Artikkeli kuva

MATIAS TURKKILA

PS: Kansalaisaloitteet käsiteltävä asianmukaisesti

02.03.2015 |13:14

Sivistysvaliokunnan perussuomalaiset jäsenet ovat jättäneet kirjallisen kysymyksen kansalaisaloitteiden käsittelyn turvaamisesta.

Kansalaisaloite on uusi vaikutusmuoto ja se on saavuttanut laajan suosion. Tähän mennessä eduskuntaan on tullut käsiteltäväksi kuusi kansalaisaloitetta ja vireillä on lukuisia. Kun vaalikausi päättyy, ne kansalaisaloitteet, joita ei ole ehditty käsitellä, raukeavat.

– Esimerkiksi ruotsin kielen valinnaisuutta koskevan kansalaisaloitteen käsittely ajoittui vaalikauden loppuun ja oli olemassa todellinen riski, ettei sivistysvaliokunnan asiaruuhkan seurauksena aloitetta ehdittäisi käsitellä kuluvan vaalikauden aikana, perussuomalaisten valiokuntavastaavana sivistysvaliokunnassa toimiva kansanedustaja Ritva ”Kike” Elomaa harmittelee.

Sivistysvaliokunnan perussuomalaiset katsovat, että mikäli kansalaisten vaikutusmahdollisuuksia halutaan aidosti lisätä ja kunnioittaa, olisi perusteltua taata kansalaisaloitteiden asianmukaisen käsittelyn toteutuminen aloitteen saapumisajankohdasta riippumatta.

Kirjallisessa kysymyksessä tiedustellaan, aiotaanko kansalaisaloite-järjestelmää kehittää siten, että kansalaisaloitteet tulevat varmasti käsitellyiksi.

Kuvassa Vapaa kielivalinta ry:n puheenjohtaja Ilmari Rostila ja kansalaisaloitteen 62 158 allekirjoitusta pakkoruotsin poistamiseksi.  

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

7.
Suomen uutiset logo

The Economist varoittaa instituutioihin leviävästä islamismista – vaatii poliittiselta keskikentältä rohkeutta

10.10.2026 |14:01
8.
Suomen uutiset logo

Perussuomalaiset ja Leena Meri laittoivat lopun rikollisten hyysäämiselle – katso 23 kohdan lista

13.10.2026 |12:01
9.
Suomen uutiset logo

Valkoisen punta on vain 88 penniä – yleisradioyhtiö BBC syrjii valkoisia työntekijöitään palkkauksessa

09.10.2026 |13:10
10.
Suomen uutiset logo

Bergbom sanasodassa kokoomusedustajan kanssa – harhaanjohtava lainaus vaihtui ilmastonmuutosdenialismisyytöksiin

14.10.2026 |16:50

Uusimmat

Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Lähetä uutisvinkki:

toimitus@perussuomalaiset.fi