Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Väätäinen: PS, keskusta ja vasemmisto samaan hallitukseen

08.03.2013 |15:27

Perussuomalaisten kansanedustaja Juha Väätäinen vaati perussuomalaisten, keskustan, sosiaalidemokraattien ja vasemmistoliiton yhteistä hallitusta. Väätäinen esitti vaatimuksensa nykyisen opposition yhteisessä tiedotustilaisuudessa, joka käsitteli välikysymystä kohtuuhintaisen asumisen turvaamisesta.

Väätäisen esittämällä keskustavoimien ja vasemmiston hallituksella olisi 130 kansanedustajan tuki, kun nykyisen hallituksen taustalla on 124 kansanedustajaa.

Kansanedustaja ja valtiovarainvaliokunnan asuntojaoston puheenjohtaja Väätäinen – joka pitää perussuomalaisten ryhmäpuheenvuoron välikysymyskeskustelussa – piti kohtuuhintaisen asumisen suurimpana esteenä toimimatonta tonttipolitiikkaa. Väätäisen mukaan esimerkiksi Tukholmassa asuntotontit ovat neljänneksen halvempia.

– Itävallan Wien on loistoesimerkki onnistuneesta asuntopolitiikasta: siellä sadan neliön kerrostalohuoneiston vuokra on 500 euroa kuukaudessa. Helsingissä hinta on jopa viisinkertainen, Väätäinen huomautti.

Hallituksen on vastattava välikysymykseen lain mukaan 15 päivän päivän kuluessa. Nähtäväksi jää, vastaako hallitus välikysymykseen ennen kehysriihtä, jossa se on luvannut käsitellä myös asuntoasioita.

SEPPO HUHTA


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Antikainen: Suomen media vaikenee Etelä-Afrikan valkoisten maanviljelijöiden brutaaleista murhista

19.05.2025 |16:12
3.
Suomen uutiset logo

Toimeentulotuki nykymuodossaan tekee työnteosta kannattamatonta: “Monilapsisissa maahanmuuttajaperheissä summa voi nousta lähemmäs viittäkin tonnia”

19.05.2025 |16:16
5.
Suomen uutiset logo

Trump vaati Etelä-Afrikan presidentiltä vastauksia valkoisten vainoamisesta – esitti todisteeksi videon, joka veti vieraan hiljaiseksi

22.05.2025 |20:19
6.
Suomen uutiset logo

Iltalehti: Tuhansien pääsy terveydenhoitoon kiristyy – Purra: “…nimittäin laittomasti maassa oleskelevilta”

16.05.2025 |13:33
10.
Suomen uutiset logo

Lakialoite vaatii Malmin lentoasemaa liitettäväksi Sipoonkorven kansallispuistoon – Mäenpää: “Ennallistaminen tulisi aloittaa Malmilta ja palauttaa se 50-luvun loistoonsa”

22.05.2025 |14:17

Uusimmat

PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää