Elokapinan sisäisellä keskustelupalstalla fantasioidaan massamurhalla: “Pyhää veristä raivoa”, “veristä lihamössöä”, “veriset pylväät, verta valuvat portaat”
Elokapinan sisäiseltä keskustelupalstalta tihkuu erittäin huolestuttavia viestejä.
HS:n haastattelema valtiosääntöoikeuden professori Tuomas Ojanen haukkuu europäätösten kireät aikataulut. Ojanen moittii sitä, että eduskunnan perustuslakivaliokunta on pantu käsittelemään vajaan vuorokauden varoitusajalla hyvin tärkeitä asioita, jotka koskevat esimerkiksi eduskunnan budjettivaltaa.
Eduskunnan 2. varapuhemies, perussuomalaisten kansanedustaja Anssi Joutsenlahti moittii myös tällaista toimintaa blogissaan.
– Hallitus jarrutti yhdeksisen kuukautta 25 EU-maan välillä tehdyn sopimuksen antamista eduskuntakäsittelyyn, jonne se tuli marraskuun 13. päivänä ja on suuren salin käsittelyssä eduskunnan kiireisimmässä loppuruuhkassa talousarviokäsittelyn ja monien muiden lakiesitysten kanssa. Valtiovarainvaliokunnan lisäksi lausuntonsa antoivat perustuslaki- ja tarkastusvaliokunnat. Kysessä on kohti pankkiunionia ja liittovaltiota vievä sopimus talous- ja rahaliiton vakaudesta, yhteensovittamisesta sekä ohjauksesta ja hallinnasta. Taidatkos sen selkeämmin sanoa, Joutsenlahti sanoo.
Muitakin perussuomalaisia asia korpeaa. Kansanedustaja Hanna Mäntylä kritisoi illan tai yön pimeinä tunteina ja kiireellä käytävää keskustelua.
– Perussuomalaisia on syytetty asian käsittelyn hankaloittamisesta, mutta itse näen asian kyllä aivan toisin. Hankalaksi asian käsittelyn ovat tehneet kyllä aivat jotkut muut. Tässä on kysymys hyvin vakavista asioista Suomen itsenäisyyden ja tulevaisuuden kannalta, ja kansalaisilla tulisi olla oikeus siitä tietää, avoimesti ja päivänvalossa, Mäntylä moittii.
Kansanedustaja Ari Jalonen (ps) otti samaan asiaan kantaa jo viime viikon torstaina.Hän piti hävettävänä sitä tapaa, jolla asiat on tuotu yön pimeinä hetkinä saliin käsittelyyn niin, ettei paikalla ole edes lehdistöä.
– Tämä on suorastaan hävettävää. Onneksi Suomella on hyvä oppositio – tarkennan, kahden ryhmän oppositio – ja se pitää kyllä huolen siitä, että Suomi ja suomalaiset saavat kuulla totuuden, joka tässä asiassa on takana. Ehdottomasti tästä liittovaltiokehityksestä on kuultava kansaa paremmin. Kuten edustaja Kettunen sanoi, niin neuvoa-antava, sitova, miten tahansa, mutta kansanäänestys on liittovaltiokehityksestä pidettävä. Kansaa on kuultava, Jalonen vaati.
Teksti: Matias Turkkila
Kuva: Lehtikuva/Vesa Moilanen
Artikkeliin liittyvät aiheet
Viikon suosituimmat
Elokapinan sisäiseltä keskustelupalstalta tihkuu erittäin huolestuttavia viestejä.
SDP:n varapuheenjohtaja Nasima Razmyarin mukaan maahanmuuttajien huonot Pisa-tulokset johtuvat muun muassa sosioekonomisesta asemasta ja tukitoimia tulisi tarkastella paremmin. Sivistysvaliokunnan varapuheenjohtaja Ari Koponen tyrmää demaripomon väitteet.
Tällä hetkellä Suomen ylivoimaisesti suosituin kansalaisaloite ajaa anarkistiliike Elokapinan kieltämistä. Lainsäädäntöuudistusehdotuksen ja ryhmittymän lakkauttamisen lisäksi aloite samalla lähettää vahvan viestin radikaalisti toimiville ympäristöaktivisteille. - Viesti on selvä. Kansa ei hyväksy Elokapinan laitonta toimintaa. Mielenosoittaminen ja sananvapaus ovat tärkeitä asioita mutta asiat täytyy hoitaa lakien ja asetusten mukaan, aloitteen tekijät kertovat Suomen Uutisille.
Punainen armeijakunta (RAF) oli Saksan liittotasavallassa 1970-luvulla vaikuttanut äärivasemmistolainen terroristiryhmä, jonka tavoitteena oli kommunistinen kansannousu. Baader-Meinhof-ryhmänä tunnettu RAF vastusti kapitalismia. Se murhasi iskuissaan kymmeniä ihmisiä.
Sunnuntai-iltojen ohjelmapaikoille on kiihtyvään tahtiin ilmestynyt sellaisia klassikkouusintoja, kuin ”Laitaoikeisto jyräsi voittoon” ja ”Vaalitulos: YLE hävisi jälleen”. Viimeisin versiointi ja mediaväen vaikerointi nähtiin sunnuntaisissa Itävallan parlamenttivaaleista, kirjoittaa kansanedustaja Onni Rostila kolumnissaan.
Ajatuspaja Suomen Perustan tänään julkaisema vaestokello.fi-palvelu kuvaa maahanmuuttajataustaisten ihmisten osuutta Suomessa. Pääkaupunkiseudulla vieraskielisten ihmisten osuus kasvaa kiihtyvää tahtia.
Helsingin Kaisaniemen kupeilla usein liikkuva perussuomalaisten kansanedustaja Mikko Polvinen näkee puistossa päivittäin Suomen sisäisen turvallisuuden löperöjen ratkaisujen ja sinisilmäisen maahanmuuttopolitiikan aiheuttamat ongelmat käsinkosketeltavina.
Center for Peace Communications -keskuksen (CPC) uusi dokumenttisarja "Hizbollahin panttivangit" todentaa Hizbollahin tekemät järkyttävät seksuaalirikokset. Sen taistelijat seksiorjuuttivat ja joukkoraiskasivat syyrialaisnaisia.