
Rostila lyttää feministisen talouspolitiikan: ”Naisen euron” ideologia unohtaa perheet ja syntyvyyden romahduksen
Perussuomalaisten kansanedustaja Onni Rostila kritisoi feminismiä isomman kuvan sumentamisesta.

LEHTIKUVA
Valtiovarainministeri Riikka Purra moittii vihreiden uutta linjausta, jossa puolue muun muassa tavoittelee talouskasvuriippuvuuden purkamista. Purran mukaan vihreiden lisämenolupaukset ja kasvun tahallinen hidastaminen ovat ristiriidassa keskenään ja vaarantavat Suomen hyvinvointivaltion.
Valtiovarainministeri, perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra nostaa omilla kanavillaan esille vihreiden puoluevaltuuston tuoreen linjauksen, joka tavoittelee talouskasvuriippuvuuden purkamista.
Purra pitää ajatusta täysin epärealistisena, sillä on toki selvää, että Suomi tarvitsee kasvua ikääntymisen ja puolustusmenojen rahoittamiseksi. Samalla Purra kritisoi vihreiden vaihtoehtobudjettia, jossa luvataan lisärahaa lähes kaikkeen mutta hallituksen säästöjä perutaan – ilman selvää vastausta siihen, mistä rahat otetaan, kun velkasuhde lähenee 90 prosenttia.
Vihreät haluaa olla ensimmäinen puolue Suomessa, jonka tavoite on talouskasvuriippuvuuden purkaminen, kerrottiin viikonloppuna puoluevaltuuston kokouksesta.
— Riikka Purra (@ir_rkp) March 2, 2026
Pitkän nollakasvun kanssa sinnitteleminen on jo vaikeaa – niin vaikeaa, että on omituista kuulla jonkun ehdottavan kasvun… pic.twitter.com/9AaXiG5JpJ
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Perussuomalaisten kansanedustaja Onni Rostila kritisoi feminismiä isomman kuvan sumentamisesta.

Asiastudion podcast-yhteishaastattelussa valtiovarainministeri Riikka Purra ja talouselämän vaikuttaja Björn Wahlroos puntaroivat Suomen talousjärjestelmää, hyvinvointivaltion tulevaisuutta ja järjestelmän rakenteellisia heikkouksia. Vaikka hyvinvointivaltio onkin suurissa vaikeuksissa, rohkeilla uudistuksilla se voidaan vielä pelastaa.

Useita maahanmuuton talousvaikutuksiin keskittyviä tutkimuksia toteuttanut Suomen Perustan tutkija Samuli Salminen ei ole vakuuttunut Ylen faktantarkistuksen laadusta. Salminen avaa X-tilillään Ylen faktantarkistuksen puutteet.

Perussuomalaisten kansanedustaja Jorma Piisinen arvostelee Facebook-kirjoituksessaan SDP:tä ja edellisiä hallituksia Suomen taloustilanteen heikentämisestä. Piisisen mukaan nykyinen hallitus joutuu korjaamaan vuosikymmenien aikana syntynyttä velkaantumista ja rakenteellisia ongelmia.

Tuore talousennuste on taas päätynyt tuomitsemaan kuluvan vuoden nollakasvuiseksi ja lupaamaan kasvua vasta ensi vuonna. Velkasuhteen kasvua ei saada pysähtymään edes väliaikaisesti. Hallitukselle, jonka piti korjata asiat kahden vaalikauden aikana tämä on noloa, ja oppositiolla on kissanpäivät. Mutta mikä meni pieleen, kenen syytä kaikki on ja tekisikö oppositio sittenkään asioita eri tavalla? kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.

Vihreiden eduskuntaryhmä ehdotti, että jokaiselle viisivuotiaalle tulisi automaattisesti osoittaa paikka varhaiskasvatuksessa. Perussuomalainen sivistysvaliokunnan varapuheenjohtaja Ari Koponen tyrmää ajatuksen tämänkaltaisesta pakkovarhaiskasvatuksesta viisivuotiaille, joka on opetus- ja kulttuuriministeriön tutkimuksessakin osoitettu tehottomaksi.

Vihreiden kansanedustaja Fatim Diarra on kertonut julkisuudessa joutuneensa useaan otteeseen epäasiallisen kohtelun kohteeksi taksissa. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikaisen mukaan viimeinkin Diarra on havahtunut siihen, mistä perussuomalaiset ovat varoittaneet jo vuosia, eli hallitsemattoman maahanmuuton ongelmiin.

Maahanmuuttopolitiikka vääjäämättä kiristyy koko EU:ssa, muun muassa rikoksista tuomittujen maahanmuuttajien karkotukset ovat vauhdittuneet eri maissa. Suomessa enää lähinnä maahanmuutosta hyötyvät vasemmistopuolueet pitävät yllä epärealistisia maahanmuuttounelmiaan.


Vihreät lähtee kunta- ja aluevaaleihin ylimielisessä woke-asennossa, eli puolue solvaa nyt äänestäjiä rasisteiksi. Kaksisuuntaisesta keskustelusta kieltäytyneen puolueen arvioidaan jo olevan kriisitilassa.
Viikon suosituimmat

Kelan maksamat keskeisimmät toimeentuloa turvaavat etuudet vieraskielisille ovat viime vuonna kasvaneet noin 1,8 miljardiin euroon. Osuus on viidenneksen koko väestöstä. Luvut käyvät ilmi Kelan tuoreesta julkaisusta.

Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew aikoo jättää eduskunnalle toimenpidealoitteen, jossa Yleisradio jaettaisiin kahdeksi erilliseksi yhtiöksi. Toinen olisi verorahoitteinen yhteiskunnallinen yhtiö ja toinen markkinaehtoisesti toimiva viihdeyhtiö. Garedewin mukaan tavoitteena on vahvistaa Yleisradion ensisijaista tehtävää tiedonvälittäjänä ja vähentää valtion menoja.

Kelan tuore tiedote kehuu, että aiempaa harvempi vieraskielinen saa toimeentulotukea. Suomen Perustan tutkija Samuli Salminen tyrmää uutisoinnin puolitotuutena – samaan aikaan jo 41 prosenttia kaikesta toimeentulotuesta menee vieraskielisille.

Englantilainen hillitty elämänmeno sai elokuussa vakavan särön ja teekupit menivät lopullisesti nurin, kun cornwallilaisen pikkukaupungin keskustassa puhkesi raivoisa joukkotappelu keskellä kirkasta päivää. Veristen viidakoveitsien heiluttelu johti keskusteluun siitä, mihin maa on oikeasti menossa.

Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen paheksuu jyrkästi Amnestyn Suomen osaston toiminnanjohtajan Frank Johanssonin ulostuloa, jossa tämä rinnasti Suomen Puolustusvoimain komentajan natsi-Saksan sotarikolliseen Adolf Eichmanniin.

Ceutan hallitsemattoman maahantulon aiheuttama kriisi on muuttumassa yhä vakavammaksi sisäpoliittiseksi ongelmaksi Espanjassa. Sadat tuhannet espanjalaiset osoittivat keskiviikkona mieltään eri puolilla maata vaatien ratkaisua Ceutan tilanteeseen ja pääministeri Pedro Sánchezin vasemmistohallituksen eroa. Madridissa poliisi vastasi mielenosoittajille kyynelkaasulla ja kumiluodeilla.

Vaikka eliitti ja valtamedia muuta väittävät, maahanmuuttokriittisyys on tänään politiikan vuolainta valtavirtaa Euroopassa. Sen todistaa osaltaan entinen ruotsalainen kommunisti, joka oli liian kriittinen vasemmistopuolueelle. Nyt omassa puolueessaan näyttäisivät valtiopäivien ovet olevan apposen auki. Perusajatus on se, että kansalaisia on kahta lajia: “tuottavia ja loisivia”.

Aktivistien maalituksen kohteeksi joutunut lääkäri Riittakerttu Kaltiala sanoo, ettei maalittaminen Pridessa voinut tulla järjestäjille yllätyksenä. Suomessa on niin pienet piirit, että on selvää, että henkilöt ovat keskenään verkostoituneita.

Iltalehden selvitys paljasti, että valtaosa Helsingin valtuutetuista asuu alueilla, joissa vieraskielisiä on selvästi keskimääräistä vähemmän. Ilmiö osuu erityisesti niihin vihreiden ja vasemmistoliiton poliitikkoihin, jotka ovat itse ajaneet kaupungin koulupiirien tasapainotusta ja segregaation purkua.

Oulussa 85-vuotiaan naisen törkeästä raiskauksesta tuomittu Nahom Hagos on jälleen syytettynä raiskauksesta. Kyseessä on jo kolmas raiskaussyyte, jota käsitellään oikeudessa.

Lue lisää

Lue lisää

Lue lisää