

LEHTIKUVA
Ruohonen-Lerner ja Immonen: Harmaasta taloudesta vuosittain miljardien menetykset
Eduskunnan tarkastusvaliokunta on aloittanut tutkimushankkeen, jolla arvioidaan hallituksen toteuttamien toimenpiteiden onnistumista ja tuloksia harmaan talouden torjunnassa. Hankkeen toteuttavat verotusneuvos Markku Hirvonen ja oikeustieteen tohtori, dosentti Kalle Määttä. Asiantuntijana hankkeessa toimii professori Anne Alvesalo-Kuusi. Tutkimus valmistuu tammikuussa 2015.
Tarkastusvaliokunnan perussuomalaiset jäsenet, kansanedustajat Pirkko Ruohonen-Lerner ja Olli Immonen tervehtivät ilolla kyseistä tutkimushanketta. He pitävät harmaan talouden kitkemistä Suomen kansantalouden kannalta erittäin tärkeänä asiana.
– Rikollinen harmaa talous aiheuttaa Suomelle vuodessa miljardien eurojen verotulojen menetykset. Erityisesti EU:n vapaa työvoiman liikkuvuus on syössyt ravintola- ja rakennusalamme harmaan talouden kierteeseen ulkomaisen halpatyövoiman vuoksi. Rakennusalalle olisi synnytettävissä kymmeniä tuhansia työpaikkoja, kun harmaa talous saadaan kitkettyä sieltä pois. Harmaan talouden kitkeminen maksaa itsensä yhteiskunnalle moninkertaisesti takaisin, Ruohonen-Lerner ja Immonen toteavat.
25 toimenpide-ehdotusta
Tutkimuksen taustalla ovat tarkastusvaliokunnan toimesta kesäkuussa 2010 valmistunut tutkimus ”Suomen kansainvälistyvä harmaa talous”. Tarkastusvaliokunta laati tutkimuksen perusteella tammikuussa 2011 mietinnön, joka sisälsi 25 toimenpide-ehdotusta harmaan talouden torjumiseksi. Edellinen eduskunta hyväksyi mietinnön yksimielisesti toimikautensa loppumetreillä. Vuoden 2011 hallitusohjelmassa harmaan talouden kitkeminen nousi yhdeksi hallituksen kärkihankkeista.
– Tarkastusvaliokunnan pääkysymyksenä on nyt selvittää, miten toimivia ja onnistuneita hallituksen toimenpiteet ovat olleet Suomen harmaan talouden ja kansainvälisen veronkierron torjumiseksi. Lisäksi siinä arvioidaan hankkeiden tarkoituksenmukaisuutta ja vaikuttavuutta sekä tuotetaan tietoa viranomaistoiminnan onnistuneisuudesta koko harmaan talouden torjuntaketjussa, Ruohonen-Lerner ja Immonen selostavat.
Mallia myös ulkomailta
Tarkastusvaliokunta tulee tuottamaan tietoa hyvistä käytännöistä ja torjuntaa vaikeuttavista tekijöistä eri viranomaistahoilta sekä erityisesti käytännön torjuntatyötä tekeviltä työntekijöiltä. Se myös pyrkii tuomaan esille Suomeen soveltuvat ensisijaisesti pohjoismaiset ja mahdollisesti muut kansainväliset hyvät harmaan talouden torjunnan käytännöt.
– Hankkeen lopuksi valiokuntamme tulee esittämään omat johtopäätökset ja kehittämissuositukset harmaan talouden torjunnan jatkotoimenpiteistä, mahdollisista uusista toimenpiteistä ja torjuntatoimenpiteiden vaikuttavuuden raportoinnista, valiokuntakaksikko toteaa.
PS VERKKOTOIMITUS
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Viikon suosituimmat


Yle lopetti kuin seinään jatkouutiset Venäjää myötäilevästä kansanedustaja Kimmo Kiljusesta – PS-valtuutettu vaatinut somessa jo 76 päivää putkeen Ylen toimitusta tekemään työnsä
Yleisradion hyytävä hiljaisuus SDP-kansanedustaja Kimmo Kiljusen skandaalilausunnoista suomenvenäläisille on herättänyt talven mittaan huomiota sosiaalisessa mediassa. Perussuomalaisten joensuulainen valtuutettu Outi Mara kyllästyi odottelemaan Yleisradion toimia, ja hän on joulukuusta saakka jakanut X-tilillään kuvakaappausta Kimmo Kiljusta koskevasta jutusta vaatien Yleltä perusteellisempaa aiheen käsittelyä.

