Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Ruotsalaisprofessori: Kotouttaminen on epäonnistunut

22.05.2013 |15:24

Ruotsi on epäonnistunut maahanmuuttajien integroimisessa osaksi yhteiskuntaa. Näin sanoo professori Per Adman Uppsalan yliopistosta Financial Timesin haastattelussa. Hän viittasi Tukholman Husbyn kaupunginosassa viimepäivinä riehuneisiin levottomuuksiin.

– Ne ovat samankaltaisia kuin mitä olemme nähneet aiemmin Lontoossa ja Pariisissa, vaikkakaan eivät yhtä suuria. Ne kertovat kuitenkin samasta ongelmasta: ne ovat merkki maahanmuuttajien kotoutumisen epäonnistumisesta, Adman toteaa.

Lehti kertoo, että Ruotsi ottaa vastaan suurimpia pakolaisjoukkoja asukaslukuunsa nähden. Se versoo jatkuvaa keskustelua maahanmuuttajien kotoutumisesta varsinkin, kun etenkin nuorisotyöttömyys on heidän keskuudessaan suurta.

Pääministeri Patrik Reinfeldt sanoi, että mellakoita lietsovat vihaiset miehet, jotka arvelevat muuttavansa yhteiskuntaa voiman käytöllä.

– Sanotaan tämä selvästi: se ei ole oikein, maltillista kokoomusta edustava ministeri totesi.

Mellakat ovat osaltaan nostaneet maahanmuuttokriittisten Ruotsi-demokraattien kannatusta, joka on FT:n mukaan mitattu jo kolmanneksi suurimmaksi.

PS VERKKOTOIMITUS


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

7.
Suomen uutiset logo

Järkyttävät luvut julki – IL: Espoossa ja Vantaalla vieraskielisten osuus toimeentulotuen saajista jo yli 60 prosenttia

18.09.2026 |15:24
9.
Suomen uutiset logo

Svenska Ylen selvitys: Maahanmuuton haittavaikutukset puhuttavat ainoastaan perussuomalaisia – muut puolueet vaikenevat Espoossa ja Vantaalla

21.09.2026 |13:01

Uusimmat

PS-Naiset 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 3/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Lähetä uutisvinkki:

toimitus@perussuomalaiset.fi