Artikkeli kuva

Heikki Saukkomaa

PS-ministerit Kemin miljardi-investoinnista: “Nämä ovat juuri sellaisia uutisia, joita maamme tällä hetkellä kipeästi kaipaa”

10.02.2016 |10:53

Perussuomalaisten ministeriryhmä otti tyytyväisenä vastaan kiinalaisyritys Kaidin suunnitelman noin miljardin euron investoinnista Kemiin. Yhtiö aikoo rakentaa kaupunkiin biodieseljalostamon, joka käyttää pääraaka-aineenaan kuitupuuta.

– Nämä ovat juuri sellaisia uutisia, joita maamme tällä hetkellä kipeästi kaipaa, oikeus- ja työministeri Jari Lindström toteaa.

– Hallituksen täytyy varmistaa, että Suomi on jatkossa entistä houkuttelevampi kohde niin kotimaisille kuin ulkomaisille investoinneille, jotta maamme talous ja työllisyys saadaan nousuun.

Perussuomalaisten ministerit vierailivat Kemissä runsaat kaksi viikkoa sitten. Seutukunta on jo ennen Kaidin tuloa erittäin merkittävä alue Suomen vientiteollisuuden näkökulmasta.

– On välttämätöntä pitää huolta alueen toimivasta infrasta. Kulkuyhteydet täytyy säilyttää toimivina, eikä esimerkiksi rikkidirektiivin kaltaisia virheitä saa enää tapahtua.

Kaidi tekee lopullisen päätöksen investointihankkeesta tämän vuoden lopulla.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Yle-pomo Merja Ylä-Anttilalle tiukka kysymys kansalaisaloitteen kuulemistilaisuudessa: Onko Yleisradio tietoisesti hakenut säästöjä suosituimmista ja näkyvimmistä toiminnoistaan?

19.03.2025 |17:06
3.
Suomen uutiset logo

Suomalaisyritys markkinoi maahantulopaketteja Iranissa ja Lähi-idässä – yrityksen somepäivityksessä kerrotaan Suomen tarvitsevan 60 000 maahanmuuttajaa vuodessa

20.03.2025 |14:58
5.
Suomen uutiset logo

Vance: Eurooppa on tekemässä itsemurhaa massamaahanmuuton kautta

17.03.2025 |10:18
8.
Suomen uutiset logo

Trump lennätti väkivaltaisen venezuelalaisjengin jäseniä El Salvadorin jättivankilaan – ihmisoikeusaktivistit kauhuissaan

19.03.2025 |14:59

Uusimmat

PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää