Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

PS-Nuoret: Ylen lopetettava perussuomalaisten herjaaminen

15.09.2014 |11:05

Yleisradion Aamu-tv:ssä keskusteltiin tänään Ruotsin vaaleista. Ruotsidemokraateista puhuttaessa toimittaja Anna Lehmusvesi kysyi: ”Voiko sanoa, että se on vielä maahanmuuttovastaisempi tai jossain määrin rasistisempi puolue kuin perussuomalaiset?”

– Leimaaminen ei ole toiminut Suomessa eikä se ole toiminut Ruotsissa. On häpeällistä, että puolueettomaksi julistautuva Yle herjaa Suomen kolmanneksi suurinta puoluetta ja sen yli puolta miljoonaa äänestäjää, sanoo Perussuomalaisten Nuorten puheenjohtaja Simon Elo.

– Mitä jos keskusteltaisiin asiallisesti niistä huolista, joiden vuoksi yli 780 000 ruotsalaista äänesti maahanmuuttokriittistä puoluetta? Suomessa ei pidä mennä Ruotsin tielle, jossa laillisen eduskuntapuolueen puoluejohtajaa joudutaan turvaamaan väkivallalta vaalitilaisuuksissa ja jossa puolueiden väliset suhteet ovat niin huonot, että huutamista ja keskisormen heiluttelua pidetään hyväksyttävänä.


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Oulun valtuusto lakkauttaa kouluja rahanpuutteen takia, mutta pitää kiinni kalliista ilmastotavoitteestaan – Aittakumpu: ”Kyllä on arvot pahasti vinossa”

06.04.2026 |10:00
5.
Suomen uutiset logo

Yhdenvertaisuusvaltuutettu haluaa avata itärajan – Antikainen: Suljetaan koko pulju ja säästetään kolme miljoonaa

08.04.2026 |15:11
6.
Suomen uutiset logo

Kirkkopalvelut ry:lle yli 11 miljoonaa euroa avustuksia, valtaosa toiminnan kuluista palkkoihin – puheenjohtajana kokoomuksen kansanedustaja

07.04.2026 |09:31
9.
Suomen uutiset logo

Johdateltu viestintä hämmentää – konsulttien käsikirjan opit ohjaavat keskustelua datakeskuksesta Mikkelissä

04.04.2026 |09:48
10.
Suomen uutiset logo

Ministeri Lulu Ranne: Ilmastolaki on susi ja niin on sen arviointikin

07.04.2026 |18:44

Uusimmat

Perussuomalainen 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää