Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Raatikainen: Helsingin telakan siirtyminen venäläisomistukseen voi olla turvallisuusuhka

13.01.2015 |15:45

Helsingin Hietalahdessa sijaitseva telakka, Arctech Helsinki Shipyard siirtyi Venäjän valtion telakkayhtiön United Shipbuilding Corporationin eli USC:n omistukseen vuoden 2014 lopussa. Nyt Helsingin telakka on sataprosenttisesti venäläisessä omistuksessa.

– Ostohinnan on arvioitu olleen melko vaatimattomat 20 miljoonaa euroa. Telakalla on nykyisin tilauskanta, joka takaa työllisyyden noin 500 laivanrakentajalle kahdeksi ja puoleksi vuodeksi, kesään 2017 saakka. Rakennettavana on kuusi jäänmurtajaa. Ukrainan kriisin johdosta USC on Yhdysvaltojen pakotelistalla. Uhkana voi olla, että telakan toiminta aiheuttaa jopa kansainvälisiin suhteisiin heijastuvia seurannaisvaikutuksia. USC on mukana sekä sota- että siviilipuolen laivanrakennuksessa, perussuomalaisten kansanedustaja Mika Raatikainen varoittaa.

Onko turvallisuusriskiin varauduttu?

Raatikainen jätti aiheesta kirjallisen kysymyksen, jossa hän kysyy hallitukselta, onko puolustusministeriötä konsultoitu kauppaa suunniteltaessa ja jos ei ole, miksi näin ei ole tehty.

– Onko varauduttu mahdolliseen turvallisuusriskiin, jonka venäläisomisteinen telakka Helsingin ydinkeskustassa voi aiheuttaa kriisitilanteessa? Raatikainen kysyy.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

4.
Suomen uutiset logo

Yksijalkaisesta nigerialaisesta merirosvosta tulee uustanskalainen – kotoutumissuunnitelma on jo valmiina

11.10.2024 |13:13
5.
Suomen uutiset logo

Hollywoodin woke-kiihko vähitellen laantumassa, uudet tuulet puhaltavat – Kummisetä-trilogian ohjannut Francis Coppola kasasi elokuvatiiminsä omaperäisellä tavalla

07.10.2024 |08:30
10.
Suomen uutiset logo

Perussuomalaiset: Kehitysyhteistyöhön mullistavia muutoksia – Suomi asettaa tiukat rajat rahaa saaville maille

08.10.2024 |15:09

Uusimmat