

Presidenttiehdokas Laura Huhtasaari: Suomen kansa ei äänestänyt federalistiseen EU:hun liittymisestä
Mikäli tulen valituksi Perussuomalaisen puolueen presidenttiehdokkaaksi, teen kaikkeni Suomen ulkopoliittisen aseman vahvistamiseksi ja kansallisen suvereniteetin palauttamiseksi, kansanedustaja Laura Huhtasaari totesi Työmiehen tuumaustunnilla.
Huhtasaari korosti puheessaan ulkopoliittista realismia ja hyviä suhteita niin Ruotsiin ja Viroon kuin myös Venäjään ja Yhdysvaltoihin.
– Presidentin tulee tukea Suomen vientikauppaa, Huhtasaari linjaa.
Suomi tarvitsee Huhtasaaren mielestä pitkäjänteistä talous- ja teollisuuspolitiikkaa, jossa maan infrastruktuuri ja investointikulttuuri voidaan virittää uudenlaiseen nousupositioon.
– Tarkoituksena on, että niin omat kuin ulkomaisetkin osaajat kokisivat vahvasti sen, että tähän maahan kannattaa investoida ja tässä maassa on tulevaisuutta.
Yhteisvaluuttaan lakimiesten tempuilla
Huhtasaari ei säästellyt sanoissaan kritisoidessaan Euroopan Unionia.
– Näinkö Suomi taas päätti? Että Suomen metsiä ei EU:ssa lasketa hiilinieluksi. Suomi ei näin päättänyt, mutta EU päätti Suomen puolesta. Pitää muistaa, että metsäteollisuus on Suomelle hyvin tärkeä ja tulee aina olemaan.
– Suomen kansa ei vuonna 1994 äänestänyt tällaiseen federalistiseen EU:hun liittymisestä.
Parhaana esimerkkinä tästä Huhtasaari pitää siirtymistä markasta euroon.
– Se tapahtui lakimiesten tempuilla ilman kansan ääntä. Ihmisille ilmoitettiin silloisen ministerin Sauli Niinistön suulla, että euroon liityttiin jo äänestyksessä EU-liittymislaista.
Kyse ei Huhtasaaren mielestä ole vain lakipykälistä ja kansainvälisistä sopimuksesta, vaan arvoista.
– Pahinta on henkinen miehitys. Sanat koti, uskonto ja isänmaa arvopohjana on häivytetty pois ja tilalle on tuotu asioita, joita meille kaupitellaan eurooppalaisten arvojen nimissä.
Norja, Sveitsi ja Islanti Huhtasaaren esikuvia
Suomelle sopivana viiteryhmänä Huhtasaari piti Euroopan talousalueen maita.
– En halua Eurooppaan yhtä valtiota, joka johtaa harvainvaltaan. Haluan itsenäisten kansallisvaltioiden yhteistyötä. Norja, Sveitsi ja Islanti toimivat viisaasti, kun eivät liittyneet EU:hun. Koska, jos ne olisivat aiemmin liittyneet ja nyt haluaisivat erota, EU yrittäisi kostaa keinolla, jos toisellakin.
Puoluehallitus esitti puoluevaltuustolle Huhtasaarta puolueen presidenttiehdokkaaksi. Puoluevaltuusto tekee päätöksen myöhemmin.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Erikoishaastattelussa Laura Huhtasaari: Presidentin täytyy huolehtia kansallisvaltion edusta
Viikon suosituimmat

Kreetalla kuohuu: Turistit lähtivät – laittomia maahantulijoita tilalle
Suomalaistenkin suosikkilomakohde Kreeta on helisemässä laittomien maahantulijoiden kanssa. Kun turistikausi päättyi, saarelle rantautui Afrikasta peräti 862 tulijaa yhden päivän aikana.

Tynkkynen jyrähtää kokoomuksen Sirpa Pietikäisen vihervasemmistolaisesta äänestyslinjasta EU:ssa
AssistEU-palvelun kautta meppien toimintaa seuraavalla perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkysellä on jo pitkään ollut tuntuma kokoomuksen Sirpa Pietikäisen toimien vihervasemmistolaisuudesta. Enää se ei ole vain tuntuma, todistaa AssistEU:n uusi ominaisuus, joka yhdistää kaikkien meppien toimintadatan ja antaa valmiit graafit siitä, mikä mepin todellinen suuntautuminen on.

Muslimit ja äärivasemmisto menestyivät USA:n vaaleissa – Alaskassa Mary Peltola voitti molemmat Dan Sullivanit
Yhdysvalloissa nähtiin siirtymä vasemmalle. Monet läpi päässeistä ehdokkaista edustavat demokraattipuolueen vasemmistolaisinta äärilaitaa. Äärivasemmiston ohella myös muslimiehdokkaat pärjäsivät hyvin. Alaskassa demokraattien Mary Peltola voitti molemmat Dan Sullivanit: sen, joka on istuva republikaanisenaattori ja sen toisen, jonka hänen kampanjatiiminsä väitetään asettaneen hämäysehdokkaaksi.

Poliisi otti useita huumerikoksista epäiltyjä kiinni Helsingin Puhoksen ostoskeskuksessa – Tynkkynen: ”Puhos on oikeasti menetetty”
Helsingin poliisi otti perjantai-iltana useita henkilöitä kiinni huumausainerikoksista epäiltyinä Puhoksen ostoskeskuksen alueella. Poliisi epäilee, että rikolliset pyörittävät alueella järjestäytynyttä huumausainekauppaa.

Tynkkynen pudotti uutispommin RKP:lle: Ruotsinkieliset nuoret tyrmäävät lisämaahanmuuton
Suomenruotsalaisten nuorten suhtautuminen maahanmuuttoon on muuttunut kielteisemmäksi, ilmenee Ajatushautomo Magman tuoreesta nuorisobarometrista. Muutos näkyy tyttöjen ja poikien keskuudessa. Yli puolet nuorista arvioi, että maahanmuuton lisääntyminen johtaa yhä vaikeampiin konflikteihin yhteiskunnassa.

Ruotsin hallituskriisissä täyskäännös – Åkesson: ”Olette omillanne”
Ruotsin kuukausia jatkunut hallituskriisi sai perjantaina yllättävän täyskäänteen. Ruotsidemokraattien puheenjohtaja Jimmie Åkesson ilmoitti puolueen luopuvan ministerivaatimuksistaan ja olevansa valmis hyväksymään Ulf Kristerssonin pääministeriksi ilman vastapalveluksia.

Useissa kaupungeissa tuhansien eurojen tukia vain ulkomaalaisten työllistämiseen – Vigelius: ”Laillistettua syrjintää”
Tampereen kaupunki on päättänyt ottaa käyttöön kansainvälisyyssetelin, joka on tarkoitettu tueksi vain ulkomaalaisten työllistämiseen. Setelillä kaupunki tarjoaa työnantajalle 3 000 euron tuen kansainvälisen opiskelijan palkkaamiseen harjoittelijaksi. Perussuomalaisten 2. varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Joakim Vigelius pitää seteliä suomalaisia syrjivänä.

Oikeus tuomitsi kaksi ulkomaalaistaustaista nuorta – pahoinpitelivät ja puukottivat 15-vuotiasta Helsingin Kaivopuistossa
Helsingin Kaivopuistossa tapahtui vakava väkivallanteko elokuussa 2025 koulujen alkamiseen liittyvän nuorten juhlinnan yhteydessä. Joukkopahoinpitelyn kohteeksi päätynyttä 15-vuotiasta epäilty puukotti vatsaan vielä sen jälkeen, kun vartija oli puuttunut tilanteeseen. Käräjäoikeus tuomitsi puukottajan toukokuussa 2026 myös törkeästä huumausainerikoksesta osana laajaa rikoskokonaisuutta, jolla oli poliisin mukaan yhteyksiä kansainväliseen Foxtrot-rikollisverkostoon.

Näissä helsinkiläiskouluissa yli puolet oppilaista on vieraskielisiä
Vieraskielisten osuus helsinkiläisissä kouluissa jatkaa kasvuaan. Kantaväestö hakeutuu omiensa pariin puoluekannasta riippumatta ja valitsee asuinpaikkansa sen perusteella, missä on vähiten vieraskielisiä.

Sitran aika on ohi – miljardi kuuluu Suomen tulevaisuuteen, ei pysyvälle ajatusklubille
Perussuomalaiset lakkauttaisi Sitran ja käyttäisi vapautuvan noin miljardin euron omaisuuden kasvuun, perusopetukseen tai velan lyhentämiseen.
Uusimmat

Näissä helsinkiläiskouluissa yli puolet oppilaista on vieraskielisiä

Rikosepäily: 11 thaimaalaista joutui ihmiskaupan uhriksi metsätöissä

Ruotsin hallituskriisissä täyskäännös – Åkesson: ”Olette omillanne”
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää









