Artikkeli kuva

Viikon 14/2014 luetuin

Tässä tapahtumassa ei ollut Ylen mielestä mitään uutisarvoista

02.04.2014 |16:53

Perussuomalaisten välikysymys, puoluevaltuuston kokous, vaaliohjelman esittely ja julkistus, vaalimainoksen julkistus ja ensi-esitys, vaalimainoksen tekijöiden lehdistötilaisuus, 600 hengen kampanja-avaus Finlandia-talolla lauantaina – mikään näistä ei kiinnostanut Yleisradiota sen vertaa, että yhtiö olisi maininnut vuoden suurimmasta perussuomalaisten tapahtumasta uutislähetyksessään 29.3. Resurssien puutteesta ei ollut kyse, Yle lähetti Finlandia-talolle toimittajaryhmänsä, joka ei kuitenkaan löytänyt tilaisuudesta mitään mielenkiintoista. Asiaa tiedusteltaessa Yleltä todettiin, että kampanja-avauksia ”ei ole tapana” uutisoida.

Kaikki markkinaehtoisesti toimivat suuret mediatalot noteerasivat tapahtuman. Helsingin Sanomat, MTV3 ja jopa iltapäivälehtien piskuiset verkko-tv:t Ilta-Sanomien IS-TV ja Iltalehden IL-TV uutisoivat perussuomalaisten superlauantaista.

Yle sen sijaan koosti lauantai-illan 20-minuuttisen lähetyksensä haastattelemalla minuuttitolkulla Juha Sipilää, kertomalla SDP:n puoluevaltuuston kokouksesta, haastattelemalla Jutta Urpilaista, pohtimalla demarinuorten puheenjohtajasuosikkia, haastattelemalla kokoomuksen Piia-Noora Kauppia ja keskustan eurovaaliehdokasta Paavo Väyrystä.

Toimiko Yle oikein? Tee oma arviosi. Katso superlauantain jälkitaltiointi perussuomalaisten omasta suorasta lähetyksestä:

Perussuomalaiset jäävät mielenkiinnolla odottamaan, noudatetaanko Ylen journalistista ”ei ole tapana”-linjaa myös muiden puolueiden kampanja-avausten kohdalla.

Matias Turkkila


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

3.
Suomen uutiset logo

Feminismi halusi eroon miesten ahtaista ja ”toksisista” roolimalleista, mutta kuinkas sitten kävikään?

17.04.2026 |17:22
5.
Suomen uutiset logo

Käräjäoikeus hylkäsi Elokapinan mielenosoittajien niskoittelusyytteet – Antikainen: Oikeus antoi vaarallisen viestin – kannustaa sivuuttamaan poliisin käskyt

22.04.2026 |16:39
6.
Suomen uutiset logo

Sanna Marinin vasemmistohallitus ajoi Suomen talouden päin seinää – Vigelius: Nyt Lindtman ja Andersson ihmettelevät, miten hienosti menee niillä mailla, joille Suomi kippasi rahansa

22.04.2026 |14:20

Uusimmat

Perussuomalainen 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää