Artikkeli kuva

Tom Packalén. Arkistokuvaa. / LEHTIKUVA

Poliisikansanedustaja Tom Packalén puuttuu päällepissaamiseen: “Poliisit pakotetaan toiselle puolelle Suomea korvauksetta, aivan sairas juttu”

12.07.2019 |15:14

Helsinkiläinen kansanedustaja Tom Packalén moittii ankarasti linjausta, joka edellyttää poliisien matkustavan korvauksetta. Korvausasia nousi julkisuuteen MTV3:n uutisesta.

Vanhempi konstaapeli Pauli Mäenpää Helsingin poliisilaitokselta avautui torstaina harvinaisella tavalla MTV3:n uutisille. Hän kertoi “pissapoikatempauksestaan”, ja motiiveista sen takana. Jätkäsaaren Bad Bad Boy -pissapoikaveistoksen alla partioautoa pesettänyt Mäenpää kertoi:

– Symboliikka oli pissapoika ja sen alle ajettiin, mutta itsellä siinä oli syvällisempi tarkoitus. Meillä valitettavasti nykyään ainakin suorittavassa portaassa poliisissa on sellainen olo, että kuvainnollisesti meidän päälle pissataan. Nyt meillä tulkitaan voimassaolevaa työehtosopimusta sillä tavalla, että matkustamiseen käytetty aika ei ole työaikaa. Eli jos me lähdemme esimerkiksi Tampereelle joukkojenhallintaan mellakkavarusteissa, niin menemme sinne tunniksi töihin.

Poliisikansanedustaja Tom Packalén (ps.) on tyrmistynyt linjauksesta. Hän kirjoittaa sivuillaan:

– Aivan sairas juttu, poliisit määrätään (pakotetaan) menemään poliisivarusteissa toiselle puolelle Suomea korvauksetta. Kuinka häiriintynyt tämänkin päätöksen tehnyt henkilö mahtaa olla? Mieleen tulee lähinnä ihmiskauppa, joka on rikos.

Packalén kysyy, mitä tekee hallitus tämän korjaamiseksi ja tästä vastuussa olevien henkilöiden rankaisemiseksi. Hän odottaa, että vääryys korjataan sisäministeriön ja valtiovarainministeriön toimesta, syyskuuhun mennessä ja maksamattomat tunnit korvattu poliisimiehille.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Helsingin teologisessa tiedekunnassa opiskeleva nainen kirjoitti loppuesseeseensä sanan “islamisaatio”, ja bumerangihan siitä tuli – “Ei voida arvostella”

22.04.2025 |16:13
3.
Suomen uutiset logo

Hallitus harkitsee vakavasti palkkojen veroalea – SAK, jonka pitäisi olla duunareiden puolella, aloitti heti neliraajajarrutuksen: Vastustaa työntekijöiden ostovoiman vahvistamista

22.04.2025 |15:13
4.
Suomen uutiset logo

Ministeri Lulu Ranne pistäisi koko Yleisradion johdon vaihtoon: ”Kun on tulosvastuu, niin tulos tai ulos”

17.04.2025 |21:51
7.
Suomen uutiset logo

Brittipoliisi varoitti miestä kadulla: “puhu englantia”-kehotus voi olla viharikos

23.04.2025 |11:25
10.
Suomen uutiset logo

Taloustieteen emeritusprofessori: Työn verotusta kannattaa keventää myös ylimmissä tuloluokissa – ”Yhteiskunnalle käy kalliiksi pitää kaikkein tuottavimpia ihmisiä vajaakäytöllä”

17.04.2025 |10:17

Uusimmat

PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää