PS Nuoret: Vapaaehtoisuutta korkeakouluopiskeluun

04.04.2014 |10:27

Perussuomalaiset Nuoret ihmettelee hallituksen esitystä, jonka mukaan kaikki AMK-opiskelijat pakkoliitetään opiskelijakuntaan. Perussuomalaiset Nuoret katsoo, että opiskelijakuntien pakkojäsenyys rikkoo perustuslaissa mainittua yhdistysmisvapautta.

– Miksi muille opiskelijajärjestöille ei anneta samoja etuoikeuksia? Tuhannet maksavat jäsenet kelpaisivat mille tahansa yhdistykselle. Pakollinen opiskelijakunnan jäsenyys tarkoittaa sitä, että kilpailevat yhdistykset asetetaan eriarvoiseen asemaan, muistuttaa koulutuspoliittisen työryhmän puheenjohtaja Aleksi Hernesniemi.

Ylioppilaskuntien tai opiskelijakuntien pitkä perinne ei oikeuta pakkojäsenyyteen, koska samalla perusteella voitaisiin oikeuttaa pakkojäsenyys myös ammattiliitossa tai kirkossa.

Pakkojäsenyyksien sijaan korkeakouluissa tulisi siirtyä kohti vapaaehtoisuutta. Opiskelijalla tulee olla yhtäläinen oikeus valita oma edunvalvojansa kuten työntekijällä. Korkeakouluopiskelijat ovat täysi-ikäisiä ja osaavat itse päättää, tarvitsevatko opiskelijakunnan tai ylioppilaskunnan palveluita.

– Ylioppilaskuntien jäsenmaksut nousevat jatkuvasti, joten todennäköisesti sama kävisi myös opiskelijakunnissa. Ainoa tapa välttää opiskelijakunnan jäsenmaksu olisi erota koulusta. Se on kestämätön tilanne, huomauttaa koulutuspoliittisen työryhmän jäsen Hiski Wiikinkoski.


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

3.
Suomen uutiset logo

Halla-aho tiivisti Kultarannassa maailman muutoksen: Suurin osa maailman ihmisistä elää hyvin erilaisissa arvojärjestelmissä, eikä heillä ole mitään aikomusta muuttua kaltaisiksemme

18.06.2025 |08:46
4.
Suomen uutiset logo

Tutkimus: vasemmiston ajattelu on oikeistoon verrattuna kapeampaa ja jyrkempää – vasemmiston parissa vallitseva uskomusjärjestelmä sisälsi lähes yksinomaan äärimmäisiä asenteita

18.06.2025 |07:30
7.
Suomen uutiset logo

Purra: ”mitä luulette, miltä näyttäisi rajalla, velkakuormassa, wokessa, Migrissä, lipputangossa, bensatankissa, mikäli vallassa olisivat pari Anttia kera vihreiden ja vasemmistoliiton?”

15.06.2025 |13:47
9.
Suomen uutiset logo

Brittihallitus pyytää anteeksi uhreilta ja heittää seksuaalirikollisia ulos maasta – vuosikymmeniä jatkunut lasten hyväksikäyttö ja sarjaraiskaukset johtavat viimein tutkintaan ja tuomioihin

19.06.2025 |08:37
10.
Suomen uutiset logo

Perussuomalainen Nuoriso: Suomessa on liikaa suomenruotsalaisia eturyhmäpoliitikkoja

16.06.2025 |09:18

Uusimmat

PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää