Artikkeli kuva

Rehniä vaaditaan jo eroamaan Kreikan sotkujen takia

08.06.2013 |12:17

Paine talouskomissaari Olli Rehniä kohtaan kiristyy kiristymistään. Taustalla on Kreikan talouskriisi.

Telegraph-lehden toimittaja Ambrose Evans-Pritchard vaatii tuoreessa eurokolumnissaan Rehniä eroamaan.

– Olli Rehnin pitäisi erota rikoksistaan Kreikkaa ja taloustiedettä kohtaan, otsikoi hän kolumninsa.

Kirjoittajan mukaan Kreikan tukia vatvonut troikka uhrasi Kreikan pelastaakseen euron. Troikan muodostavat Kansainvälinen valuuttarahasto IMF, Euroopan keskuspankki EKP ja EU:n komissio.

– Jos Rehn ei eroa, tiedämme että ’Rehnin hirmuvalta’ jatkuu. Tuhoisa typeryys jatkuu, ja joka kuukausi tulee 100 000 uutta työtöntä.

IMF tunnusti aiemmin tehnensä itse suuria virhearvioita, kun Kreikan lainaehtojen huojennuksista päätettiin vuosi sitten. Huojennuksen vastapainoksi vaadittu raju säästökuuri jarruttaa Kreikan kasvua IMF:n tuoreen arvion mukaan liikaa. Rehnin tiedottaja väitti IMF:n raporttia perusteiltaan vääräksi.

ps verkkotoimitus


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

6.
Suomen uutiset logo

Järkyttävät luvut julki – IL: Espoossa ja Vantaalla vieraskielisten osuus toimeentulotuen saajista jo yli 60 prosenttia

18.09.2026 |15:24
8.
Suomen uutiset logo

Demarisäätiön pomo kuppasi vanhuksen rahat – Reijonen: Hälytyskellojen pitäisi soida

22.09.2026 |14:46
10.
Suomen uutiset logo

Svenska Ylen selvitys: Maahanmuuton haittavaikutukset puhuttavat ainoastaan perussuomalaisia – muut puolueet vaikenevat Espoossa ja Vantaalla

21.09.2026 |13:01

Uusimmat

PS-Naiset 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 3/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Lähetä uutisvinkki:

toimitus@perussuomalaiset.fi