Perussuomalaisten esittämä maahanmuuttajien sosiaaliturvan sitominen työvelvoitteeseen on saanut kannatusta myös kokoomukselta, ja keskusteluissa on viitattu esimerkkinä niin sanottuun Tanskan malliin. Perussuomalaisten 3. varapuheenjohtaja Simo Grönroos muistuttaa, että Tanskan menestys perustuu pitkälti Euroopan ulkopuolisen työperäisen maahanmuuton tiukkaan rajoittamiseen ja korkeisiin vähimmäistulorajoihin, jotka toistaiseksi ovat Suomessa moninkertaisesti matalammat.
Tanskan mallilla on usein viitattu niin maahanmuuttajille asetettuihin erityisvelvoitteisiin kuin Tanskan työmarkkinoiden yleisiin erityispiireisiin. Tämän lisäksi sekä yhteiskunnan tarjoamat työllistämistoimet että työttömän omat velvollisuudet työn hakemisen suhteen ovat suuremmat.
Perussuomalaisten 3. varapuheenjohtaja, Suomen Perusta -ajatuspajan johtaja Simo Grönroos muistuttaa, että Tanskan työmarkkinamallista on kuitenkin jäänyt täysin huomioimatta tekijä, jossa Tanska poikkeaa Suomesta ja monista muista Euroopan maista – Tanskan monia maita tiukempi maahanmuuttopolitiikka koskee myös työperäistä maahanmuuttoa ja Euroopan ulkopuolelta tulevan halpatyövoiman tuloa pyritään rajoittamaan määrätietoisin toimin.
Halpatyövoiman tulva johtaa vaikeuksiin
Tanskan menestys perustuu siis pitkälti Euroopan ulkopuolisen työperäisen maahanmuuton tiukkaan rajoittamiseen ja korkeisiin vähimmäistulorajoihin, jotka ovat Suomessa moninkertaisesti matalammat.
Grönroosin mukaan ilman tätä osaa malli ei toimi, sillä halpatyövoiman tulva vaikeuttaa työllistämisvelvoitteiden toteuttamista.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?