Artikkeli kuva

LEHTIKUVA Heikki Saukkomaa

Rauman telakan sulkeminen STX:n asialistalla

12.09.2013 |21:52

Telakkayhtiö STX Finland pohtii Rauman telakan sulkemista. Kansanedustaja Jari Myllykosken (vas.) mukaan asia oli esillä tänään käydyssä STX:n hallituksen kokouksessa ja ennuste Rauman kaupungin ja telakan kannalta huono. Telakan pääluottamusmies Raimo Virtasen mukaan päätöksiä asiasta tehdään vasta ensi viikolla.

Tällä hetkellä telakka työllistää noin 700 ihmistä. Rauman kaupunginjohtaja Kari Koski ja Rauman kauppakamari ovat esittäneet, että telakan tulisi irtaantua emoyhtiöstään.

MIKA MÄNNISTÖ


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Perussuomalaiset vaativat Turun jättimoskeijan tonttivarauksen eväämistä – Junnila varoittaa ulkomaisesta rahoituksesta ja poliittisesta islamista

27.10.2026 |12:49
2.
Suomen uutiset logo

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava 

30.10.2026 |16:30
4.
Suomen uutiset logo

Ilhan Omar: ”En tietääkseni nainut veljeäni” – kansanedustajan epäillään esiintyneen väärällä nimellä koko uransa ajan

26.10.2026 |10:07
8.
Suomen uutiset logo

Poliisi keskeytti Ruotsissa epäillyn pikkutytön sukuelinten silpomisen – pääministeri vaatii tekijöille vankeutta ja karkotuksia

27.10.2026 |11:00
9.
Suomen uutiset logo

SDP:n eduskuntavaaliehdokas heittää lokaa ministerin päälle syyllistävällä kuvamanipulaatiolla – vaatii samaan aikaan stoppia eriarvoistumiselle

27.10.2026 |14:11

Uusimmat

Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Lähetä uutisvinkki:

toimitus@perussuomalaiset.fi