
Professori kummeksuu antifasistien natsijahtia – ”tarkoitus tuskin on demokratia ja yhteisten asioiden edistäminen”
Turun yliopiston taloustieteen emeritusprofessori Matti Virén hämmästelee Uuden Suomen blogissaan puolueita, jotka jonkin aatteellisen päämäärän tavoittelun sijaan vain vastustavat jotakin ryhmää. Virén vertaa nykypäivän leimakirveen heittelyä niin natsien juutalaisvastaisuuteen kuin äärivasemmiston vihaan porvareita kohtaan.
Fobia-orientoitunut politiikka on Virénin mielestä ollut viime päivinä kaikkein korostunutta niin sanottujen edistyksellisten joukossa.
– Elämä tuntuu keskittyneen vain natsien ja fasistien löytämiseen ja heidän vastustamiseensa. Natseja on Suomessa kai muutama kymmenen, joten tuntuu aika kaukaa haetulta tehdä heistä yhteiskunnan suurinta uhkatekijää, varsinkin kun heidän hallussaan ei näytä oleva tiedotusvälineitä. oikeuslaitosta ja muutakaan yhteiskunnan väkivaltakoneistoa.
Virén ihmettelee, mikä loppujen lopuksi on näiden antifasistien olemassaolon tarkoitus.
– Tuskin se on demokratia ja kaikkien kansalaisten yhteisten asioiden edistäminen.
Ei ole uutta, että (yksin)valtaan pyrkivät hakevat oikeutustaan vastenmielisiksi leimatuista ryhmistä, Virén muistuttaa. Natseille tällainen sopiva kohde olivat juutalaiset.
– Heitä oli Saksassa 1930-luvun alussa hieman yli 500 000. Jo lukumäärän perusteella on tietenkin selvää, että he eivät olleet muille saksalaisille mikään uhka.
Pitkään jatkunut demonisointi teki kuitenkin heistä tuhat kertaa pelottavampia, kuin mikä oli heidän päälukunsa, Virén sanoo.
Punakaartilaisia motivoi viha riistäjäporvareita kohtaan
Virénin mukaan juutalaiset olivat vain keppihevonen natsien muiden, suurempien tavoitteiden saavuttamiseksi. Mutta yhtä lailla viholliskuviin nojaten työväenluokkakin saatiin nostatettua kapinaan, Virén väittää.
– Tuskin punakaartilaisia pyydettiin vuodattamaan vertaan ”tieteellisen sosialismin” tai marksismi-leninismin nimeen. Kyllä pontimena oli pitkään kylvetty viha/pelko riistäjäporvariluokkaa kohtaan, Virén kirjoittaa.
Punaisten terminologia omistavaa luokkaa kohtaan oli samanlaista kuin natseilla juutalaisista: verenimijöitä, loisia, porhoja ja niin edelleen, Virén muistuttaa.
– Presidentti Kekkonenkin muisti useaan kertaan mainita puheissaan fasismin kasvavasta uhasta Euroopassa, vaikka näin jälkeenpäin ajatellen pelkotila oli pelkkää hölynpölyä, Virén muistuttaa.
Fasismin kasvava uhka sopi Virénin mukaan keppihevoseksi kotimaisen politiikan arkikäyttöön – lähinnä kommunistien valjastamiseksi Kekkosen tukijoukoiksi.
– Ongelma vaan on siinä, että näitä uhkakuvia levittävät kaikkien mieluimmin ne, joiden omat tavoitteet eivät kestä päivänvaloa senkään vertaa kuin kuviteltujen uhkaajien, Virén toteaa.
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Viikon suosituimmat

Emeritusprofessori Vesa Kanniainen: ”Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen väitteet maahanmuuton hyödyistä harhaanjohtavia”
Maahanmuutto rasittaa julkista taloutta, vaikka maahanmuuton hyödyt olisi huomioitu laskelmissa, toteaa kansantaloustieteen emeritusprofessori Vesa Kanniainen Leevi Leivon haastattelussa.

Vasemmiston verkkomedia huolestui naispoliitikkojen häirinnästä – samaan aikaan vasemmiston puolueaktiivi lietsoo häirintää naispoliitikkoa kohtaan
Vasemmistoliiton aktiivien toimittama Vasen kaista -verkkomedia julkaisi eilen laajan kirjoituksen naispoliitikkoihin kohdistuvasta häirinnästä. Tänään valtiovarainministeri Riikka Purra on kertonut häneen kohdistuneesta häirintäaktivismista, jonka taustalla on muun muassa vasemmistoliiton kuntavaaliehdokas.

Mikkeli häätää suomalaiset pois ja remontoi sitten tulijoille uudet tilat – Antikainen: ”Tässä hälyttävä esimerkki siitä, miksi kuntien kotoutumistuista pitää leikata”
Yle uutisoi 12.8.2025 Mikkelin kaupungin päätöksestä häätää suomalaisia vuokralaisia kodeistaan vastaanottokeskuksen tieltä. Rivitalot vuokraa jatkossa Luona Oy, jolla on vastaanottokeskus naapurissa. Asukkaat pitävät kaupungin ratkaisua epäoikeudenmukaisena. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen pitää Mikkelin tapausta hälyttävänä esimerkkinä siitä, mitä on odotettavissa, ellei turvapaikkapolitiikan kiristyksistä pidetä kiinni ja kiristetä lisää.

Kansanedustaja Eemeli Peltonen menehtyi tänään eduskunnassa

Espanjalaiskaupunki julisti muslimien julkiset juhlat pannaan – ”Paikallisen kristillisen perinteen vastaista”
Maahanmuutto ja monikulttuurisuus nostattavat tunteita ja ovat kiihkeiden erimielisyyksien ja jopa väkivaltaisten yhteenottojen taustalla Espanjassa. Kuten enenevässä määrin koko Euroopassa. Vieraalle vyörytykselle halutaan panna piste ja kunnioittaa omia paikallisia arvoja sekä perinteitä.

Turvetuotannon alasajo sulkee tehtaita Suomessa – Keskisarja: Turve pitää nostaa pannasta
Jokainen valistunut ihminen tietää, että turve on uusiutuva luonnonvara ja että Suomen turvesoissa on lähes Pohjanmeren öljyn suuruinen energia hyödynnettävissä, toteaa perussuomalaisten 1. varapuheenjohtaja, kansanedustaja Teemu Keskisarja. Keskisarja pitää suurena ongelmana sitä, että turveyrittäjät ovat jo lyömässä rukkasia naulaan. Neovasta (entinen Vapo) eläkkeelle jäävä johtaja Ahti Martikainen on puolestaan jo vuosia varoittanut päättäjiä turpeen liian nopeasta alasajosta.

Purra: ”Kyllä riittää tässä maassa hommia puolueella, joka ei halua kupata veronmaksajan selkänahasta etuoikeuksia eikä totella kaiken maailman intressitahoja”
Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra nostaa esille toimittaja Ari Korvolan kirjan Tuppeensahattu Nuorisosäätiö, joka kertoo keskustaa lähellä olevan Nuorisosäätiön rikosvyyhdistä. Kirjan tärkeimpänä ansiona Purra pitää kuvausta siitä, miten rakenteellinen, poliittinen korruptio Suomessa toimi.

Valtamedia tutki mutta unohti uutisen: Vieraskielisten suuri lukumäärä leimaa huono-osaisimpien asuma-alueita
Pääkaupunkiseudulla asuminen eriytyy yhä voimakkaammin asukkaiden äidinkielen ja sosiaalisen aseman mukaan. Nuorimmissa ikäluokissa jo puolet joidenkin alueiden asukkaista on vieraskielisiä. Vapaarahoitteisten asuntojen keskihinta kertoo puolestaan siitä, että uudistuotanto tai remontointi saattaa näillä alueilla olla haastavaa. Segregaatio sen sijaan on pomminvarmaa.

Suomi ajoi alas turvetuotantonsa viherhumpan tahtiin – Polvinen: ”Edellisen hallituksen päätökset johtivat siihen, että Italiassa mafia juhlii ja turvetuottajat Suomessa menettivät työpaikkansa”
Perussuomalaisten kansanedustaja Mikko Polvinen nostaa Italian myrkkyjäteongelman varoittavaksi esimerkiksi viherhumpan aiheuttaman päästövimman ennalta-arvaamattomista seurauksista. Ilmastoideologian aiheuttama turvetuotannon alasajo saattaa johtaa siihen, että Suomessakin joudutaan turvautumaan epätoivoisiin ratkaisuihin, jotta suomalaisten kodit eivät jäätyisi talvella.

Talousprofessori Matti Virén: On leikattava suomalaisten hyvinvoinnille toissijaisista menoista
Kansantaloustieteen emeritusprofessori Matti Virén kehottaa kaikkia pohtimaan valtiovarainministeriön esittämiä sopeutustoimia samanaikaisesti lakisääteisten peruspalvelujen, kuten terveydenhuollon rahoituspaineiden rinnalla. Toissijaisiin kohteisiin, kuten kotouttamiseen ja yritystukiin, ehdotettuja leikkauksia Virén pitää sopivina, ja muistuttaa, että leikkaamatta jättäminen ei ole nyt vaihtoehto.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2025

Lue lisää