Pro: Yksi asiakas ja yksi tuote johti turmioon

17.09.2013 |15:06

Pron puheenjohtaja Antti Rinne näkee STX:n Rauman tehtaan ongelmien taustalla omistajien virheelliset toimet ja liiketoimintastrategian. Suomen telakoilla keskityttiin liian pitkään yhden laivatyypin rakentamiseen yhdelle suurelle asiakkaalle.

– Yksi tuote ja asiakas edustaa liian suurta riskiä, sen olisi luullut johtajienkin ymmärtävän. Yhtiön johdossa on väistelty tärkeitä ja hankalia päätöksiä. Kilpailukyvystä ei ole riittävästi huolehdittu ja investoinnit on laiminlyöty. Samaan aikaan STX on upottanut suuria summia Venäjälle saadakseen jalansijaa teollisuudessa, Rinne toteaa.

Pro vaatii Rauman telakalta irtisanottaville vahvaa muutosturvaa ja laivanrakentajien vahvan ammattitaidon hyödyntämistä muualla meriklusterissa.

Telakan miehet syyttävät hallitusta

Pron Turun telakan toimihenkilöiden pääluottamusmies Osmo Salon mukaan telakkayhtiön akuutin kustannuskriisin aiheutti lopulta Oasis-risteilijöiden rakentamisen menettäminen, josta osavastuuta kantaa myös Suomen hallitus.

– Suomen hallituksen rooli Oasis-kaupan menettämisessä Ranskaan ajoi yhtiön lopulta nykyiseen kustannuskriisin. Uudelleenjärjestelyiltä tuskin olisi vältytty, vaikka Oasis-kauppa olisi saatu, mutta ne olisivat voineet olla lievemmät, Salo kertoo.

ps verkkotoimitus


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Cambridge rekrytoi tosielämän woke-Turhapuron – yliopistomaailma ihastui plagioinnista epäiltyyn rotuaktivistiin, unohti tyystin lähdekritiikin ja syyti hänelle kunniatohtoruuksia kuin saippuaa

06.08.2026 |10:50
5.
Suomen uutiset logo

Islamisaatiolle vauhtia Britanniassa – koko poliisikunta paastolle solidaarisuussyistä

03.08.2026 |10:33
6.
Suomen uutiset logo

Käräjäoikeus katsoi pitkäteräisellä veitsellä törkeän ryöstön tehneen maahanmuuttajan alaikäiseksi – THL:n ikäarvio jäi ristiriitaiseksi

03.08.2026 |14:33
8.
Suomen uutiset logo

SDP:n Lindtmanin esikuvamaa sai kyytiä puoluejohtajien paneelissa – Purra: Espanjan maahanmuuttopolitiikka toimii ”kutsuhuutona” laittomalle maahantulolle

05.08.2026 |17:37

Uusimmat

PS-Naiset 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 3/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää