

Expressen
Ruotsin demareiden arabiankielisen valekampanjan jäljet johtavat Kuwaitiin ja ruotsalaiseen moskeijaan
Ruotsin vaalikentille puskettiin valheellista tietoa.
Expressen uutisoi Ruotsissa elokuun lopussa, että paikallistason sosiaalidemokraatti oli levittänyt tahallisesti väärää tietoa puolueen keskeisistä poliittisista vastustajista eli ruotsidemokraateista ja moderaateista.
Arabiankielisissä teksteissä varoitettiin hiljattain maahantulleita ja jo pidempään maassa olleita, että ruotsidemokraattien ja moderaattien vaaliohjelmissa vaaditaan mm. halal-lihan kieltämistä, islamilaisten koulujen ja useiden moskeijoiden sulkemista sekä suurten pakolaismäärien lähettämistä takaisin kotimaihinsa. Nämä väitteet puolueohjelmista eivät siis pitäneet paikkaansa tai olivat kärjistyksiä.
Pian löydettiin myös toinen samantyyppinen valesivusto, ja sivun ylläpitäjäksi paljastunut sosiaalidemokraattien listoilla ollut ehdokas ei halunnut kommentoida lehdelle asiaa ollenkaan ja löi luurin korvaan.
Sosiaalidemokraattien puheenjohtaja Stefan Löfven ja lehdistövastaava Håkan Gestrin tuomitsivat valekampanjan välittömästi ja Ruotsin sekä sosiaalidemokraattisen puolueen periaatteiden vastaisiksi. Puolue pyysi myös sivut perustanutta sosiaalidemokraattien ehdokasta välittömästi perumaan ehdokkuutensa vaaleissa.
Expressenin mukaan moderaatit päättivät jatkaa asian selvittämistä määräämällä tilintarkastustoimisto PWC:n tekemään selvityksen asiasta. Vaalien lähestymisen takia kahdeksanhenkinen työryhmä sai vain 48 tuntia aikaa.
Selvityksen mukaan Facebook-sivuille tehty ensimmäinen päivitys olisi tehty kuwaitilaiseksi itsensä merkinneeltä Facebook-käyttäjältä, jonka nimi todennäköisesti ei ole aito. Päivityksen ensimmäinen jako tapahtui Alingsåsin moskeijan islamilaisesta keskuksesta.
Ulkomaalaisten toimijoiden vaalivaikuttamisen varalta moderaatit ovat toimittaneet selvityksen eteenpäin Ruotsin puolustusministeriön alaiselle yleisestä turvallisuudesta vastaavalle MSB-virastolle sekä Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestö ETYJ:lle. Moderaattien puoluesihteeri Gunnar Strömmer kertoo, että puolueen mielestä sosialidemokraatit iovat suhtautuneet tapaukseen aivan liian leväperäisesti.
Vaikka valesivustot on nyt suljettu, jo tapahtuneita jakoja ja mielipidevaikuttamista ei tietenkään voi perua. Moderaattien paikallispoliitikko kertoo Expressenille, että arabiankieliset äänestäjät kääntyvät nyt poispäin eivätkä halua keskustella moderaattien kanssa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Viikon suosituimmat

Arabiankielisessä somessa ja viestipalveluissa lietsotaan vihaa vuorokauden ympäri: ”Sytytämme Ruotsin tuleen!”
Somen vihapuhujat yllyttävät muslimeita vihaan ruotsalaisia kohtaan ja kuvaavat Ruotsin valtiona, jolta puuttuu legitimiteetti. Siksi väkivalta on sallittu oikeauskoisille. “Jos koko Ruotsi syttyy tuleen, niin palakoon”, tunnettu saarnaaja julistaa Fokus-uutismedian mukaan. “Kyseessä on sinun sotasi heitä vastaan.”

