Puheet ryhmän jakautumisesta ”höpöpuhetta” – asialla ovat spekuloineet keskusta ja kokoomus

03.06.2017 |14:44

Lännen Media uutisoi aamupäivällä, siitä, että Suomen hallituksessa olisi käyty ”vakavia keskusteluja” perussuomalaisten eduskuntaryhmän hajoamisesta. Uutisen mukaan perussuomalaisten eduskuntaryhmän soinilais-terholainen enemmistö muodostaisi oman eduskuntaryhmänsä ja jatkaisi hallituksessa. Asia vahvistettiin perjantaina Lännen Medialle useista eri hallituslähteistä. Perussuomalaiset kiistävät väitteen paikkansapitävyyden sitä osin, että asiaa suunniteltaisiin perussuomalaisten taholla.

Eurooppa-, kulttuuri- ja urheiluministeri Sampo Terho (ps.) kommentoi väitettä lyhytsanaisesti Facebook-sivuillaan: ”Taas media levittelee meistä näitä hajoamishuhuja. Ensin PS:n piti toimittajien mielestä hajota jytkyn jälkeen, sitten hallitusvastuun paineeseen, nyt muka puheenjohtajavaaliin. Höpöpuheita. Vain yhtenäinen PS pystyy olemaan todellinen Suomen muutosvoima.”

Samoin eduskuntaryhmän puheenjohtaja Toimi Kankaanniemi kuittaa asian Demokraatille uutisen ”turhana spekulointina”.

– Ei mitään merkkejä siitä että mitään tapahtuisi, valitaan kuka tahansa. Onhan meillä ollut tässä tiukkoja paikkoja kaksi vuotta solkenaan, ryhmä on pysynyt varsin hyvin kasassa, ei se nyt tähänkään hajoa, Kankaanniemi totesi Demokraatille.

Myös Helsingin Sanomien toimittaja Marko Junkkari kommentoi asiaa. Hän vahvisti sen, että keskusteluja on käyty, mutta vain keskustan ja kokoomuslaisten piirissä.

SUOMEN UUTISET


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Financial Times torppaa Antti Lindtmanin haaveilut: Espanjan maahanmuuttomalli täysin yhteensopimaton Suomeen – kielimuuri, kulttuurierot ja osaamistaso esteenä, johdattaisi tulijat sossun luukulle

06.06.2026 |15:00
3.
Suomen uutiset logo

Vigelius vaatii Ylelle suursiivousta: ”Sata miljoonaa euroa pois hömppäviihteestä ja takaisin ydintehtäviin”

05.06.2026 |18:15
4.
Suomen uutiset logo

Tilastokeskus: Raiskauksesta epäillyistä 33,7 prosenttia ulkomaalaistaustaisia

01.06.2026 |16:19

Uusimmat

PS-Naiset 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 3/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää