Saarakkala: Kuntauudistusta ajetaan läpi sote-uudistuksen varjolla

08.05.2013 |19:35

Eduskunnan perustuslakivaliokunnan jäsen, perussuomalainen kansanedustaja Vesa-Matti Saarakkala näkee hallituksen sote-uudistuksessa viekastelua:

– Hallituksen kiire saada sote-uudistus äkkiä tehdyksi perustuu siihen, että muutoin hallituksen kuntauudistus ei toteudu.

Saarakkala yhtyy perussuomalaisten ryhmänjohtajan Pirkko Ruohonen-Lernerin kantaan, jonka mukaan sote-uudistuksen varjolla ajetaan kuntien pakkoliitoksia. Näin tulee tapahtumaan varsinkin ruuhka-Suomen ulkopuolella, jossa yli 20 000 asukkaan kuntia on vähän.

Saarakkalaa huolettaa myös perustuslakivaliokunnan tuleva rooli:

– Perustuslakivaliokuntaa tullaan käyttämään rukkasena siten, että asioista ei pidetä virallisia kokouksia vaan niistä keskustellaan esimerkiksi perustuslakivaliokunnan seminaareissa. Näin haetaan valtiosääntöasiantuntijoilta neuvoja sote-uudistuksen perustuslainmukaiseen toteuttamiseen.

Tavallisen potilaan asemaa tämä uudistus ei Saarakkalan mielestä ratkaise, ei ainakaan sitä suurinta ongelmaa mikä tämän maan terveydenhuoltoa vaivaa:

– Ei tällä uudistuksella ratkaista terveyskeskusten lääkäripulaa. Siihen se ei anna lääkkeitä, tähdentää Saarakkala.


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

4.
Suomen uutiset logo

Maahanmuuttoteollisuus on ollut hyvää bisnestä: Vastaanottokeskusfirma jakoi miljoonaosinkoja omistajilleen

07.09.2026 |16:40
5.
Suomen uutiset logo

Ceutan kriisi sai jo koko Espanjan kaduille – Sánchezia vaadittiin eroamaan, poliisi vastasi kyynelkaasulla

03.09.2026 |12:21
7.
Suomen uutiset logo

Kommunisti kääntyi nuivaksi ja sai potkut vasemmistopuolueesta – haluaa lopettaa turvapaikkarallin ja keskittyä palautuksiin

03.09.2026 |14:17
9.
Suomen uutiset logo

Tuore tutkimus: Vasemmisto on liikkunut 11-kertaisesti enemmän vasemmalle kuin oikeisto oikealle

05.09.2026 |12:00

Uusimmat

PS-Naiset 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 3/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Lähetä uutisvinkki:

toimitus@perussuomalaiset.fi