Vasemmistoliitto tekee siirtymää kohti laiskuussosialismia, mutta pitäisikö työnvieroksujien myös sanoa ei yhteiskunnan tuille?
Vasemmistoliitto kannustaa jopa puoluejohtonsa suulla terveitä työikäisiä ihmisiä ideologiseen lorvailuun sosiaalitukien varassa. Nykyvasemmisto väittää työnteon rajoittavan vapautta ja liittää tähän vapauteen työssäkäyvien velvollisuuden toimia rahoittajina.

Kun tarina voitti faktat: BBC-skandaali on journalismin skandaali
Entinen BBC-toimittaja Graham Majin näkee Ison-Britannian yleisradioyhtiön käsillä olevan skandaalin oireeksi pidempään jatkuneesta journalistisen etiikan alennustilasta. Nykyisin Bournemouthin yliopistossa journalismia kouluttava Majin kuvailee BBC:n siirtymää faktoihin nojaavasta "totuusjournalismista" kohti narratiivien ja aktivismin hallitsemaa toimituskulttuuria.

Hamasia ylistänyt palestiinalaismies menettää Saksan kansalaisuuden rikottuaan uskollisuusvalansa
Berliinissä asuva palestiinalaismies ylisti sosiaalisessa mediassa terroristijärjestö Hamasin taistelijoita sankareiksi sillä seurauksella, että viranomaiset päättivät perua hänelle vain päivää aikaisemmin myönnetyn Saksan kansalaisuuden.

Suomessa saa yhä sosiaaliturvaa pelkän asumisen perusteella – malli alkaa olla jo aikansa elänyt
Suomeen on ajan kuluessa vähitellen rakentunut sosiaalivaltio, jonka menot on mitoitettu Nokia-klusterin huumavuosien mukaisiksi. Budjettivaje on nyt luokkaa 13 miljardia euroa, eli valtion ja kuntien rahat eivät riitä kaikkiin saavutettujen etujen ja tukien kattamiseen. Korjausliike on nyt menossa ja päämäärä on kansalaisuusperusteinen sosiaaliturva.

Maahanmuuttovirasto toteuttaa operaation somalien asuttamilla alueilla – Trump haluaa valheellisilla perusteilla maahan tulleet ulos
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump sanoi kabinettinsa kokouksessa, ettei halua somalisiirtolaisia Yhdysvaltoihin. Hänen mukaansa Itä-Afrikan maan asukkaat ”eivät tuo Yhdysvalloille mitään”, vaan elävät avustusten varassa.

Antikainen: Savo-Karjalan demarikansanedustajat paljastivat todellisen linjansa – äänestivät sudenmetsästystä vastaan
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen arvostelee jyrkästi demarien, vihreiden ja vasemmistoliiton yritystä estää sudenmetsästyksen käynnistyminen 1.1.2026 alkaen.

Jyrähdys Microsoftin kieltämisestä – Junnila: ”Ei myydä sielua lobbareille”
Entisenä Meta-lobbarina tunnettu europarlamentaarikko Aura Salla (kok) vaati tällä viikolla Suomea ja EU:ta lopettamaan julkisella sektorilla Microsoftin tuotteiden käyttämisen.

Moderni toimittaja haluaa raportoida oma agenda edellä – Näin toimii nykyjournalismi
Journalismissa on viime vuosina otettu käyttöön sosiaalisen median keskeiset toimintamallit. Siten myös somen yksilökeskeiset sisältöperiaatteet hiipivät mukaan juttuihin. Toimittaja raportoi asioista oman kokemuksensa kautta ja samalla tuotokseen tarttuvat tekijän omat arvot sekä yhteiskunnalliset näkemykset.

Suomalaisten veronmaksajien ei tarvitse jatkossa enää rahoittaa kiinalaisten opiskelijoiden toisen asteen opintoja – keskusta närkästyi
Eduskunnassa kävi eilen selväksi, että keskustaa närästävät hallituksen aikeet ulottaa lukuvuosimaksut EU- ja Eta-alueiden ulkopuolisille opiskelijoille myös ammatilliseen koulutukseen ja lukioihin.
















