Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Raatikainen: Miksi Ylen ohjelmassa luetaan Koraania?

27.02.2015 |15:28

Perussuomalaisten kansanedustaja Mika Raatikainen kummastelee Ylen tuottamaa radio-ohjelmasarjaa, jossa luetaan Koraania. Koska sarjassa luetaan koko kirja, puolen tunnin jaksoja kertyy jopa 60.

– Kansalaisten verorahoilla kustannetaan ohjelmaa, jossa tehdään tutuksi uskontoa, joka kuvaa mm. naista miestä alhaisemmaksi olennoksi! Raatikainen ihmettelee.

Ei kuulu Ylen sivistystehtäviin

Ylen ohjelmapäällikkö Kaj Färm on perustellut ohjelman esittämisen yleissivistävänä.

– Koraanin luku ei kuulu Ylen sivistystehtäviin. Koraaniin käännöksiä on saatavilla internetistä eri kielillä. Ei ole järkevää lukea koko tekstiä ja käyttää siihen 30 tuntia radion ohjelma-aikaa ja veronmaksajien rahoja.

Raatikainen painottaa, että Suomi on edelleen noin 77 prosenttisesti kristitty maa, ja myös Yle-veron maksajista suuri osa on kristittyjä.

– Kristillisyys on henkinen juuremme ja siitä kumpuavat monet traditiomme, siksi olisi ollut oikein aloittaa pyhien kirjojen lukeminen Raamatusta.

Lisääkö ohjelmasarja radikalisoitumista?

Raatikainen pitää vähintäänkin kohtuullisena, että seuraavaksi Yle ottaa ohjelmistoonsa Raamatun lukua saman verran.

– Ja tasapuolisuuden nimissä luettaviksi otetaan myös hindulaisuuden Veda-kirjat, buddhalaisuuden Tripitaka-kirjakokoelma ja juutalaisuuden Talmud.

– Kun otetaan huomioon viimeaikaiset islamiin liittyvät terrori-iskut Pariisissa ja Kööpenhaminassa, Koraanin sanoman levittäminen maassamme voi jopa osaltaan lisätä radikalisoitumista, Raatikainen huomauttaa.

Raatikainen jätti aiheesta kirjallisen kysymyksen hallitukselle.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Cambridge rekrytoi tosielämän woke-Turhapuron – yliopistomaailma ihastui plagioinnista epäiltyyn rotuaktivistiin, unohti tyystin lähdekritiikin ja syyti hänelle kunniatohtoruuksia kuin saippuaa

06.08.2026 |10:50
4.
Suomen uutiset logo

Islamisaatiolle vauhtia Britanniassa – koko poliisikunta paastolle solidaarisuussyistä

03.08.2026 |10:33
5.
Suomen uutiset logo

Käräjäoikeus katsoi pitkäteräisellä veitsellä törkeän ryöstön tehneen maahanmuuttajan alaikäiseksi – THL:n ikäarvio jäi ristiriitaiseksi

03.08.2026 |14:33
6.
Suomen uutiset logo

SDP:n esikuvamaassa Espanjassa hallitusta johtavat sosialistit – vaalivoittaja joutui jäämään oppositioon

08.08.2026 |13:32
9.
Suomen uutiset logo

SDP:n Lindtmanin esikuvamaa sai kyytiä puoluejohtajien paneelissa – Purra: Espanjan maahanmuuttopolitiikka toimii ”kutsuhuutona” laittomalle maahantulolle

05.08.2026 |17:37

Uusimmat

PS-Naiset 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 3/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää