Ruotsidemokraatit mittauttavat Löfvenin hallituksen kannatuksen

13.09.2017 |15:17

Ruotsidemokraatit tulevat esittämään epäluottamuslausetta pääministeri Stefan Löfvenin johtamalle hallitukselle maahanmuuttokeskustelun päätteeksi. Näin ilmoitti ruotsidemokraattien Paula Bieler keskiviikkona, kun valtiopäivät olivat jälleen koolla kesätauon jälkeen. Ruotsin hallituksen kannatus mitattaneen Aftonbladet-lehden mukaan perjantaina tai ensi viikon alussa.


Epäluottamus hallitukseen juontaa juurensa kesällä paljastuneeseen, Ruotsin liikennevirastoon kohdistuneeseen tietovuotoskandaaliin. Ruotsin valtion salaisiksi luokiteltuja tietoja on mahdollisesti joutunut vääriin käsiin hallinnon huolimattomuuden takia.

Ruotsidemokraatit ovat aiemmin vaatineet kolmen ministerin eroa tapauksen johdosta. Kaksi on jo lähtenyt, mutta hallituksessa istuu edelleen puolustusministeri Peter Hultqvist.

Kaikkien kolmen olisi pitänyt erota tiistaihin, syyskuun 12. päivään mennessä, jotta ruotsidemokraatit olisivat vetäneet uhkauksena takaisin.

Jotta epäluottamuslauseesta äänestettäisiin, aloitteelle vaaditaan Ruotsin yleisradion mukaan 35 valtiopäiväedustajan tuki. Ruotsidemokraateilla on valtiopäivillä 47 edustajaa.

Epäluottamuslauseen läpimenoon puolestaan vaaditaan 175 edustajan kannatus.

Oppositio on heti kättelyssä erimielinen suhtautumisestaan äänestykseen ja tuki ruotsidemokraattien aloitteelle on siten epävarma. Keskustapuolueen puheenjohtaja Annie Lööf ehti jo ilmoittamaan, ettei hänen puolueensa seiso epäluottamuslauseäänestyksen takana.

Oikeisto-opposition allianssipuolueet kokoomus, kristillisdemokraatit, liberaalit ja keskusta pohtivat vielä yhteistä suhtautumistaan hallituksen tietovuodosta antamaan selvitykseen loppuviikon aikana.

 

Suomen Uutiset


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Financial Times torppaa Antti Lindtmanin haaveilut: Espanjan maahanmuuttomalli täysin yhteensopimaton Suomeen – kielimuuri, kulttuurierot ja osaamistaso esteenä, johdattaisi tulijat sossun luukulle

06.06.2026 |15:00
2.
Suomen uutiset logo

Vigelius vaatii Ylelle suursiivousta: ”Sata miljoonaa euroa pois hömppäviihteestä ja takaisin ydintehtäviin”

05.06.2026 |18:15
6.
Suomen uutiset logo

Antikainen kauhuissaan hoivakodin potilasturvallisuustapauksesta: Hoitajat kirjoittivat raportteja käännössovelluksella, toimitusjohtaja kaunisteli jäljet

08.06.2026 |15:42
9.
Suomen uutiset logo

Yle paljastaa: Vanhukset eivät tienneet, saivatko lääkkeensä – SDP viittaa kintaalla kielitaidottomien hoitajien aiheuttamille ongelmille

09.06.2026 |13:43
10.
Suomen uutiset logo

Vihervasemmisto järkyttyi kansalaisuuslain kiristyksistä: Kansalaisuuskokeesta ”psykologista stressiä” maahanmuuttajille

10.06.2026 |12:10

Uusimmat

PS-Naiset 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 3/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää