Saksan juutalaiset perustivat vaihtoehtopuolue AfD:lle tukijärjestön

08.10.2018 |11:36

Saksassa on perustettu tukijärjestö Juutalaiset AfD:n puolesta, Financial Times kirjoittaa. Järjestön mukaan AfD-vaihtoehtopuolue on ainoa saksalainen puolue, joka on sataprosenttisesti lupautunut puolustamaan maan juutalais-kristillisiä arvoja. Järjestön perustaja Dimitri Schulz on ollut AfD:n jäsen jo neljä vuotta.

Vaihtoehtopuolue AfD on tiukasti linjannut islamin ja juutalaisvihan kuuluvan yhteen. AfD:n mukaan islamin opit eivät ole yhteensopivia Saksan perustuslain kanssa.

AfD on aiemmin saanut palstatilaa joidenkin sen jäsenten antisemitistisistä puheista. Holokaustista selviytynyt juutalaisjärjestön johtaja Charlotte Knobloch oudoksuu uutta järjestöä.

Tukijärjestön perustajajäsen Wolfgang Fuhl kuitenkin toteaa, että AfD:llä on kymmeniä tuhansia jäseniä. Yksittäisistä kannanotoista huolimatta puolue ei ole antisemitistinen.

Fuhlin mukaan tukijärjestö auttaa säilyttämään juutalaisuuden Saksassa ja muualla Euroopassa. Hän alunperin vastusti tukipaketteja Kreikkaan, mikä sai hänet liittymään puolueeseen. Fuhl on halunnut myös rajoittaa maahanmuuttoa Saksaan.

Henri Alakylä


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

6.
Suomen uutiset logo

Järkyttävät luvut julki – IL: Espoossa ja Vantaalla vieraskielisten osuus toimeentulotuen saajista jo yli 60 prosenttia

18.09.2026 |15:24
8.
Suomen uutiset logo

Svenska Ylen selvitys: Maahanmuuton haittavaikutukset puhuttavat ainoastaan perussuomalaisia – muut puolueet vaikenevat Espoossa ja Vantaalla

21.09.2026 |13:01
10.
Suomen uutiset logo

Demarisäätiön pomo kuppasi vanhuksen rahat – Reijonen: Hälytyskellojen pitäisi soida

22.09.2026 |14:46

Uusimmat

PS-Naiset 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 3/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Lähetä uutisvinkki:

toimitus@perussuomalaiset.fi