Artikkeli kuva

PS ARKISTO

Purra: Kasvumantran taakse ei voi paeta vaikeita säästöpäätöksiä

28.09.2025 |12:20

Valtiovarainministeri Riikka Purra muistuttaa, että pelkkä hokeminen kasvusta ei ratkaise julkisen talouden kroonisia heikkouksia, vaan kasvun edellytysten vahvistamisen rinnalla myös menosäästöt ja välttämättömät rakenteelliset uudistukset ovat avainasemassa. Samalla Purra kehottaa kaikkia kansalaisia tutustumaan hallituksen tuoreen budjettiesityksen isoon kuvaan.

Perussuomalaisten puheenjohtaja, valtiovarainministeri Riikka Purra kirjoittaa somekanavillaan kiihkeästä velkajarrukeskustelusta ja julkisen talouden säästöjen äänekkäästä arvostelusta.

Keskustelu tuntuu jatkuvan pitkälti samankaltaisena vuodesta toiseen.

– Opposition ja median luoma mielikuva siitä, että kyse on vain ”väärästä” hallituksesta ja kunhan siitä päästään, voidaan palata ”normaaliin”, on vahva, Purra kirjoittaa.

Populismi ja harhaanjohtaminen ei nyt auta

Purra muistuttaa, että ikääntyvän ja vähenevän työssäkäyvän väestön yhteiskuntaa, jossa sosiaalivaltio on vahva – käytännössä kenelle tahansa maahan tulevalle – ja joka on pakotettu lisäämään turvallisuus- ja puolustusmenoja miljardeilla ja joka ei ole kokenut kunnon talouskasvua kohta vuosikymmeniin, ei saada jaloilleen helposti.

– Se on tehtävissä, mutta ei valittamalla ja johtamalla kansalaisia populistisesti harhaan.

Budjettiesitys kannattaa lukea

Vasemmisto-opposition säästöpäätösten moitteiden takana on yleensä ”kasvu hoitaa” -tyyppinen ajattelu.

Purra kuitenkin kirjoittaa, että pelkkä hokeminen kasvusta ei ratkaise julkisen talouden kroonisia heikkouksia, vaan kasvun edellytysten vahvistamisen rinnalla myös menosäästöt ja välttämättömät rakenteelliset uudistukset ovat avainasemassa.

Samalla Purra kehottaa kaikkia kansalaisia tutustumaan hallituksen tuoreen budjettiesityksen isoon kuvaan.

– Tutustu siis budjettiin, se on suorastaan kansalaisvelvollisuus.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Suomen uutiset logo

Valtiovarainministeri Riikka Purra: Valtion maksukyky on välttämätön edellytys sille, että maan turvallisuudesta voidaan huolehtia

23.09.2025 |12:32
Suomen uutiset logo

Valtiovarainministeri Riikka Purra: Ostovoiman tukeminen on juuri nyt tärkeää – ”Että näkymä tulevaisuuteen paranee ja ihmiset uskaltavat taas kuluttaa”

30.08.2025 |12:37
Suomen uutiset logo

Veronmaksajat: Palkansaajien ostovoima palaamassa – ”Viime vaalikaudella syntynyt kuoppa täyttyy vihdoin”

11.09.2025 |18:01

Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Sanna Antikaisen kolumni: Länsimainen joulu polvillaan – näin länsi antautuu

23.12.2025 |15:00
3.
Suomen uutiset logo

Terrori-iskun puinti sai uusia käänteitä Australiassa – pääministeri mukana Israelin vastaisessa mielenosoituksessa

22.12.2025 |10:02
4.
Suomen uutiset logo

Juvonen: Vanhuksen kaltoinkohtelu Torniossa palvelukodissa ei selity osaamattomuudella – kyseessä on sietämätön julmuus, kylmyys ja ilkeys

22.12.2025 |12:37
7.
Suomen uutiset logo

Professori Wall Street Journalissa: Woke-DEI ei toimi – tarvitaan näkemysten monimuotoisuutta

23.12.2025 |17:11

Uusimmat

Perussuomalainen 4/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 3/2025

Mainos kuva

Lue lisää