PS VERKKOTOIMITUS

Rynnäkkökiväärien valmistus Suomessa mahdollista

13.03.2013 |12:53

Puolustusministeri Carl Haglund (r.) kertoi Ylen Ykkösaamussa myös rynnäkkökiväärien korvausprojektista, jota perussuomalaiset ovat kyselleet. Haglundin mukaan on mahdollista, että tulevat uudet rynnäkkökiväärit voidaan valmistaa Suomessa, kuten perussuomalaiset ovat vaatineet. Asialla ei kuitenkaan ole varsinaista kiirettä, koska hankinnasta päättää vasta seuraava tai sitä seuraava hallitus.

Nykyiset aseet kelpaavat vuoteen 2035. Mutta kotimainen ratkaisu on tavallaan jo olemassa: Haglund vahvistaa, että armeija testaa jo Nato-kaliiperin 5,56-millistä patruunaa ja eräs tällaista käyttävä ase on italialaisen Berettan uunituore rynnäkkökivääri, jota tehdas esitteli juuri Suomessa ja jota mm. puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Jussi Niinistö (ps.) pääsi kokeilemaan.

Beretta omistaa Suomessa Sakon asetehtaan, joka valmisti rynnäkkökivääreitä 1990-luvun puoliväliin saakka. Uudet aseet voitaisiin valmistaa siellä, jos Beretta saa tilauksen.

Haglundin mukaan uusia aseita tarvitaan kansainvälisissä tehtävissä yhteisen patruunahuollon vuoksi. Italian erikoisjoukot ovat käyttäneet Beretta ARX 160 -asetta jo Afganistanissa. Muovirunkoista asetta käyttää myös Argentiinan armeija.
Asetta valmistetaan myös molemmilla venäläisillä sotilaskaliipereilla 5,45 ja 7,62. Aseeseen voidaan vaihtaa piippu pikaisesti ilman työkaluja.


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

4.
Suomen uutiset logo

Trump antaa tonnin ”pesämunan” jokaiselle lapselle – osakesäästötilin tuoton saa haltuunsa 18-vuotiaana

30.01.2026 |12:01
5.
Suomen uutiset logo

Sahateollisuus varoittaa miljardipommista – Tynkkynen varoitti jo aiemmin: Ilmastokiimassa unohtuvat talous ja huoltovarmuus

02.02.2026 |15:03
8.
Suomen uutiset logo

Sillanpäältä piikki Lindtmanille: Antin puntit alkavat tutista – seuraavalla hallituksella edessä 10 miljardin euron säästötalkoot

03.02.2026 |15:34
10.
Suomen uutiset logo

Britit tyrmistyivät: Hallitus asuttaa turvapaikanhakijoita 1,3 miljoonan paikallisen jonottajan ohi

29.01.2026 |14:05

Uusimmat

Perussuomalainen 4/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 3/2025

Mainos kuva

Lue lisää