

PS ARKISTO
Sakari Puisto: Pääomamarkkinoille tarvitaan laajuutta ja syvyyttä
Mistä Suomeen saataisiin lisää talouskasvua? Kysymys on aiheellinen, koska tuntuvaa kasvua ei ole nähty liki 17 vuoteen. Vaikeuskerrointa nostaa nyt Yhdysvaltain uuden kauppapolitiikan aiheuttama epävarmuus, joka nakertaa markkinoiden luottamusta kaikkialla maailmassa. Toimialojen tarjoamia mahdollisuuksia on kuitenkin paljon. Tuleva elinkeinoministeri Sakari Puisto näkee etenkin puolustusteollisuuden tarjoavan jatkossa positiivisia näkymiä. - Puolustusteollisuus varmasti on yksi paikka, jossa meillä on paljon innovaatiomahdollisuuksia, nyt etenkin Nato-jäsenyyden myötä ja osaamiskeskusten näkökulmasta.
Suomen Uutiset Show’n uudessa jaksossa tuleva elinkeinoministeri, kansanedustaja ja talousvaliokunnan puheenjohtaja Sakari Puisto harmittelee, että taloudellisessa mielessä Suomella on ollut pallo hukassa jo pitkään.
Heikko kehitys alkoi jo 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä, vaikka sittemmin korjausliikkeitäkin on nähty.
– Paljon puhutaan finanssikriisistä, että silloin meni kuviot sekaisin, mutta minä sanoisin, että se oli jo ennen sitä. Että kun muistelee vuosien 2005-2006 keskusteluja, niin silloin puhuttiin lähinnä jakovarasta ja politiikka oli sitä, että lisätäänkö vai vähennetäänkö tuloveroja yhden prosentin tai kaksi prosenttia. Siinä se oli. Ei siinä ollut oikein mitään visiota. Ja sitten tuli finanssikriisi, jolloin olimme jo ajatuksellisesti tuuliajolla.
Vuonna 2007 silloinen keskustan puheenjohtaja Matti Vanhanen esitti puheita, joiden mukaan valtiontaloudessa olisi jopa viiden miljardin jakovara, joka olisi mahdollista jakaa valtion menonlisäysten, veronkevennysten ja ylijäämäisen valtiontalouden kesken.
Kasvuraportista vinkkejä
Vuonna 2007 alkaneen finanssikriisin aikaan Suomen talousveturina puuskuttanut Nokia alkoi hyytyä. Suomalaisilla poliitikoilla on ollut sittemmin vaihtelevasti kykyä tunnustaa vallitseva tilanne ja tehdä taloutta vahvistavia toimia.
Hallitus tekee parhaillaan taloutta vahvistavia toimia koko ajan esimerkiksi purkamalla normeja ja keventämällä byrokratiaa. Tavoitteena on mahdollistava sääntely, turhien normien purkaminen ja hallinnollisen taakan keventäminen.
– Myös Juha Sipilän hallituskaudella yritystä oli ihan selvästi, Puisto toteaa.
Talouskasvun eväitä on tarjolla myös toimitusjohtaja Risto Murron johtaman Kasvuriihi-hankkeen loppuraportissa, joka sisältää 41 ehdotusta talouskasvun vauhdittamiseksi ja yritystoiminnan uudistamiseksi.
– Keskeistä on se, että meidän on nyt saatava laajuutta ja syvyyttä pääomamarkkinoille. Kansankapitalismi Suomessa ei ole kumuloitunut pitkään aikaan. Tätä pitää tehostaa.
Nato-jäsenyys tukee puolustusteollisuuden mahdollisuuksia
Suomen uutiset Show’ssa suomalainen kauppatieteen maisteri, yritysjohtaja ja sijoittaja Inka Mero ehdottaa, että Suomen kannattaisi vahvasti alkaa panostaa puolustusteollisuuteen. Meron mukaan mahdollisuuksia olisi jopa miljardien toimialaksi asti.
Myös Puisto näkee puolustusteollisuuden tarjoavan runsaasti mahdollisuuksia jatkossa.
– Puolustusteollisuus varmasti on yksi paikka, jossa meillä on paljon innovaatiomahdollisuuksia, nyt etenkin Nato-jäsenyyden myötä ja näiden kaikkien osaamiskeskusten näkökulmasta.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Inka Mero Suomen Uutiset Show Nato-jäsenyys puolustusteollisuus kauppapolitiikka Pääomamarkkinat Matti Vanhanen Risto Murto Talouskasvu Sakari Puisto Innovaatiot Juha Sipilä Yhdysvallat
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Valtiovarainministeri Purra: Tarvitsemme yksityisiä investointeja tukevan kilpailullisen toimintaympäristön – ”EU:n pitää olla yrityksille houkutteleva investointikohde”

SDP jälleen turpo-kuutamolla – kun Lulu Ranne totesi, ettei suomalainen puolustusteollisuus välttämättä hingu työntekijöiksi venäläisiä, demarit menivät välittömästi epäkuntoon
Vaikuttaisi itsestäänselvyydeltä, että suomalainen puolustusteollisuus toivoo työvoimaa, joiden lojaliteeteista voidaan kohtuullisella varmuudella mennä takuuseen. Yhtä lailla vaikuttaa itsestäänselvältä, etteivät Suomeen saapuvat venäläiset sattuneesta syystä ole puolustusvoimien ykkösrekryjä. Asian ääneensanominen aiheutti kuitenkin Hämeenlinnan valtuustossa melkoisen demariäläkän.

Perussuomalaiset: Ukraina-tukiohjelmasta merkittävää kasvua Suomen puolustusteollisuudelle
Perussuomalaiset näkevät hallituksen tuoreen Ukraina-tukiohjelman olevan merkittävä mahdollisuus kotimaiselle puolustusteollisuudelle. Hallituksen ehdottamalla uudella tilausvaltuudella tuotteita tilataan suoraan suomalaisilta puolustusteollisuuden yrityksiltä. Tämä vahvistaa kotimaista työllisyyttä ja yritystoimintaa.

Mäenpää talvisodan päättymisen muistopäivänä: ”Kotimaisen puolustusteollisuuden vahvistaminen tukee kansallista puolustuskykyämme”
Torstaina perussuomalaisten kansanedustaja Juha Mäenpää sai mahdollisuuden esittää eduskunnan suullisen kyselytunnin viimeisen kysymyksen. Aiheeksi valikoitui Ukraina-tuki ja kotimainen puolustusteollisuus. Hän muistutti, että kotimaisen puolustusteollisuuden vahvistaminen tukee kansallista puolustuskykyämme, taloutemme kasvua ja innovaatioita sekä parantaa Suomen asemaa kansainvälisessä puolustusyhteistyössä.
Viikon suosituimmat

Teemu Keskisarjan kolumni: Aatu Arjalainen ja Nahom Hagos – kumpi on todempi uhka?

Someen jaettu pahoinpitely nostatti espanjalaisten raivon – afrikkalaisjengin ja paikallisten yhteenotot ovat jatkuneet yli viikonlopun
Paikallisten asukkaiden ja afrikkalaisjengin väliset väkivaltaisuudet ovat jatkuneet jo kolmatta yötä espanjalaisessa pikkukaupungissa. Taustalla ovat sosiaaliset ongelmat ja uskonnollinen eripura, joiden sanotaan olevan hallitsemattoman maahanmuuton seurausta. ”On aika panna vastaan ennen kuin on liian myöhäistä”, tulkitsee asukas paikallisten tuntoja.

Antikainen: Kuvitelkaa demarien Nasima Razmyar sisäministerinä – rajat auki, suut kiinni ja lisää turvapaikanhakijoita suomalaisten elätettäväksi
Pääministeripuolueena SDP:n ja Nasima Razmyarin toimintalinja olisi selvä: vihapuheesta vankilaan – mutta laittomasta maassaoleskelusta palkinto. Suomalaisille rajat sananvapauteen – mutta ei rajoja maahanmuutolle. Ja jos kritisoisit Razmyaria, joutuisit maksamaan kunnianloukkauksesta korvauksia, kansanedustaja Sanna Antikainen varoittaa.

AKT-pamppu Ismo Kokon mielestä bussiliikenne pysähtyisi ilman maahanmuuttajia – PS:n Grönroosilta tyly kuitti: ”AKT:n kaverilla kysynnän ja tarjonnan perusasiat hukassa”
Perussuomalaisten 3. varapuheenjohtaja Simo Grönroos selventää mamutusta komppaavalle ay-pomo Ismo Kokolle, että toki Suomessa bussit liikkuisivat aivan hyvin myös ilman maahanmuuttajia, tällöin vain kuljettajien palkat olisivat hieman korkeammat kuin nyt.

Tukala helle jatkuu – Ministeri Kaisa Juuso: ”Viilennyksestä on nyt huolehdittava erityisesti vanhusten asumisyksiköissä”
Kotien lisäksi sisätilojen viileydestä on huolehdittava sosiaali- ja terveydenhuollon hoitolaitoksissa sekä asumisyksiköissä, joissa hoidetaan kuumuuden vaikutuksille herkkiin väestöryhmiin kuuluvia, painottaa sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juuso.

Yliopistonlehtori emerita ajattelee liberaalilaatikon ulkopuolelta: Pakkoinkluusio ei toimi missään – ei kouluissa, työpaikoilla eikä maahanmuuttopolitiikassa
Voiko yliopistolla työskennellä ja luoda uraa, vaikka tunnustautuu kristityksi tai konservatiiviksi? Saako tieteentekijä vastustaa aborttia, pitää Israelin puolta ja puhua ääneen islamisaation luomasta uhkasta länsimaille? Kyllä, se on mahdollista, mutta ei mutkatonta. Ja ehkä siksi niin harvinaista.

Päivän pointti: Toksinen vallankäyttö, toiminnan ristiriitaisuudet ja kasvava tyytymättömyys Pride-liikkeen sisällä herättävät pohtimaan, joko Pride-aikakausi on tullut päätökseensä

Ranska avaamassa ovea uusille tulijoille – pelkkä palestiinalaisuus riittää nyt turvapaikan perusteeksi
Ranska on päättänyt myöntää turvapaikkoja Gazan palestiinalaisille. Tie EU:n alueelle on nyt periaatteessa auki kahdelle miljoonalle uudelle pakolaiselle. Päätökseen on reagoitu voimakkaasti, sillä se voi johtaa pakolaistulvaan ja Hamasin terrroristien ujuttautumiseen Euroopan ytimeen.

Hallitus selvittää maahanmuuttajien arvot: ”Lupa asua Ruotsissa ei kuulu ihmisoikeuksiin”
Maahanmuutto- ja integraatiopolitiikan pitää perustus tosiasioihin, ei näppituntumaan saatikka oletuksiin. Näin ajattelee tuore opetus- ja integraatioministeri Simona Mohamsson (ent. Mohammad). Yhteiset tasavertaisuuteen perustuvat arvot on hyväksyttävä, sillä ”lupa asua Ruotsissa ei kuulu ihmisoikeuksiin”.

EVA:n tutkimus paljastaa arvomuutoksen: Suomalaiset kallistuvat oikealle, identiteettipolitiikka ei enää vetoa kansaan kuten ennen
Elinkeinoelämän valtuuskunnan tuore arvo- ja asennetutkimus osoittaa, että suomalaisten asenteet ovat siirtyneet selvästi oikeistolaisempaan suuntaan kuluneen vuosikymmenen aikana. Suomalaisista noin puolet (49 prosenttia) asemoi itsensä poliittisesti oikealle, vajaa kolmannes vasemmalle (31 prosenttia) ja viidesosa (19 prosenttia) keskelle.