Artikkeli kuva

PS:n eduskuntaryhmä: Energiatodistuslain epäkohdat korjattava

08.11.2013 |15:41

Perussuomalaisten eduskuntaryhmä näkee kesäkuun alussa voimaan tulleessa energiatodistuslaissa suuria heikkouksia. Perussuomalaiset on vastustanut energiatodistuslakia alusta alkaen.

– Näemme siinä suuria heikkouksia ja epäoikeudenmukaisuuksia kansalaisten näkökulmasta katsottuna. Olemmekin nyt jättäneet eduskunnassa lakialoitteen ko. laissa olevien epäkohtien korjaamisesta, perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Pirkko Ruohonen-Lerner kertoo.

Energiatodistuslain taustalla on Euroopan unionista tuleva lainsäädäntö, jonka tarkoituksena on parantaa rakennusten energiatehokkuutta ja edistää uusiutuvan energian käyttöä. Energiatodistuksen esittämistä vaaditaan haettaessa rakennuslupaa uudisrakennukselle. Energiatodistus on myös pakollinen vuokrattaessa tai myytäessä vuoden 1980 jälkeen rakennettu talo, ja heinäkuun 2017 alusta lähtien todistus vaaditaan kaikilta taloilta.

Yksi suuri epäkohta, johon perussuomalaisten lakialoitteessa kiinnitetään huomiota, on se, että energiankulutuksen laskennallinen määritys ei perustu todelliseen kulutukseen vaan annettuihin laskentamuotokertoimiin. Tämä voi johtaa esimerkiksi siihen, että pientalo, jolla on huono muotokerroin, saa huonon luokituksen. Tätä kautta talon myyntiarvo laskee.

– Näin ei tulisi olla, vaan todistuksessa tulisi näkyä myös todelliseen kulutukseen perustuva arvio, Ruohonen-Lerner toteaa.

Perussuomalaiset pitävät ongelmallisena myös sitä, että vanhoissa omakotitaloissa asuvat ihmiset ovat pakotettuja maksamaan kohtuuttoman suuria summia energiatodistuksista.

– Myös energiatodistusten laatijoiden pätevyysvaatimuksiin on liittynyt nykyisellään liikaa tulkinnanvaraisuutta, Ruohonen-Lerner toteaa.


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

6.
Suomen uutiset logo

Järkyttävät luvut julki – IL: Espoossa ja Vantaalla vieraskielisten osuus toimeentulotuen saajista jo yli 60 prosenttia

18.09.2026 |15:24
8.
Suomen uutiset logo

Svenska Ylen selvitys: Maahanmuuton haittavaikutukset puhuttavat ainoastaan perussuomalaisia – muut puolueet vaikenevat Espoossa ja Vantaalla

21.09.2026 |13:01
10.
Suomen uutiset logo

Demarisäätiön pomo kuppasi vanhuksen rahat – Reijonen: Hälytyskellojen pitäisi soida

22.09.2026 |14:46

Uusimmat

PS-Naiset 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 3/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Lähetä uutisvinkki:

toimitus@perussuomalaiset.fi