Portugalin uusi hallitus sai luottamuslauseen

31.07.2013 |13:21

Portugalin uusi hallitus on saanut luottamuslauseen maanantaisessa luottamusäänestyksessä. Kaikki hallituksessa olevien kahden keskustaoikeistolaisen puolueen kansanedustajat äänestivät hallituksen puolesta. Vastaan äänestivät sosialistit ja kahden vasemmistolaisen puolueen edustajat. Asiasta kertoi Suomessa ensin Yle Uutiset.

Äänestys päättää Portugalissa kolme viikkoa kestäneen kriisin, joka olisi voinut suistaa maan talouden entistä pahempaan selvitystilaan.
Portugalin hallitus on hyväksynyt leikkausohjelman, joka säästää valtion varoja 4,7 miljardia euroa ensi vuoden loppuun mennessä, jolloin maa pyrkii palaamaan normaaliin markkinarahoitukseen.
Hallituksessa syntyi viime hetkellä erimielisyyksiä uudistusten suunnasta. Uusia vaaleja ei järjestetty, hallitus järjestettiin uudelleen ja uusi ministeristö meni luottamusäänestykseen.

 

Veli-Pekka Leskelä


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Perussuomalaiset vaativat Turun jättimoskeijan tonttivarauksen eväämistä – Junnila varoittaa ulkomaisesta rahoituksesta ja poliittisesta islamista

27.10.2026 |12:49
3.
Suomen uutiset logo

Ilhan Omar: ”En tietääkseni nainut veljeäni” – kansanedustajan epäillään esiintyneen väärällä nimellä koko uransa ajan

26.10.2026 |10:07
5.
Suomen uutiset logo

Työeläkkeet ovat lakisääteistä vakuutuspohjaista sosiaaliturvaa ja kuuluvat julkiseen talouteen – siksi ne kuuluvat myös perussuomalaiseen säästöpakettiin

24.10.2026 |12:00
7.
Suomen uutiset logo

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava 

30.10.2026 |16:30
9.
Suomen uutiset logo

Poliisi keskeytti Ruotsissa epäillyn pikkutytön sukuelinten silpomisen – pääministeri vaatii tekijöille vankeutta ja karkotuksia

27.10.2026 |11:00
10.
Suomen uutiset logo

SDP:n eduskuntavaaliehdokas heittää lokaa ministerin päälle syyllistävällä kuvamanipulaatiolla – vaatii samaan aikaan stoppia eriarvoistumiselle

27.10.2026 |14:11

Uusimmat

Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Lähetä uutisvinkki:

toimitus@perussuomalaiset.fi