Tällä eduskuntakaudella EU:n kehitys kohti liittovaltiota on kiihtynyt huolestuttavalla ja salakavalalla tavalla. EU:n perussopimusten kieltämä euromaiden keskinäinen vastuu toistensa veloista on ovelasti kierretty rakentamalla vakausmekanismit ERVV ja EVM virallisen EU:n ulkopuolelle. Järjestelyllä ohitettiin perustuslailliset ongelmat, kuten myös sillä, että perustuslainmukaisuuden tulkinta on aina vaiheittaista.
Yksi yksittäinen toimivallansiirto ei monenkaan mielestä edellytä sitä, että päätös olisi hyväksyttävä eduskunnassa kahden kolmasosan määräenemmistöllä tai jopa kahden eri eduskunnan toimesta jättäen asia lepäämään vaalien yli, mutta jos kaikki toimivallansiirrot laskettaisiin yhteen, olisi kokonaisvaikutus niin huomattava, että valtaosan mielestä kyse olisi merkittävästä toimivallansiirrosta.
Taloudellisten vastuiden osalta on alettu harrastaa ajattelua, että jos emme ota toisten maiden riskejä kantaaksemme, se olisi joidenkin mielestä kaikkein suurin riski. Kyse on ns. poliittisesti luovasta perustuslain- ja tarkoituksenmukaisuuden tulkinnasta. Siihen liittyy myös aktiivisen unohtamisen politiikka, josta esimerkkinä mm. hallituksen riskiarvioiden epäonnistumisen peittely: Kun vakausvälineen alkuperäinen koko ei riittänytkään, vaan tarvittiin lisää takauksia, ei aiempaa riskiarviota todettu epäonnistuneeksi, vaikka riskin realisoitumisen estäminen perustui lisänokitukseen.
Nokituskaan ei ole riittänyt, vaan Euroopan keskuspankki EKP on joutunut antamaan lupauksen, että se tarvittaessa rajattomasti ostaa ongelmamaiden joukkovelkakirjoja jälkimarkkinoilta meidän piikkiimme, mikäli markkinavoimat lähtevät koittamaan kepillä jäätä eli nostamaan Kreikan korkoja. Nyt on jo väläytelty, että EKP:n mandaattia muutettaisiin pysyvämminkin ja setelipainot laitettaisiin laulamaan talous vauhtiin. Kyse olisi keittiön kautta tapahtuvasta talous- ja rahaliiton muuttamisesta liittovaltioksi, eurostoliitoksi. Vastuiden jakamisen seurauksena on luotu myös talousunionisopimus, joka säätelee julkisen alijäämän määrää, riippuen tietenkin siitä, mikä milloinkin on liittovaltiokehityksen etu. Alijäämäsääntöjä rikotaan jo tulkinnasta riippuen.
Suomen kannattaa olla itsemääräämisoikeutemme ja vientiteollisuutemme sekä joka tapauksessa edessä olevan taloudellisesti tiukan yhteiskuntapolitiikan ja sen hyväksyttävyyden mahdollistamiseksi eturintamassa hakemassa ulospääsyä talous- ja rahaliitosta eli kriisieurosta. Ensimmäiset lähtijät ovat voittajia, viimeiset häviäjiä. Suomella ei ole varaa hävitä enempää. Euro-jäsenyys on olemassa oleva tosiasia, joka voi muuttua tai joka voidaan muuttaa. Jälkimmäinen vaihtoehto edellyttää kansalaisten aktiivisuutta ja rohkeutta.
Eurovaaleissa on paikka muistuttaa, että viime vuosien syntejä ei ole unohdettu ja pyyhitty pois ja antaa yksiselitteinen tuomio harjoitetulle politiikalle. Samalla voi palkita niitä tahoja, jotka ovat eduskunnassa puolustaneet oikeaa linjaa.
Vesa-Matti Saarakkala
kansanedustaja
Perussuomalaisten eduskuntaryhmä
