Artikkeli kuva

MATTI MATIKAINEN

PS: Vanhat puolueet lähtevät vaaleihin sammutetuin lyhdyin

12.05.2014 |15:26

Viime sunnuntain Helsingin Sanomien analyysi puolueiden eurovaaliohjelmista vahvisti sen, mitä perussuomalaiset ovat jo pitkään epäilleet, kirjoittaa kansanedustaja Jari Lindström (ps). Hänen mukaansa perussuomalaiset on ainoa suuri puolue, joka lähtee eurovaaleihin asiakylki edellä.

– Muut suuret puolueet käyvät eurovaaleja lähinnä sloganeiden ja tuttujen naamojen, ei Eurooppa-poliittisen linjan voimalla. Kuvaavaa on, että EU-asioiden asiantuntijana itseään mainostavan kokoomuksen eurovaalijulistus on ympäripyöreydessään ehkäpä suomalaisten vaaliohjelmien historian pohjanoteeraus. Paperi on täynnä sen tapaisia itsestään selviä latteuksia kuin “Sillä, miten Euroopalla menee, on suora yhteys siihen, miten hyvin Suomi pärjää”. Niitä tuskin paatuneinkaan EU-kriitikko vastustaa.

Sosiaalidemokraattien ohjelma on Lindströmin mukaan puolestaan “perinteiseen tapaan täynnä unelmahöttöä oikeudenmukaisemmasta, sosiaalisesta Euroopasta”

– Kuten arvata saattaa, sosiaalidemokraatit eivät kuitenkaan ohjelmassaan avaa sitä, että EU:n sosiaalisen ulottuvuuden toteutuminen tarkoittaa käytännössä, että suomalaisten työlainsäädännöstä, sosiaaliturvasta ja eläkkeistä päätettäisiin Brysselissä.

Keskusta – EU-politiikan “Schrödingerin kissa”

Osansa Lindströmin kritiikistä saa Suomen EU-politiikan Schrödingerin kissa eli keskusta.

– Aina vaalien alla se täällä Suomessa henkeen ja vereen vastustaa liittovaltiota ja puhuu maataloustukien puolesta, mutta istuu parlamentissa ryhmässä, joka on kaikkein liittovaltiomyönteisin ja vastustaa maataloustukia. Keskustan Alde-ryhmän kärkiehdokkaana on Euroopan tunnetuin federalisti Guy Verhofstadt, joka ei taida koskaan pitää puhetta, jossa ei muistaisi mainita haluavansa Euroopan yhdysvaltoja.

– Ei siis yhtään yllätä, että puheenjohtaja Sipilä haluaa – keskustan vaaliohjelman tavoin – mieluummin puhua vain kotimaan asioista ja mennä nämäkin vaalit kotikunta-maakunta -mallia takoen, Lindström jatkaa.

Hänen mukaansa Suomen EU-politiikka seisoo vedenjakajalla: on valittava, jatkaako Suomi ajopuuna Saksan ja Ranskan viitoittamalla liittovaltiokehityksen tiellä vai valitaanko muiden pohjoismaiden tavoin itsenäisyys ja mahdollisuus päättää omasta kohtalosta.

– Nämä ovat tärkeimmät eurovaalit vuosikymmeniin, joten on myös median tehtävä varmistaa, että kerrankin puhutaan asiaa.

– Perussuomalaisten EU-politiikan kriittinen linja on selvästi avattu vaaliohjelmassamme. Perussuomalaisia äänestämällä tietää, että ääni menee aina EU-kriittisen ehdokkaan läpimenoon. Äänestäjä saa takuulla sitä mitä tilaa.

PS VERKKOTOIMITUS


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Elon Muskin “nörttitiimi” sulki USA:n kehitysapuviraston – demokraatit raivoissaan

06.02.2025 |19:24
5.
Suomen uutiset logo

Vanha valtamedia johtaa harhaan uutisoidessaan maahanmuutosta – lukijoita vedätetään osatotuuksilla ja valikoiduilla tiedon palasilla

06.02.2025 |09:21
6.
Suomen uutiset logo

Kansanedustaja Sanna Antikainen teki selvitystyön toimittajien puolesta: Eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho on jakanut oppositiolle enemmän puheenvuoroja kuin edellinen puhemies Matti Vanhanen

07.02.2025 |12:11
7.
Suomen uutiset logo

Yrittäjien vaalitentin saldoa – Purra: Antti Lindtmanilta kuultiin poskettomia väitteitä niin julkisen talouden korjaamisesta kuin demarien velkaantumishuolestakin

07.02.2025 |17:54
9.
Suomen uutiset logo

Aluevaltuustojen hillotolppiin hupenee vuodessa yli 20 miljoonaa euroa – pelkän ryhmärahan lopettamisella voisi rahoittaa kokopäivähoidon kuukausikustannukset 1 600 vanhukselle

08.02.2025 |17:37
10.
Suomen uutiset logo

Vasemmistoliitto ottaisi vastaan kaikki ihmiset, jotka vain pääsevät rajan yli Suomeen – Mäkelä: Vaarallista puhetta – ”Jos kaikki otettaisiin vastaan, se väki ei lopu koskaan”

06.02.2025 |15:59

Uusimmat

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää