

Kimmo Mäntylä LEHTIKUVA
Putkonen: Perussuomalaisilta jakkara Ylen ajankohtaisohjelmille
Olemme huolestuneina seuranneet talousahdingossa kamppailevan Ylen mahdollisuutta toteuttaa ohjelmakokonaisuuksia lain edellyttämällä tavalla. Törmäsimme tosiasiaan A-Talk-ohjelman kohdalla. Eduskuntaryhmämme puheenjohtaja Jari Lindström oli kutsuttu ohjelmaan keskustelemaan kehysriihestä ja valtiontaloudesta, kertoo perussuomalaisten työmies Matti Putkonen.
Lindströmille näytettiin ovea, koska ”studiossa oli vain neljä istuinta”.
– Monipuolisten ja tasavertaisten Ylen ohjelmien toteutuminen ei saa jatkossa kaatua kalusto-ongelmiin. Lahjoitamme tästä syystä kalusto- ja resurssipulassa kärvistelevälle Ylelle yhden jakkaran ensi viikon ”työmiehen tuumaustunnilla”, Putkonen lupaa.
– Uutis- ja ajankohtaistoimituksen johto yritti tökerösti peitellä Ylen talousahdinkoa hakemalla journalistisia perusteita puheenjohtaja Lindströmin käännyttämiseen. Perustelut ontuvat. Ylen mukaan ohjelmaan haluttiin journalistisin perustein ministerikokemusta omaavat keskustelijat, koska aihe oli vasemmistoliiton lähtö hallituksesta. Kokoomuksen valinta, Petteri Orpo, ilman päivänkään ministerikokemusta oli näillä perusteilla orpo valinta.
Halla-aho lensi A-studiosta
Yle oli aiemmin (24.3.2014) soittanut perussuomalaisten kansanedustaja Jussi Halla-aholle ja evännyt tältä vierailun jo sovitussa A-studiossa.
– Peruste kuului: Halla-aho oli jo saanut tarpeeksi näkyvyyttä Ylen kanavilla. Halla-aho kun oli osallistunut A-studion islamilaista radikalismia käsittelevään lähetykseen 14.3. Tulevaan A-studioon oli tarkoitus kutsua vähemmän Ylellä esiintyneitä, Putkonen ihmettelee.
– Yleisradion matematiikka ei ole ainakaan Ojalan laskuopin mukaista. Liisa Jaakonsaaren esiintymistä ei peruttu, vaikka hän oli 24.3. osallistunut eurovaaliehdokkaana Ylen lähetykseen ja oli sovittu esiintyjäksi 29.3. Uutisvuotoon. Samaten Heidi Hautala, joka oli esiintynyt A-studiossa 13.3, eli päivää ennen Halla-ahoa, ei Ylen matematiikan mukaan ollut saanut liikaa eikä riittävästi näkyvyyttä.
Yle ei uutisoinut eurovaaliavausta
Perussuomalaiset avasi eurovaalikampajansa viime lauantaina ensimmäisenä neljästä suuresta puolueesta. Finlandia-talolla esiteltiin 600-päiselle kenttäväelle puolueen eurovaalimainos ja vaaliohjelma. Yle ei uutisoinut kumpaakaan.
– Kun tiedustelimme asiaa Yleltä, vastattiin, ettei ole tapana. Odotamme mielenkiinnolla, noudatetaanko uutta uutisointikriteeriä muiden puolueiden kohdalla, Putkonen sivaltaa.
– Olemme aloittaneet tutkinnan, onko Yle näissä tapauksissa toteuttanut lainmukaista toimintaperiaatettaan. Suomeksi: onko kysymys selvästä syrjinnästä vai normaalista uutistoiminnasta? Näihin palataan ensi viikon ”työmiehen tuumaustunnilla”.
PS VERKKOTOIMITUS
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Satapäin superjytkyn tekijöitä koolla – ”meidän aikamme on tullut”

Timo Soini: Perussuomalaisten vaalistartti

Tässä tapahtumassa ei ollut Ylen mielestä mitään uutisarvoista
Viikon suosituimmat

Järkyttävä tilasto – PS-Nuoriso laski poliittisten nuorisojärjestöjen saamat tuet
Opetus- ja kulttuuriministeriön nuorisojärjestöille jakamat tuet paljastavat yli kymmenen vuotta kestäneen rakenteellisen epäsuhdan, jolla pönkitetään vanhojen valtapuolueiden asemaa Suomessa.

Epäilty vasemmistopuolueen vaalivilppi voi vielä muuttaa Ruotsin vaalituloksen: “Joku tolkku sentään pitäisi olla”
Ruotsin valtiopäivävaaleissa on paljastunut vasemmistopuolueen mahdollinen vaalivilppi. Taalainmaalla voidaan siten joutua uusiin vaaleihin. Vaalipiirissä on 224 000 äänioikeutettua, joten valtakunnallinen tiukka vaalituloskin voi mennä uusiksi.

Bernerin epäonnistunut taksiuudistus kuopataan viimein – taksialalle kunnianpalautus, turvallisuus etusijalle
Liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne lupaa taksialalle kauan kaivattua kunnianpalautusta. Pahamaineinen Bernerin taksiuudistus romutti arvostetun toimialan, mutta nyt sen tilalle tulee tiukempi koulutus, valvonta ja vihreät rekisterikilvet.

Lähes kaksi miljardia euroa ulkomaalaisten sosiaaliturvaan – Antikainen vaatii tekoja
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii sosiaaliturvaministeri Karoliina Partasta (kok.) jatkamaan ulkomaalaisten sosiaaliturvan ehtojen kiristämistä. Antikainen on jättänyt asiasta kirjallisen kysymyksen sosiaaliturvaministerin vastattavaksi.

AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä – kristillisdemokraattien kannatus romahti, demarit alamäessä
AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä. Molemmat saivat ennakkotuloksen perusteella huomattavasti enemmän ääniä kuin edellisvaaleissa. Liittokansleripuolueelle CDU:lle tuli kummassakin vaalissa historiallinen tappio.

Järkyttävät luvut julki – IL: Espoossa ja Vantaalla vieraskielisten osuus toimeentulotuen saajista jo yli 60 prosenttia
Iltalehti kertoo Kelan tuoreiden tilastojen perusteella hurjia tietoja perustoimeentulon saajista. Vieraskielisten osuus tuensaajista on noussut 37,6 prosenttiin. Pääkaupunkiseudulla yliedustus on vielä selvästi voimakkaampaa: Espoossa ja Vantaalla yli 60 prosenttia tuensaajista on vieraskielisiä, vaikka heidän osuutensa väestöstä on alle 30 prosenttia.

Kaleva kepuloi euron bensa-tarinalla – Purra: Pitäytykää tosiasioissa
Valtiovarainministeri Riikka Purra moittii Oulun seudun lehteä Kalevaa valheellisista väitteistä perussuomalaisten vaalilupauksista. Purra sanoo, että lehti toistaa keskustan levittämää tarinaa euron bensasta, jota perussuomalaiset eivät ole koskaan luvanneet.

Demarisäätiön pomo kuppasi vanhuksen rahat – Reijonen: Hälytyskellojen pitäisi soida
Sosiaalisessa mediassa nousi myrsky, kun demareihin kytköksissä olevan Kansan Sivistysrahaston toimitusjohtaja nouti 92-vuotiaan Kaino Nurmisen sairaalan geriatriselta osastolta pankkiin lahjoittamaan säätiölle 100 000 euroa. Perussuomalaisten kansanedustaja Minna Reijonen paheksuu sitä, että kuka tahansa pystyy noutamaan ikäihmisen sairaalasta pankkiin tekemään mittavia lahjoituksia edustamalleen säätiölle.

EU-elvytyspaketista rahaa ajoneuvoverojen poistoon Italiassa – Tavio: Perussuomalaiset varoitti yhteisvelasta
Italia aikoo poistaa vuoden 2027 ajalta ajoneuvoveron yli 14 miljoonalta autolta ja moottoripyörältä, ja käyttää tähän EU:n elpymisvälineestä peräisin olevia rahoja. Perussuomalaiset varoittivat jo vuonna 2021 EU:n elpymisvälineestä ja vastustivat sen hyväksymistä eduskunnassa.

Vigelius latasi täyslaidallisen hallituksen saavutuksista masentuneelle oppositiolle
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius avasi eduskunnan budjettikeskustelun rajulla hyökkäyksellä oppositiota ja Sanna Marinin hallituksen perintöä vastaan. Vigelius puolusti hallituksen verokevennyksiä ja tiukkaa kulukuria sekä tyrmäsi opposition vaihtoehdot pelkkänä rahareikänä ja talouskasvun jarruna.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää














