Ranskan Hollande taistelee työttömyyttä vastaan kahdella miljardilla

18.01.2016 |18:56

Ranskan presidentti François Hollande esitteli uuden ohjelman sitkeän korkealla pysytellyttä työttömyyttä vastaan. Noin kahden miljardin ohjelma sisältää ammatillista työharjoittelua. Ohjelmaan kuuluu myös rahallisia kannustimia yrityksille, jotka työllistävät nuoria ja työttömiä.

Eräänlainen palkkatukimalli tietäisi työntekijälle selkeästi maan minimipalkkaa pienempiä palkkalattioita. Mallissa yrityksen tulisi sorvata työsopimus vähintään puoleksi vuodeksi. Tällöin valtio tulisi vastaan kahdella tuhannella eurolla. Kannustimesta tulee pysyvä alhaisemman sosiaaliturvamaksujen muodossa, jos työt jatkuvat yli kahden vuoden ajan.

Ranskan presidentinvaaleihin on aikaa vajaa puolitoista vuotta. Sosialistipresidentin suosio on matanut ennennäkemättömän alhaalla. Suosiossa nähtiin pieni piikki marraskuussa Pariisin terroristi-iskujen jälkeen. Tempauksen on arveltu olevan vain suosion kalastelua.

– Uudet toimet ovat vanhoja reseptejä. Ammattiyhdistysliikkeet kontrolloivat työharjoitteluohjelmia, ja ne ovat epäonnistuneet toistuvasti vuosien ajan. Aina vaalien lähestyessä me alamme kasvattaa julkista kulutusta, liberaalin Institute for Research in Economic and Fiscal Issuesin johtaja Nicolas Lecaussin sanoo talouslehti Financial Timesille.

Henri Myllyniemi


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Yle lopetti kuin seinään jatkouutiset Venäjää myötäilevästä kansanedustaja Kimmo Kiljusesta – PS-valtuutettu vaatinut somessa jo 76 päivää putkeen Ylen toimitusta tekemään työnsä

04.03.2025 |19:36
3.
Suomen uutiset logo

Putin pelkää Ukrainan rintamalta kotiin palaavia sotilaita – taisteluiden traumatisoimat sotilaat voivat haastaa virallisen totuuden sodasta

04.03.2025 |11:51
5.
Suomen uutiset logo

Maahanmuuttoministeri piipahti ongelmalähiössä – pukeutui luodinkestäviin liiveihin

07.03.2025 |08:46
9.
Suomen uutiset logo

Trump puhui kongressille rajaturvallisuudesta, woken päättymisestä, transurheilusta, tulleista – republikaanit mielissään, demokraatit harmissaan, protestoinut demokraattiedustaja poistettiin salista

05.03.2025 |22:40

Uusimmat

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää