruohonen-Lernerin mukaan perussuomalainen eduskuntaryhmä nostaa syksyllä isänmaan kannalta merkittäviä asioita parlamenttimme asialistalle:
”Perussuomalaisten oma vaihtoehtobudjetti vuodelle 2013 on pohjapaperi, jota päivitetään syksyllä, kun laaditaan vaihtoehtobudjettia vuodelle 2014. Siitä selviävät perussuomalaisille keskeiset ja tärkeät poliittiset kysymykset. Eduskuntaryhmämme käsittelee kesäkokouksessaan elokuun lopulla myös muita asioita, joita valmistellaan syksyn työlistalle.
”Talouden ongelmiin ja suurtyöttömyyteen pitää löytää toimivia ratkaisuja. Nyt menetetään valtava määrä osaavien ammattilaisten työpanoksesta, kun väkeä on työttömyyskortistossa eikä tuottavassa työssä. Kansalaisten eriarvoistumiskehitystä tulee ehkäistä, asialliset hyvinvointipalvelut kuuluvat kaikille. Esimerkiksi omaishoidon tuki pitäisi ensi tilassa siirtää Kelan hoidettavaksi, jotta ei olisi niin suuria kuntakohtaisia eroja. Perussuomalaisten vaihtoehtobudjetista löytyy ratkaisuja lukuisiin yhteiskunnallisiin ongelmiin.”
Ongelmat odottavat ratkaisuja
Kotimaisten tuotteiden ja palvelujen kysyntää tulee edistää suosimalla suomalaista aina kun se on mahdollista. Elvytystä tulee kohdentaa mm. teiden ja rakennuskannan korjaamiseen. Terveysongelmia aiheuttavat homekoulut ja päiväkodit on korjattava ensiksi ja vasta sen jälkeen on uusien kulttuuritalojen vuoro. Kun elvytysrahaa myönnetään eri tarkoituksiin, tulee varmistaa se, että urakat eivät mene harmaan talouden pyörittäjille. Kunnat voivat sen varmistaa johtamalla itse saneeraushankkeita ja palkkaamalla niihin työntekijöitä. Julkisten palvelujen järjestämisessä tulisi aina varmistaa se, että yritysten ja niiden työntekijöiden verot maksetaan asianmukaisesti Suomen valtiolle ja kunnille.
”Verotuksen ja sosiaalipolitiikan oikeudenmukaisuus on meille tärkeää. Haluamme, että erityisesti pienituloisten kansalaisten ostovoimaa kasvatettaisiin ja heille turvattaisiin toimivat peruspalvelut kaikissa kunnissa. Perussuomalaisten Suomen palvelukunnat -ohjelman toteutuksella terveyspalvelut voitaisiin turvata kattavasti kaikille.
”Kannatamme Suomen itsenäisyyttä ja itsemääräämisoikeutta, vastustamme EU:n liittovaltiokehitystä. Keskustapuolueen Matti Vanhasen toimiessa pääministerinä vuonna 2010 valittiin väärät lääkkeet, kun lähdettiin myöntämään ensimmäisiä tukipaketteja Kreikalle ja muille ongelmamaille. Nyt euromaiden kriisi on huomattavasti monimutkaisempi ja suomalaisten veronmaksajien taloudelliset riskit valtavat. Valitettavasti eurokriisi on vienyt hallitukselta energiaa ja aikaa, jolloin kotimaiset ongelmat ovat jääneet odottamaan ratkaisuja. Toivottavasti pääsemme toteuttamaan ongelmiin ratkaisuja viimeistään seuraavien eduskuntavaalien jälkeen”, haastaa PS:n ryhmäjohtaja.
Seppo Huhta
Mitä mieltä?
Viikon suosituimmat


Kolumni: Mikä hävettää, demarit?
Valtiontalouden tarkastusvirasto vahvistaa: Marinin hallitus suhtautui rahankäyttöön löperösti ja purki sääntöpohjaiset esteet rahankäytölleen. Laskua tästä maksetaan vielä pitkään. - Kun Marinin hallitus luopui finanssipoliittisista säännöistä, se kehitti itselleen uuden säännön: kaikki saavat aina jotain. Lopputuloksena oli menojen valtava paisuminen, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.

Eurooppa, johon uskoimme, on hitaasti kuolemassa – ”Tästä ei voi enää vaieta”
Mikä on oikea tai väärä tapa toimia, kun aiemmin täysin saksalaiset kaupungit muuttuvat silmiemme edessä muslimimaailman etuvartioiksi, kysyy Irakissa ja Afgnaistanissa palvellut brittiupseeri The Telegraphissa. Kotoutuminen tarkoittaa käytännössä sitä, että maahanmuuttajat räätälöivät uuden kotimaansa entisen kotipaikkansa kaltaiseksi. Kauniisti sanottuna ”moderni sekulaarin liberalismi perustuu kohtalokkaaseen virhearvioon”.

Vihreiden kunta- ja aluevaaliehdokas maahanmuuttotutkimuksen takana – Lehtinen ja valtiovarainministeriön finanssineuvos lyttäävät tutkimuksen
Viime viikolla valtamedioissa uutisoitiin laajasti tutkimuksesta, jonka johtopäätöksenä maahanmuuttajien vaikutus Suomen talouteen olisi positiivinen. Helsingin Sanomat kysyi valtiovarainministeriöltä tutkimuksesta. Valtiovarainministeriön finanssineuvos Jukka Mattilan mukaan tutkimus on heikkolaatuinen ja siitä on tehty liiallisia johtopäätöksiä. Perussuomalaisten kansanedustaja Rami Lehtinen pitää ihmeellisenä, että missään mediassa ei ole puhuttu tekijöiden taustoista.

Bensan hinta laskee taas – eduskunta hyväksyi polttoaineiden verotuksen keventämisen
Eduskunta päätti tänään liikennepolttoaineiden valmisteveron alentamisesta. Eduskunta hyväksyi hallituksen esityksen selvin äänin, sillä vain SDP, vihreät ja vasemmistoliitto äänestivät vastaan.

Antikainen: Marinin hallitus toi ISIS-äidit Suomeen – perussuomalaiset laittaa heidät vastuuseen
Eduskunta käsitteli eilen hallituksen esitystä terrorismilainsäädännön tiukentamiseksi. Hallitus aikoo tukkia terrorismilainsäädännön porsaanreiät, puuttua harmaalla alueella tehtäviin rikoksiin ja koventaa rangaistuksia. Laki on laaja kokonaisuudistus. Jatkossa esimerkiksi ISIS-äidit eivät pääse enää kuin koira veräjästä.

Lehtiväite: Minnesotan sosiaaliturvapetosten rahoja on päätynyt terroristijärjestölle Somaliaan
Minnesotan osavaltiossa epäillään tapahtuneen laajoja sosiaaliturvapetoksia. Rahaa on huijattu asunnottomien palveluilla, köyhien lasten välipaloilla ja autististen lasten terapiapalveluilla. Monissa tapauksissa epäillyt ovat Minnesotan somaliyhteisön jäseniä. Viranomaislähteet vahvistavat, että miljoonia dollareita petoksilla hankittua rahaa on lähetetty Somaliaan, missä osa rahoista on päätynyt Al-Shabaab-terroristijärjestön käsiin.

Purra: On syytä varautua siihen, että Suomi joutuu liiallisen alijäämän menettelyyn heti alkuvuodesta
Perussuomalaisen valtiovarainministeri Riikka Purran mukaan Suomi saattaa joutua liiallisen alijäämän menettelyyn heti alkuvuodesta. Hän kommentoi asiaa eduskunnassa tiistaina velkajarrua koskevassa lähetekeskustelussa.

Elias Rosengrén valittiin Perussuomalaisen Nuorison puheenjohtajaksi
Perussuomalaisen Nuorison puheenjohtajaksi valittu Elias Rosengrén on 26-vuotias perheenisä ja yhteiskuntatieteiden maisteri.

Antikainen: Keskusta haluaa Suomesta koko maailman sosiaalitoimiston
Eduskunta käsitteli torstaina 20.11. hallituksen esitystä ulkomaalaisten pysyvän oleskeluluvan ehtojen kiristämisestä. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen korostaa, että pysyvä oleskelu Suomessa ei saa olla automaattista, vaan maahantulijoiden on ansaittava se.
Uusimmat

Saksan vasemmistopuolue vaatii äänioikeutta myös pakolaisille

Elias Rosengrén valittiin Perussuomalaisen Nuorison puheenjohtajaksi

Tuulivoima jakaa saksalaisia ja sen riskejä vähätellään

Antikainen: Keskusta haluaa Suomesta koko maailman sosiaalitoimiston
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 3/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2025

Lue lisää








