

SDP:n lansanedustajat Hussein al-Taee ja Tytti Tuppurainen ennen valtiopäivien avajaisia eduskunnan istuntosalissa Helsingissä 25. huhtikuuta 2019.
RauhanTae olikin NyrkinTae? Seiska kertoo Hussein al-Taeen ex-vaimon paenneen turvakotiin
Torstaina ilmestynyt Seiska-lehti on demareille karua luettavaa. “Kohukansanedustajan traaginen eroriita”. “Ex-vaimo pakeni turvakotiin!”. Paljastukset saavat jo ennestään todella vaikeassa julkisuuskierteessä sinnittelevän Hussein al-Taeen tilanteen näyttämään entistä pahemmalta.
Suomen Uutiset kertoi aiemmin valheiden siivittittäneen Hussein al-Taeen (sdp.) eduskuntaan. Aikaisempina vuosina erittäin roisia kieltä käyttänyt al-Taee kiisti ensin kaiken, mutta kun eduskuntavaalit oli käyty, hän tunnusti kirjoittaneensa homo- ja juutalaisvastaisia tekstejä. Konfliktinratkaisun ja rauhan asian teemoja vaalikampanjassaan korostaneen al-Taeen toiminta kummeksutti, ja julkisuuskohu oli valmis.
Al-Taee vetäytyi sairauslomalle, mutta kohu ei ole vielä ohi. Kohun voimaa kuvaa se, että vaikka kohde on sairauslomalla, sen aikana julkistetaan uusia paljastuksia. Normaalisti tällaiset saisivat odottaa siihen saakka, kunnes kohde palaa kehiin.
Tänään ilmestynyt Seiska kertoo al-Taeen avioituneen kymmenisen vuotta sitten irakilaisnaisen kanssa. Kun nainen huhtikuussa 2010 ilmoitti haluavansa eron, tilanne kriisiytyi pahaksi riidaksi, jossa oli mukana kiista parin 3-vuotiaasta lapsesta. Husseinin mukaan äiti ei ollut sopiva huoltajaksi, eikä tällä ollut myöskään oleskelulupaa. Avioerohakemuksen jättämisen jälkeen Hussein teki vaimostaan rikosilmoituksen, koska pelkäsi, että vaimo valmisteli lapsen kidnappausta Irakiin.
Vaimo puolestaan väitti Husseinin uhanneen tappaa hänet, ja että Hussein oli pahoinpidellyt häntä lapsen nähden. Oikeus ei kyennyt vahvistamaan kummankaan väitteiden todenperäisyyttä. .
Vaimo joutui muuttamaan turvakotiin, Hussein lähisukulaisineen määrättiin lähestymiskieltoon.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Ulkomaalaistaustainen SDP:n kuntavaaliehdokas huijasi Kelalta yli 5 000 euron edestä tukia, tuomittiin petoksesta – valittu aiemmin vuoden positiivisimmaksi tamperelaiseksi
Viikon suosituimmat

Yle-pomo Merja Ylä-Anttilalle tiukka kysymys kansalaisaloitteen kuulemistilaisuudessa: Onko Yleisradio tietoisesti hakenut säästöjä suosituimmista ja näkyvimmistä toiminnoistaan?
Eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunta järjesti tänään julkisen kuulemisen, jonka aiheena oli Yle kuriin nyt! -kansalaisaloite. Kuulemistilaisuudessa aloitteen tekijät kertoivat syitä, miksi aloite on tehty, ja esittivät tarkemmin, mitä muutoksia Yle-lainsäädäntöön haluttaisiin. Paikalla oli myös Yleisradion toimitusjohtaja Merja Ylä-Anttila.

Suomalaisyritys markkinoi maahantulopaketteja Iranissa ja Lähi-idässä – yrityksen somepäivityksessä kerrotaan Suomen tarvitsevan 60 000 maahanmuuttajaa vuodessa
Oikeudellista konsultointia tarjoavan oikeustoimiston neuvonantaja-asiantuntija-tittelillä esiintyvä henkilö markkinoi maahantulopaketteja Suomeen Iranissa ja Lähi-idässä. Helmikuun lopulla neuvonantajan Facebook-päivityksessä kerrottiin, että Suomi tarvitsee 60 000 maahanmuuttajaa vuosittain. Lisätietoja 4 500 euron hintaisesta maahantulopaketista saa 70 euroa maksavan puhelun kautta.

Garedew: Vanhemmilla on lakiin perustuva oikeus kieltää sateenkaari-ideologian opettaminen lapsilleen
Seta ry kiertää jälleen kouluja ja järjestää koulutuksia myös päiväkotien opettajille. Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew vaatii loppua tälle lasten seksualisoinnille. Vanhemmilla on oikeus kieltäytyä vakaumuksensa vastaisesta materiaalista ja opetuksesta lapsilleen.

Päivän pointti: Helsingin Sanomat ilmastosyyllistää ja leimaa suomalaiset tuholaisiksi – vaikka Suomi on hiilinegatiivinen maa

Kansalaisaloitteen tekijät: Ylen rahoitusta leikattava Ruotsin tasoon eli 76 euroon per asukas
Yle kuriin nyt! -kansalaisaloitteen laatijoiden mielestä Yleisradio on tietoisesti hakenut säästöjä kaikista näkyvimmistä ja suosituimmista toiminnoista esimerkiksi irtisanomalla työntekijöitä ja vihjaamalla katsojaluvuiltaan suosituimpien ohjelmien lopettamiseen.

Musk-viha roihuaa ja Teslat palavat – erityisesti transseksuaalit vihaavat maailman rikkainta miestä
Elon Muskin omistaman yrityksen valmistamat sähköautot ovat joutuneet vasemmistolaisten vihan kohteeksi. Tesloja on naarmutettu, sotkettu maalilla ja tuhottu polttopulloilla. Erityisesti transseksuaalit tuntuvat vihaavan Elon Muskia. Tuleeko Tesla-mellakoista uusi Black Lives Matter -ilmiö?

Vieläkö muistat? Sanna Marin kiisti kielitaidottomien hoitajien aiheuttavan ongelmia – nyt hoitajaliitto SuPer pelkää vieraskielisten hoitajien vaarantavan jo potilasturvallisuutta
Suomen lähi- ja perushoitajaliitto Superin julkaisema tuore selvitys viimeistään osoittaa kaikille, että sotealan ongelmia ei ole mahdollista korjata siten, että alalle aktiivisesti haalitaan henkilökuntaa maailman toiselta puolelta. Vielä eduskuntavaalien 2023 alla monet eturivin poliitikot kuitenkin pyrkivät kiistämään kielitaidottomien hoitajien työyhteisölle aiheuttamat ongelmat ja työyhteisölle kasaantuvan lisäkuorman.

Trump lennätti väkivaltaisen venezuelalaisjengin jäseniä El Salvadorin jättivankilaan – ihmisoikeusaktivistit kauhuissaan
Trump lennätti satoja karkotettavia El Salvadorin jättivankilaan 227 vuotta vanhan lain perusteella. Ihmisoikeusaktivistit ovat kauhuissaan, koska jättivankila on epämiellyttävä paikka ja karkotukset suoritettiin ilman oikeuden istuntoa. Demokraatit hakivat välittömästi toimeenpanokiellon karkotuksille, mutta lentokoneet ehtivät kansainväliseen ilmatilaan ennen tuomarin kieltoa. Trumpin näyttävä PR-tempaus onnistui yli odotusten, mutta juridinen vääntö tulee jatkumaan korkeimmassa oikeudessa.

Vigeliukselta kovaa kritiikkiä Yleisradion johdolle: ’’Uutisista leikkaaminen on Ylen päätös, ei eduskunnan’’
Yle-työryhmässä neuvotellut ja Ylen hallintoneuvostossa työskentelevä kansanedustaja Joakim Vigelius ottaa kantaa Ylen säästöihin kohdistuneeseen kritiikkiin. Hänen mukaansa säästöjen kohdentamisesta vastaa Yle, ei eduskunta.

Bernerin taksilaki kylvää tuhoa, mutta korjaus tulee: Taksisääntelyn uudistus eduskuntaan vielä tänä vuonna – ”Kuljettajien vaatimustasoa tiukennetaan huomattavasti”
Hallitus panostaa arjen sujuvuuteen ja turvallisuuteen uudistamalla taksialan sääntelyä. Tavoitteena on palauttaa Suomeen turvalliset taksit ja luottamus koko taksialaan. Pitkään valmisteltu hallituksen esitys on tarkoitus antaa eduskuntaan vielä tämän vuoden puolella, syysistuntokaudella 2025.
Uusimmat
Toimitus suosittelee

Lue lisää
PS Naiset 1/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2025

Lue lisää