Todellinen tasa-arvo on sitä, että sukupuolesta ei tarvitse tehdä valtavaa numeroa paikoissa, jonne se ei kuulu, valtiovarainministeri, perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra kirjoittaa somekanavillaan.
– Sukupuolen (ts. naissukupuolen) jatkuva alleviivaaminen yhteiskunnassa saa yleensä politisoidun kuorrutuksen. Vasemmalla ja ”oikeissa” asioissa naissukupuoli on merkityksellinen ja juhlistettava – sen sijaan meille persuille siitä ei tavata antaa lisäpisteitä tai kompensaatiota. (Emmekä sitä kaipaa.)
Naistenlehdistö mielipidepoliiseina
Entä minkä uskotte olevan syy siihen, että persunaisia ei juuri kutsuta naistenlehtiin eikä niiden kansikuviin, kuten kaikkien muiden puolueiden naisia (vasemmalta tosin huomattavasti paljon enemmän), Purra kysyy.
– Naistenlehdissä poliitikkonaiset kertovat yleensä itsestään ja elämästään, eivät politiikasta. Miksi persunainen ei kelpaa sellaiseen? Eivätkö ”väärät” mielipiteet irtoa henkilöstä lainkaan?
Median painostus tuli tutuksi
Ylen Vihatut naiset -sarjassa Purra kertoo omakohtaisen kokemuksen takavuosilta, jolloin hän itse oli pyrkimässä perussuomalaisten puheenjohtajaksi.
– Muistan, kun puheenjohtajakampanja oli käynnissä, niin lehdissä käsiteltiin paljon sitä, että miten muka naisesta voisi tulla perussuomalaisten puheenjohtaja. Siihen mennessä olin kuitenkin jo monta vuotta tutustunut puolueen kenttään, joten tunsin jo ne ihmiset. En koskaan kertaakaan kokenut minkäänlaista vähättelyä tai muutakaan sukupuoleeni liittyen.