Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Ruotsidemokraattien Jimmie Åkessonilta viesti vallanvaihdosta riemuitseville syyrialaispakolaisille: ”Tässä olisi teille tilaisuus lähteä kotiin”

11.12.2024 |09:14

Ulkomailla syntyneistä ruotsalaisista suurin osa on lähtöisin Syyriasta, lähes 200 000 ihmistä. Tuhannet heistä riemuitsivat eri puolilla Ruotsia vanhan vallan kaatumista lähtömaassaan. Ruotsidemokraattien Jimmie Åkesson viestitti juhlijoille: ”Tässä olisi teille tilaisuus lähteä kotiin”.

Ruotsidemokraattien puheenjohtaja Jimmie Åkesson muistutti sunnuntaina viestipalvelu X:ssä, että Syyrian vallanvaihdon takana ovat ”tuhoisat islamistiset voimat”.

Åkesson noteerasi myös sen,  että Ruotsissa on paljon ihmisiä, jotka iloitsivat täysin rinnoin vallan vaihdoksesta. Hänellä oli viesti riemuitsijoille:

– Tässä olisi teille tilaisuus lähteä kotiin.

Åkesson mielestä syyrialaisten oleskeluluvat pitäisi laittaa uuteen harkintaan muuttuneen tilanteen vuoksi. Ruotsi päätti maanantaina Suomen ja usean muun eurooppalaisen maan ohella, että syyrialaisten turvapaikkahakemusten käsittely pistetään toistaiseksi jäihin.

Myös pakolaisaaltoon varauduttava

Åkesson viestitti samalla, että hän aikoo ottaa hallituksen kanssa esille henkilöllisyystarkistusten tiukentamisen maan rajoilla. Euroopassa on syytä varautua myös mahdolliseen pakolaisaaltoon, koska Syyrian tilanne on epäselvä ja valta jihadisteilla,

Ulkoministeri Maria Malmer Stenergard tarttui välittömästi Åkessonin viestiin ja ilmoitti, ettei vielä ole aika palata Syyriaan.

– Tietojeni mukaan moni haluaisi nyt palata Syyriaan tapaamaan läheisiään ja todella ymmärrän tämän – mutta sen aika ei ole nyt.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

3.
Suomen uutiset logo

Perussuomalaisten puoluevaltuuston puheenjohtaja jyrähtää: ”Vasemmiston täytyy putsata oma pesänsä” –

29.08.2026 |20:27
4.
Suomen uutiset logo

Suomen Uutiset selvitti: Julkisuudessa vuosina 2015–2026 käsitellyissä naisiin kohdistuneissa joukkoraiskauksissa tekijät ulkomaalaistaustaisia

29.08.2026 |14:02
6.
Suomen uutiset logo

Garedew: “Opetusministeri Adlercreutz lähti mukaan Setan aivopesukampanjaan”

28.08.2026 |13:33
8.
Suomen uutiset logo

Saksan AfD-puolue tavoittelee Sachsen-Anhaltin osavaltiovaaleissa ehdotonta enemmistöä – muut puolueet, kirkko ja ay-liike käyvät yhdessä Antifan kanssa rajua vastakampanjaa

24.08.2026 |12:12
9.
Suomen uutiset logo

Väkivaltaisuudet puhkesivat taas Ceutassa – Espanja pyytää Frontexia apuun

29.08.2026 |11:15

Uusimmat

PS-Naiset 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 3/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää