
Puolan korkeimman oikeuden tuomarien eläkeikälaki astui voimaan – korkeimman oikeuden presidentille välittömät lähtöpassit
Puolan korkeimman oikeuden tuomarien eläkeikää koskeva laki on astunut voimaan. Maan presidentti Andrzej Duda antoi lähtöpassit korkeimman oikeuden tuomarien presidentille Małgorzata Gersdorfille. Kaksikymmentäseitsemän tuomaria ylittää uuden eläkeiän, joka on nyt 65 vuotta aiemman 70 vuoden sijaan. Euroopan komissio on aloittanut kurinpitotoimet Puolaa vastaan eläkeikälain vuoksi. Asiasta kertoi Politico.
Gersdorf ei ollut toimittanut lääkärintodistusta ja jatkoanomusta työtehtäviinsä. Yli kymmenen eläkeikäuudistuksen vuoksi eläkkeelle siirtyvistä tuomareista ovat toimittaneet todistukset ja heidän jatkostaan päätetään tapauskohtaisesti.
EU:n komissio hiiltyi Puolan tuomarien eläkeikälaista. Komissio on avannut viralliset kurinpitotoimet Lissabonin sopimuksen artikla 7 mukaisesti. Puolan pääministeri Mateusz Morawiecki kertoi keskiviikkona Euroopan parlamentille, että maa aikoo kunnioittaa EU-tuomioistuimen päätöstä, jos komissio haastaa Puolan eläkeikälakiuudistuksen vuoksi.
Henri Alakylä
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Viikon suosituimmat

Riikka Purra: ”Miksi Yle valehtelee?”
Yleisradion toimitus menee välittömästi epäkuntoon kaikesta puheesta, jossa mainitaan väestöpohjan muutokset. Yleisradion mielestä sen toimituksella on toisten ihmisten puolesta oikeus päättää, mitä demografisista muutoksista tilastotietojen perusteella puhuva henkilö tarkoittaa.

Pääkaupunkiseudun ongelmat valuvat maakuntiin – silminnäkijä kertoo Jyväskylän nuorisokahakasta: ”Aivan sairasta touhua, mitä ei uskoisi tapahtuvan Suomessa”
Silminnäkijähavaintojen mukaan maahanmuuttajataustaisten miesten väitetään käyneen nuorten kimppuun Jyväskylän satama-alueella viime viikonloppuna.

Kun kepun Kaikkonen sanoi Ylen Ykkösaamussa, että Suomeen ei kaivata ”pummeja ja rikollisia” maahanmuuttajia – Yleä ei voinut vähempää kiinnostaa
Yleisradio suhtautuu joustavasti asioiden ja tapahtumien totuudenmukaiseen kuvaukseen, minkä lisäksi Yle soveltaa kaksia eri sääntöjä siihen, miten maahanmuutosta ja maahanmuuttajista saa puhua: keskustalainen saa Ylen alustoilla lausua sellaista, mikä perussuomalaisen sanomana saa aikaan pöyristymisefektin.

Suomen Perusta teki faktantarkistuksen valtamedian faktantarkistajille – lopputulos ei yllätä
Kansanedustaja, perussuomalaisten 1. varapuheenjohtaja Teemu Keskisarjan taannoinen esiintyminen A-studiossa on kirvoittanut vanhan valtamedian tekemään toinen toistaan erikoisempia, niin sanottuja faktantarkistuksia, joissa yritetään kumota Keskisarjan esittämät asiat. Suomen Perusta oikoo nyt median syöttämiä vääriä käsityksiä Tilastokeskuksen tietoihin nojaten.

Vigelius ja Honkasalo ottavat yhteen karkotuksista: ”Vasemmisto ei ole tehnyt mitään Milan Jaffien karkottamiseksi”
Kansanedustajat Joakim Vigelius (ps.) ja Veronika Honkasalo (vas.) kiistelevät suhtautumisesta ulkomaalaisten rikollisten karkotuksiin. Vigeliuksen mukaan "vasemmisto ei ole tehnyt mitään Milan Jaffien karkottamiseksi".

USA:ssa woke-ideologia on jo menettänyt voimansa – Suomessa kuuluu vielä viimeisiä kuolinkorahduksia
Yhdysvalloissa woke-ideologia on jo menettänyt voimansa. Tämä on pitkälti Trumpin ansiota, koska hän on presidenttikautensa alusta asti pyrkinyt kitkemään woke-hullutuksia ja "positiivista erityiskohtelua" pois valtionhallinnosta ja yliopistoista. Suomessa tiedostavat poliitikot ja toimittajat jaksavat vielä pöyristyä "vääristä" sanoista.

Yle hehkutti, kun Marinin hallitus etsi säästöjä mutta lisäsi menoja 900 miljoonalla – nyt talouspolitiikan uutisoinnin sävy on vaihtunut toisenlaiseksi
Yleisradion talousuutisissa ja -kommenteissa ääneen pääsevät usein veronalennusten kriitikot ja sopeutusten vastustajat. Samaan aikaan journalistista kritiikkiä vasemmisto-opposition talouslinjauksia kohtaan Ylellä ei juuri ole.

Järjestöpamput lobbaavat leikkauksia vastaan säilyttääkseen omat ökypalkkansa
Budjettiriihessä käsitellään muun muassa leikkauksia sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuksiin. Järjestöt tietenkin vastustavat kaikkia leikkauksia saamiinsa julkisiin rahoihin. Monet järjestöt ovat palkanneet veronmaksajien rahoilla kovapalkkaisia lobbareita, jotka pyrkivät vaikuttamaan poliitikkoihin, jotta järjestöt saisivat lisää rahaa.

Näkemiin, Woke! Maailman suurin varainhoitoyhtiö BlackRock kritisoi talouselämän politisoitumista – vetää tukensa yritysaktivismilta
Maailman suurin varainhoitoyhtiö BlackRock arvostelee jyrkästi talouselämän politisoitumista ja ilmoittaa lopettavansa aktivismin tukemisen. Amerikkalainen finanssijätti kritisoi sekä demokraattien että republikaanien pyrkimyksiä ujuttaa politiikkaa eläkevarojen hallinnointiin. Yhtiön mukaan talouselämän politisoituminen uhkaa aiheuttaa lisäkustannuksia ja heikentää asiakkaiden tuottoja. Yhtiö on ilmoittanut peruneensa tuen lähes kaikelle aiemmin tukemalleen yritysaktivismille. Yli 12 000 miljardin dollarin varallisuutta hallinnoivalla BlackRockilla on globaalia poliittista valtaa omistajaohjauksen kautta. Yhtiön linjamuutos merkitsee ratkaisevaa käännettä 2020-luvun alun woke-kapitalismin hulluista vuosista.

Veronmaksajien rahaa palaa vammaisten ”työllistämiseen” – hankehumppaa ilman konkreettisia tuloksia
Vates-säätiö on yksi monista julkisilla varoilla rahoitettavista yhteisöistä, joiden missiona on edistää vammaisten pääsyä työelämään. Konkreettisia tuloksia, kuten lukuja työllistyneiden vammaisten määristä, ei kuitenkaan Vatesin vuosikertomuksesta löydy.