Putin pelkää Ukrainan rintamalta kotiin palaavia sotilaita – taisteluiden traumatisoimat sotilaat voivat haastaa virallisen totuuden sodasta
Venäjä hyökkäsi Ukrainaan ja tapahtumat karkasivat hyökkääjän käsistä. Nyt ollaan tilanteessa, josta oikeudenmukainen ulospääsy vaikuttaa lähes mahdottomalta. Yksinvaltaiselle Venäjälle myös rauha on enemmän uhka kuin mahdollisuus. Sadat tuhannet rintamalta palaavat rikkinäiset sotilaat haastavat virallisen propagandan ja ovat siten yhteiskunnallinen aikapommi.

Antikainen: Islamia ei tule sisällyttää ylioppilaskirjoituksiin – suomalaisen kristillisyyteen pohjatuvan kulttuurin on oltava ensisijaista
Opetushallituksen työryhmä ehdottaa, että islamin uskonto tulisi ottaa mukaan ylioppilaskirjoituksiin. Työryhmän mukaan islamin tulisi olla yhtenä vaihtoehtona reaaliaineiden kokeissa. Nykyisin abiturientit voivat kirjoittaa vain evankelisluterilaisen tai ortodoksisen uskonnon.

Maahanmuuttoministeri piipahti ongelmalähiössä – pukeutui luodinkestäviin liiveihin
Ruotsin maahanmuuttoministeri lähti niin sanotusti kentälle ja suunnisti ongelmalähiöön. Matka sujui ongelmitta poliisin kyydissä ja samalla hallituksen edustaja sai ensiarvoisen tärkeätä palautetta uuden lainsäädännön vaikutuksista virkavallan arkityöhön. Ministeri julkaisi somessa postauksen reissustaan - ja taas kerran maton alle lakaistu todellisuus pamahti kaikkien silmille.

Hallitus aikoo lakkauttaa suojeluaseman lähtömaassaan lomailevilta – Vigelius: “Jos lomailee Irakissa, ei tarvitse suojelua Suomessa”
Hallitus antoi tänään eduskunnalle esityksen, jossa kiristetään ulkomaalaislakia turvapaikanhakijoiden ja suojelua saaneiden osalta. Jatkossa muun muassa lähtömaassa lomailu johtaisi lähtökohtaisesti ulkomaalaisen suojeluaseman lakkauttamiseen.

Suden suojelustatus alenee täysin rauhoitetusta suojelluksi lajiksi – helpottaa kannanhoidollista metsästystä
Euroopan villieläinten suojelusta vastaava komitea hyväksyi viime vuoden joulukuussa ehdotuksen suden suojelustatuksen alentamisesta täysin rauhoitetusta suojelluksi lajiksi. Susien kannanhoidollista metsästystä helpottava asetus astuu voimaan huomenna.

Jari ”Suomessa ei ole katujengejä” Taponen erosi poliisin palveluksesta – perusti konsulttifirman
Sosiaalisessa mediassa kuuluisaksi tullut ylikomisario Jari Taponen on eronnut poliisin palveluksesta. Hän on perustanut oman konsulttiyrityksen, joka tarjoaa palveluksiaan muun muassa kaupungeille ja medialle. Erosta ilmoittaessaan Taponen syytti Helsingin poliisin johtoa politisoitumisesta ja poliisien vaientamisesta. Myös Taposta itseään on syytetty poliisityön politisoimisesta ja toisinajattelijoiden vainoamisesta. Tässä jutussa on yhteenveto ylikomisario Taposen värikkäästä urasta poliisina.

Ruotsalainen ICA-ketju juhlistaa kansanmurhaa “joelta merelle” -taateleilla – Israelin valtio pyyhitty pois kartalta ja korvattu Palestiinalla
ICA-kauppaketjun taatelilaatikoissa lukee "Free Palestine". Pakkaus on kuvitettu palestiinalaislipuilla ja Kalliomoskeijan kuvalla, jonka vieressä olevan kartan tarkoitus on kuvata "joelta merelle" ulottuvaa Palestiinaa, josta Israel on pyyhitty pois.

Trump puhui kongressille rajaturvallisuudesta, woken päättymisestä, transurheilusta, tulleista – republikaanit mielissään, demokraatit harmissaan, protestoinut demokraattiedustaja poistettiin salista
Donald Trump lupasi kongressissa pitämässään linjapuheessa rauhaa Ukrainaan, veronalennuksia ja työpaikkoja amerikkalaisille ja teollisuusyritysten paluuta Yhdysvaltoihin. Hän iloitsi siitä, että laiton siirtolaisuus on saatu kuriin, woke-ideologia on poistettu valtionhallinnosta ja kouluista ja että miehet eivät enää pääse urheilemaan naisten sarjoihin.