

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Ruotsin keskuspankin johtaja kertoi maan asuntomarkkinoiden lämpötilasta: “Kuin istuisi tulivuoren päällä”
Ruotsissa asuminen kallistuu huimaa vauhtia. Helmikuussa asuntojen hinnat löivät kaikkien aikojen ennätyksen. Asuntojen hinnat jatkoivat nousuaan myös maaliskuussa, Bloomberg uutisoi.
Riksbankenin johtaja Stefan Ingves kuvaili asuntomarkkinoiden tilaa. Hänen mukaansa markkinoiden tilanne vastaa tulivuoren päällä istumista. Ingves sanoo tilanteen olleen tällainen jo vuosien ajan.
– Se ei ole vielä purkautunut, mutta suunta ei ole oikea, Ingves kertoi kuvaillen tulivuorivertaustaan.
Kotitaloudet velkaantuvat raskaasti
Viime vuoden lopussa ruotsalaisten kotitalouksien velkamäärä kohosi 190 prosenttiin vuotuiseen käyttörahaan suhteutettuna. Alkuvuonna asuntokauppoja tehtiin ennätysmäärä.
Asuntojen hinnat ovat olleet jyrkässä kasvussa. Helmikuussa omakotitalot kallistuivat vuodessa 15 prosenttia. Maaliskuussa vastaava lukema nousi jo 17 prosenttiin. Kerrostaloasuntojenkin hinnat ovat kohonneet vuositasolla noin kuusi prosenttia.
Pandemian myötä hintojen nousu reipastunut
Etätyöskentely kotoa käsin on pandemian vuoksi lisääntynyt. Niinpä kotitalouksien huomio on kohdentunut kotiin. Kotitaloudet vaihtavat asuntonsa suurempaan esimerkiksi ylimääräisen työhuonetarpeen vuoksi.
Asuntojen hintojen kallistuminen yhdistyy varainhoitaja Carl Johan Lagercrantzin mukaan keskuspankin kepeään rahapolitiikkaan. Riksbankin korot ovat nollassa, eikä pankki aio nostaa korkoja muutamaan lähivuoteen.
Keskuspankki myös ostaa kiinteistöalan vakuudellisia velkakirjoja. Keskuspankin arvopaperien osto-ohjelman teho valtion joukkovelkakirjamarkkinoilla on vähentynyt. Keskuspankki ostaakin taseeseensa yrityslainoja. Yli puolet ostetuista yrityslainoista tukee kiinteistöalaa.
Asuntopolitiikalla jäähdytystä
Riksbank heittää pallon poliitikoille, jotta asuntomarkkinoiden kierrokset hidastuisivat. Pankin mukaan asuntojen kysyntä ja tarjonta on epäsuhtainen, mikä villitsee markkinoita.
Keskuspankin mukaan tarjonnan lisääminen hilltisisi asuntomarkkinoita. Maan rahoitusalan valvova virasto Finansinspektionen aikoo palauttaa asuntolainojen lyhennyssäädöksen kesän loppupuolella. Lyhennysvaatimukset on pandemian vuoksi laitettu hyllylle.
Henri Alakylä
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Ronjan perheen oli myytävä kotinsa, kun taloyhtiöstä tuli monikulttuurinen – kolinaa, tömistelyä ja huutamista aamusta iltaan: ”Huonot naapurit voivat tehdä elämästä sietämätöntä”

Pormestariehdokas Jussi Halla-aho: Helsinkiin syytä julistaa asumisen hintahätätila ja maahanmuuttohätätila – ”Vaikuttavat tavallisten ihmisten turvallisuuteen ja kunnan talouteen”

Purra: Vihreän elvytyksen sijaan pitäisi puhua vihreästä tainnutuksesta – ”Päätökset kohdistuvat palkansaajien rahapussiin siten, että asumisen, autoilun ja lämmityksen kustannukset kohoavat”
Viikon suosituimmat

Helsingin teologisessa tiedekunnassa opiskeleva nainen kirjoitti loppuesseeseensä sanan “islamisaatio”, ja bumerangihan siitä tuli – “Ei voida arvostella”
Opiskelija käytti tenttivastauksensa yhdessä osassa sanaa ”islamisaatio.” Tentaattori ilmoitti, ettei tenttivastausta voi arvioida, koska siinä esiintyi termi, joka ei yliopiston mielestä ollut "akateemisesti vakiintunut". Tapaus osuu tieteenteon ytimeen. Opiskelija oli ehdottanut islamisaatiota jatkotutkimuksen aiheeksi. Jos jotakin väitettyä tai oletettua ilmiötä ei saa ehdottaa edes tutkimuskohteeksi siksi, että ilmiö ei ole ”akateemisesti vakiintunut”, putoaa tutkimukselta pohja. Yliopistojen tehtävä kun on juurikin tutkia sitä, mikä ei ole vielä tiedossa.

Valkoisen teinin tappajasta tuli Amerikan mustien sankari
Texasissa nuorten miesten nujakka päättyi toisen nuoren kuolemaan, koska musta nuorukainen oli tuonut koulun urheilukisoihin repussaan veitsen ja päätti käyttää sitä. Nyt valkoisen teinipojan tappajasta on tullut Amerikan mustien sankari, jolle ihmiset ovat lahjoittaneet jo yli puoli miljoonaa dollaria.

Hallitus päätti tuhdista veronalennuksesta duunareille: Työn teosta jää jatkossa entistä enemmän rahaa käteen
Työn tekemisestä tulee Suomessa entistä kannattavampaa. Hallitus on päättänyt, että verotus kevenee pieni- ja keskituloisilla 525 miljoonaa euroa jo vuonna 2026 ja kevennys nousee 650 miljoonaan euroon seuraavana vuonna eli vuonna 2027.

Hallitus harkitsee vakavasti palkkojen veroalea – SAK, jonka pitäisi olla duunareiden puolella, aloitti heti neliraajajarrutuksen: Vastustaa työntekijöiden ostovoiman vahvistamista
SAK ja ay-liike laajemminkin on jyrkästi asettunut vastustamaan hallituksen kaavailemaa ansiotuloverotuksen keventämistä - siitäkin huolimatta, että matalampi verotus tarkoittaa enemmän käteen jäävää vastiketta työn tekemisestä. Kokonaisuudessa kannattaa huomata, että vaikka veronalennukset hyödyttävätkin työntekijää ja lisäävät ostovoimaa, liitot eivät veronalennuksista hyödy mitään.

Purra: “Suomalaisen veronmaksajan ei pidä kustantaa sitäkin lystiä, että joku roudaa jopa bisneksenä porukkaa tänne”

Ulosottovelallisten tilanne paranee – Ari Koponen: ”Aito mahdollisuus päästä pois veloista”
Hallitus päätti puoliväliriihessä kirjauksesta, jolla etsitään keinoja auttaa ulosottovelallisia uuteen alkuun. Tarkoituksena on, että koron lisäksi myös velan pääoma tosiasiallisesti lyhenee.

SDP sulki perussuomalaiset ulos pormestarineuvotteluista – Vigelius: Nurmisen puheet yhteistyön tärkeydestä ovat ristiriidassa tekojen kanssa
Tampereen pormestariksi todennäköisesti nouseva Ilmari Nurminen (sd.) kertoi torstaina, että perussuomalaiset ja kristillisdemokraatit on jätetty pois neuvotteluista Tampereen pormestariohjelmasta vuosille 2025–2029.

Näin käy, kun jengit ottavat vallan yhteiskunnassa: Haiti totaalisen romahduksen partaalla
Rikollisjengit ovat käytännössä kaapanneet vallan maailman köyhimpiin kuuluvassa maassa. Haiti on maan YK-suurlähettilään mukaan lähellä tilannetta, ”josta ei ole paluuta”. Vain pikainen ulkovaltojen puuttuminen kaaokseen voisi nykäistä saarivaltion pois kuilun reunalta.

Ruuan arvonlisävero laskee – kuluttajan ostovoima vahvistuu
Arvonlisäverotusta kevennetään alentamalla 14 prosentin arvonlisäverokantaan kuuluvien hyödykkeiden verokanta 13,5 prosenttiin vuodesta 2026 alkaen, valtiovarainministeri Riikka Purra kertoi keskiviikkoiltana hallituksen puoliväliriihen tiedotustilaisuudessa.

Saksan kansallisen mediayhtiön ZDF:n uutisdokumentti paljastaa Hamasin soluttautumisen kansalaisjärjestöihin Euroopassa
Journalistit Carl Exner ja Ahmet Şenyurt selvittivät "Die Spur" -uutisdokumentissa, mitkä tahot ovat islamististen rakenteiden ja Hamasin propagandistien taustalla. Tutkivan journalismin dokumentti todentaa, kuinka Hamas-toimijat ovat merkittävissä rooleissa eurooppalaisissa yhdistyksissä ja kansalaisjärjestöissä.