
Saksassa hallituksen suosio uuteen pohjanoteeraukseen
Saksalaisten luottamus maan hallituspuolueihin vajoaa entistä alemmas. Maan yleisradioyhtiö ARD:n kannatuskyselyssä hallituspuolueiden yhteenlaskettu kannatus valahti jo alle 40 prosentin. Saksalaiset olivat kahden vaiheilla uusista kannatustrendeistä. 51 prosenttia saksalaisista piti kehitystä huolestuttavana, mutta 47 prosenttia vastaajista piti uusia tuulia demokratialle hyvänä asiana.
Suurimpana puolueena jatkaa edelleen hallituspuolue CDU/CSU. Puoluetta äänestäisi nyt 25 prosenttia saksalaisista. Edelliseen kyselyyn laskua on tullut prosenttiyksikön verran. Tulos on kuitenkin puolueen kannalta hälyyttävä, sillä kristillisdemokraativat saalistivat viime vuoden syksyn liittopäivävaaleissa 32,9 prosenttia äänistä.
Toiseksi suurimmaksi puolueeksi pinnisti vihreät, joita äänestäisi nyt 19 prosenttia saksalaisista. Puolueen kannatus on noussut kahdella prosenttiyksiköllä edellisestä mittauksesta. Kannatus on nyt kuitenkin huimasti parempi kuin viime vaaleissa. Niissä puolue jäi viidenneksi 8,9 prosentin äänipotillaan.
Pronssisijan pokkaa vaihtoehtopuolue AfD. 16 prosenttia saksalaisista antaisi äänensä puolueen ehdokkaalle. Kannatuksessa ei ole muutosta viime mittauksesta.
Toinen hallituspuolue sosiaaldemokraattien SPD yltää kannatuskisassa vasta neljänneksi 14 prosentin kannatussiivullaan. Kannatus on laskenut edellisestä mittauksesta prosenttiyksikön.
Nelikon takana tulevat liberaalidemokraattien FDP ja vasemmistopuolue Linke.
ARD:n tilaamasta kannatusmittauksen tuloksista uutisoi saksalainen Deutsche Welle.
Reilun viikon päästä Saksan Hessenin osavaltiossa käydään vaalit. Hallituspuolueiden suosion vähyydestä johtuva ahdinko ei ainakaan helpota uusimpien kannatustulosten vuoksi.
Henri Alakylä
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Politiikan tutkijat vakavina – Merkelin hallitus ei pysy koossa koko vaalikautta

Saksan sisäministeri Seehofer taas valmis eroamaan – tällä erää puolueensa johdosta
Viikon suosituimmat

Varapresidentti Vance puolusti sananvapautta ja demokratiaa – europoliitikot pöyristyivät
Yhdysvaltain varapresidentti piti perjantaina Münchenin turvallisuuskonferenssissa puheen, joka ei jättänyt ketään kylmäksi. Valtamedia ja EU-poliitikot pitävät sitä "hyökkäyksenä" Eurooppaa vastaan. Monet tavalliset ihmiset pitävät J. D. Vancen sananvapautta ja demokratiaa puolustanutta puhetta vaikuttavimpana puheenvuorona mitä Euroopassa on pitkään aikaan kuultu.

Teemu Keskisarja: Nälkä-Suomi säästyi kehitysavun kiroukselta, supisuomalaiset ihmiset ottivat vastuun omasta elämästään (video)

Turvapaikanhakijan Münchenissä tekemä autoisku kärjistää Saksan kuumana käyvää vaalikamppailua – punavihreä ei ole antanut vielä periksi
Saksan liittopäivävaalitaistelussa on siirrytty loppufinaaliin. Kansalaisten vaali-innostus on merkittävästi korkeammalla kuin edellisissä vaaleissa syykuussa 2021. Afganistanilaisen turvapaikanhakijan Münchenissä tekemä autoisku kuumentaa tunnelmia entisestään. Vaihtoehtopuolueen kanssa yhteistyöstä kieltäytyvät kristillisdemokraatit ovat menettämässä suuresta suosiostaan huolimatta historiallisen mahdollisuutensa muokata Saksan politiikkaa porvarilliseen suuntaan.

Afganistanilainen turvapaikanhakija iski autolla ihmisjoukkoon Münchenissä – kymmeniä ihmisiä loukkaantui osin hengenvaarallisesti

Pekka Aittakumpu: Yhdysvaltain varapresidentti Vance osui herkkään paikkaan, koska hän oli oikeassa
SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppurainen ihmetteli Riikka Purran ja muiden perussuomalaisten myönteisiä kommentteja puheesta, jonka Yhdysvaltojen varapresidentti J.D. Vance piti Münchenissa. Erilaisena ja yllättävänäkin Vancen puhetta pitävä perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakumpu pitää puheessa olennaisena asiana sitä, että Vance toi esiin Euroopan arvorappion. Monen on vaikea tunnustaa, että on menty väärään suuntaan.

New Yorkissa taistellaan “paperittomien” luksushotellimajoituksen maksamisesta – Musk vaati rahojen takaisinperintää
Elon Muskin DOGE-tiimi on jatkanut liittovaltion virastojen kirjanpidon tarkastamista. Epämääräisiä maksuja löytyy koko ajan ja valtion virkamiesten pallit kaatuilevat. Neljä liittovaltion hätätilaviraston virkamiestä sai potkut maksettuaan New Yorkin kaupungille avustuksia laittomasti maassa olevien majoittamiseen liittyen, vaikka presidentti Trump oli käskenyt keskeyttää kaikki ei-välttämättömät maksut.

Haaga-Helian opiskelijakunta estää Perussuomalaiselta Nuorisolta pääsyn vaalitorille – syy haiskahtaa woketukselta
Perussuomalainen Nuoriso ei saa kutsua ammattikorkeakoulu Haaga-Helian opiskelijakunnan Helgan 26. helmikuuta järjestettävään vaalitoriin. Helgan opiskelijakunta ilmoitti asiasta sähköpostitse maanantaina. Viestissään Helga vetoaa muun muassa fuksiaisissa sattuneeseen turvattomuuden tunteen aiheuttamiseen, joka on johtanut luottamuspulaan.

Hoitajat kerskuivat somessa juutalaisten murhaamisella australialaisessa sairaalassa – ”Sairasta, iljettävää ja häpeällistä”
Kahdelle Sydneyn sairaalan työntekijälle tuli lähtö, kun nämä videolla uhkasivat tappaa israelilaiset potilaansa. Hoitajat kerskuivat tallenteella myös sillä, etteivät suostu hoitamaan juutalaispotilaita. Poliisi on aloittanut perusteelliset tutkimukset mahdollisista rikoksista.

Antikainen: Hallitus puuttuu maahanmuuton mukanaan tuomaan seksuaalirikollisuuteen – kuinka monta naista joutuu vielä raiskatuksi, ennen kuin vihervasemmisto herää?
Tiedotusvälineissä on uutisoitu hiljattain poliisin tietoon tulleiden seksuaalirikosten määrän merkittävästä kasvusta Suomessa viime vuosina. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen muistuttaa, että tietyt kansalaisuudet ovat olleet jatkuvasti tilastoissa yliedustettuina siihen nähden, kuinka paljon heitä on Suomessa.

Antikainen: Kasvisruokahörhöily menee liian pitkälle – Marttaliitto myötäilee vihervasemmistoa
Marttaliitto on tiedottanut hiljattain, että se on sitoutunut tarjoamaan omissa tilaisuuksissaan vain kasvisruokaa vuosien 2025 ja 2026 aikana. Liiton mukaan sitoumus kasvisruokaan on yksi konkreettinen teko liiton toiminnan hiilijalanjäljen ja muiden ympäristövaikutusten pienentämiseksi. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikaisen mielestä sitoumus tarkoittaa käytännössä suomalaisen monipuolisen ruokakulttuurin ja perinteisten ruokailutottumusten syrjäyttämistä ideologisista syistä.