

Syyrialaisia matkalla kohti Kreikan rajaa. 18.9.2015. / Bulent_Kilic
Saksa valmistautuu eväämään kaiken sosiaaliturvan Dublin-pakolaisilta
Saksalainen Pro Asyl -järjestö on julkaissut kopion maan sisäministeriön laatimasta lakiluonnoksesta, joka leikkaisi turvapaikanhakijoiden saamia tukia rajusti.
150-sivuisen luonnoksen mukaan Dublin-pakolaisille myönnettäisiin vain junalippu siihen EU-maahan, johon he ensimmäiseksi ovat saapuneet. He saisivat pienen taskurahan, mutta majoitusta, ruokaa, käyttörahaa ja terveydenhoitoa ei enää tarjottaisi. Verkkolehti Politico kertoo saaneensa vahvistuksen Saksan sisäministeriöstä, että Pro Asyl -järjestön julkaisema luonnos on aito.
Dublin-sääntöjen mukaan turvapaikanhakijan pitää rekisteröityä ensimmäisessä maassa, johon he ovat EU:ssa saapuneet. Ensimmäisen saapumismaan vastuulla on myös turvapaikkahakemuksen käsittely. Mikäli turvapaikanhakija siirtyy johonkin toiseen EU-maahan jättämään hakemusta, tämä toinen maa voi palauttaa kyseisen henkilön takaisin ensimmäiseen EU-maahan.
Lähes kaikki turvapaikanhakijat tulevat joko Etelä-Euroopan kautta meritse tai Itä-Euroopan kautta. Mikäli laki toteutuu, suurin osa Saksaan saapuvista turvapaikanhakijoista jäisi siis ilman minkäänlaista tukea.
Luonnostekstissä sisäministeriö kertoo luonnoksen olevan ”reaktio turvapaikkahakemusten historiallisesti vertaansa vailla olevalle kasvulle”. Süddeutsche Zeitung-sanomalehti kommentoi, että turvapaikkahakijoiden sosiaalietuuksien leikkaus on Saksan historian rajuin.
Toimittajan kommentti: Sipilän hallitukselle tuli kiire
Saksa haluaa suunnitellulla lailla säästää turvapaikanhakijoista syntyviä suoria menoja sekä vähentää maan vetovoimaa hakemuksen jättöpaikkana. On vaikea kuvitella, että turvapaikanhakijat pystyisivät tai suostuisivat pitkään kestävän prosessin ajan maksamaan elinkustannuksensa itse. Siksi onkin todennäköistä, että suurin osa Saksassa jo olevista ja sinne matkustamista suunnittelevista turvapaikanhakijoista jatkaakin matkaansa muualle. Kohteeksi nousevat sellaiset korkean sosiaaliturvatason EU-maat, joissa turvapaikkahakemusten hyväksymisprosentti on korkea ja Dublin-sopimusta ei oteta vakavasti – kuten esimerkiksi Ruotsi ja Suomi.
Vain muutama viikko sitten Saksa ilmoitti myöntävänsä turvapaikan kaikille Syyrian kansalaisille. Ääni kellossa muuttui hyvin nopeasti, vain muutamissa päivissä. Ilmeisesti tiedot tulijamääristä ja ennakkotiedot arvioiduista kustannuksista sekä poliittisen kannatuksen laskusta säikäyttivät kristillisdemokraattisen puolueen. Vasta torstaina Saksan sosiaalidemokraattisen puolueen puheenjohtaja Sigmar Gabriel uhosi, että muiden EU-maiden on Saksan tavoin kannettava vastuunsa turvapaikanhakijoista, uhaten mahdollisuudella leikata EU:n rakennerahastojen kautta tapahtuvia tulonsiirtoja.
Suomen hallituksen on reagoitava Saksan linjamuutokseen nopeasti, sillä tulijavirrat tulevat kasvamaan rajusti. Todennäköisesti Suomi aloittaa tiukan kontrollin Ruotsin ja Suomen välisellä rajalla ja käännyttää turvapaikanhakijat välittömästi Dublin-sopimuksen mukaisesti. Vaihtoehtoisesti Suomi voi toteuttaa Saksan tapaiset sosiaaliturvauudistukset.
JUHANI HUOPAINEN
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Viikon suosituimmat

Psykologi selittää woken sekä maahanmuuttosokeuden – narsismi mädätti kulttuurin ja some nuorten aivot
Uutuuskirjassaan Liisa Keltikangas-Järvinen pohtii, miksi voimme huonommin kuin koskaan, vaikka elämme monella mittarilla parasta aikaa. Legendaarisen psykologin näkemykset valaisevat myös woke-hysteriaa sekä narsistisen eliitin maahanmuuttosokeutta.

Kreetalla kuohuu: Turistit lähtivät – laittomia maahantulijoita tilalle
Suomalaistenkin suosikkilomakohde Kreeta on helisemässä laittomien maahantulijoiden kanssa. Kun turistikausi päättyi, saarelle rantautui Afrikasta peräti 862 tulijaa yhden päivän aikana.

Tynkkynen jyrähtää kokoomuksen Sirpa Pietikäisen vihervasemmistolaisesta äänestyslinjasta EU:ssa
AssistEU-palvelun kautta meppien toimintaa seuraavalla perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkysellä on jo pitkään ollut tuntuma kokoomuksen Sirpa Pietikäisen toimien vihervasemmistolaisuudesta. Enää se ei ole vain tuntuma, todistaa AssistEU:n uusi ominaisuus, joka yhdistää kaikkien meppien toimintadatan ja antaa valmiit graafit siitä, mikä mepin todellinen suuntautuminen on.

Poliisi otti useita huumerikoksista epäiltyjä kiinni Helsingin Puhoksen ostoskeskuksessa – Tynkkynen: ”Puhos on oikeasti menetetty”
Helsingin poliisi otti perjantai-iltana useita henkilöitä kiinni huumausainerikoksista epäiltyinä Puhoksen ostoskeskuksen alueella. Poliisi epäilee, että rikolliset pyörittävät alueella järjestäytynyttä huumausainekauppaa.

Muslimit ja äärivasemmisto menestyivät USA:n vaaleissa – Alaskassa Mary Peltola voitti molemmat Dan Sullivanit
Yhdysvalloissa nähtiin siirtymä vasemmalle. Monet läpi päässeistä ehdokkaista edustavat demokraattipuolueen vasemmistolaisinta äärilaitaa. Äärivasemmiston ohella myös muslimiehdokkaat pärjäsivät hyvin. Alaskassa demokraattien Mary Peltola voitti molemmat Dan Sullivanit: sen, joka on istuva republikaanisenaattori ja sen toisen, jonka hänen kampanjatiiminsä väitetään asettaneen hämäysehdokkaaksi.

Useissa kaupungeissa tuhansien eurojen tukia vain ulkomaalaisten työllistämiseen – Vigelius: ”Laillistettua syrjintää”
Tampereen kaupunki on päättänyt ottaa käyttöön kansainvälisyyssetelin, joka on tarkoitettu tueksi vain ulkomaalaisten työllistämiseen. Setelillä kaupunki tarjoaa työnantajalle 3 000 euron tuen kansainvälisen opiskelijan palkkaamiseen harjoittelijaksi. Perussuomalaisten 2. varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Joakim Vigelius pitää seteliä suomalaisia syrjivänä.

Sitran aika on ohi – miljardi kuuluu Suomen tulevaisuuteen, ei pysyvälle ajatusklubille
Perussuomalaiset lakkauttaisi Sitran ja käyttäisi vapautuvan noin miljardin euron omaisuuden kasvuun, perusopetukseen tai velan lyhentämiseen.

Oikeus tuomitsi kaksi ulkomaalaistaustaista nuorta – pahoinpitelivät ja puukottivat 15-vuotiasta Helsingin Kaivopuistossa
Helsingin Kaivopuistossa tapahtui vakava väkivallanteko elokuussa 2025 koulujen alkamiseen liittyvän nuorten juhlinnan yhteydessä. Joukkopahoinpitelyn kohteeksi päätynyttä 15-vuotiasta epäilty puukotti vatsaan vielä sen jälkeen, kun vartija oli puuttunut tilanteeseen. Käräjäoikeus tuomitsi puukottajan toukokuussa 2026 myös törkeästä huumausainerikoksesta osana laajaa rikoskokonaisuutta, jolla oli poliisin mukaan yhteyksiä kansainväliseen Foxtrot-rikollisverkostoon.

Kappalainen kritisoi kirkon toimintaa: ”Kirkon pitäisi olla poliittisesti neutraali”
Antti Kruus on tullut tunnetuksi värikkäistä mielipiteistään. Hän sanoo, että kirkon kannat muistuttavat liikaa vasemmistolaista ajattelua, vaikka suuri osa seurakuntalaisista edustaa oikeistoa.

Lääkäriliiton Pride-yhteistyö närästää erikoislääkäriä: ”Yhdenvertaisuus ei edellytä Pride-kumppanuutta”
Silmätautien erikoislääkäri Riku Koivusalo arvostelee Lääkäriliiton Pride-yhteistyötä Lääkärilehdessä julkaistussa mielipidekirjoituksessaan. Hänen mukaansa yhdenvertaisuuden edistäminen ei edellytä sitoutumista Pride-liikkeeseen, jonka tavoitteet ulottuvat hänen mielestään lääketieteen perustehtävän ulkopuolelle. Koivusalo ehdottaa yhteistyön lopettamista.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää














