SAK kehuu osaamisen kehittämisen sopimusta

27.08.2013 |16:45

Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK pitää työmarkkinajärjestöjen eilen sopimaa osaamisen kehittämisen toimintamallia hyvänä mahdollisuutena kehittää työelämää.

SAK:n hallituksen varapuheenjohtaja Matti Huutola pitää tärkeänä, että kaikilla palkansaajille – myös suorittavaa työtä tekeville – avautuu tilaisuus päivittää ja ylläpitää osaamistaan. Tähän asti SAK:laiset työntekijät ovat saaneet huomattavasti muita vähemmän koulutusta työnantajilta.

– Parhaimmillaan uusi malli auttaa talouden kasvuun ja helpottaa selviämään teollisuutta koettelevasta rakennemuutoksesta. Toivon todella, että työnantajat käyttävät tilaisuuden hyväkseen, sanoo Huutola SAK:n tiedotteessa.

Järjestöt tarkastelevat kahden vuoden päästä, miten lakimuutokset ovat vaikuttaneet työelämän käytäntöihin, ja silloin lainsäädäntöä on mahdollista tarkentaa. Nyt osaamisen kehittämisen toimintamalli velvoittaa yt-lain piirissä olevia eli yli 20 henkilön yrityksiä tekemään henkilöstönsä kanssa koulutussuunnitelman ja järjestämän koulutusta sen mukaisesti. Pienemmille yrityksille suunnitelma on vapaaehtoinen.

 

PS VERKKOTOIMITUS


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

3.
Suomen uutiset logo

Tynkkynen jyrähtää kokoomuksen Sirpa Pietikäisen vihervasemmistolaisesta äänestyslinjasta EU:ssa

02.11.2026 |15:20
5.
Suomen uutiset logo

Muslimit ja äärivasemmisto menestyivät USA:n vaaleissa – Alaskassa Mary Peltola voitti molemmat Dan Sullivanit

05.11.2026 |12:00
6.
Suomen uutiset logo

Useissa kaupungeissa tuhansien eurojen tukia vain ulkomaalaisten työllistämiseen – Vigelius: ”Laillistettua syrjintää”

04.11.2026 |14:51
8.
Suomen uutiset logo

Oikeus tuomitsi kaksi ulkomaalaistaustaista nuorta – pahoinpitelivät ja puukottivat 15-vuotiasta Helsingin Kaivopuistossa

06.11.2026 |11:05
10.
Suomen uutiset logo

Lääkäriliiton Pride-yhteistyö närästää erikoislääkäriä: ”Yhdenvertaisuus ei edellytä Pride-kumppanuutta”

03.11.2026 |10:01

Uusimmat

Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Lähetä uutisvinkki:

toimitus@perussuomalaiset.fi