

Antti Aimo-Koivisto
Sampo Terho rökitti demareita – nykyinen hallitus on saanut nyt paikattua neljänneksen SDP:n viime kaudella aiheuttamasta työttömyydestä
Valtion talousarviosta puhkesi jälleen kiivas keskustelu, kun hallitus antoi sen eduskunnan arvioitavaksi. Punavihreä oppositio ajautui pian lillukanvarsiin, kun sekä vihreät että vasemmisto syyttivät hallitusta teollisuuden tukemisesta energiatukien kautta.
Li Andersson (vas.) väitti hallituksen tukevan menestyvää vientiteollisuutta ja leikkaavan kaikkein köyhimmiltä.
Niin valtiovarainministeri Petteri Orpo (kok.) kuin pääministeri Juha Sipilä (kesk.) vakuuttivat, että hallituksen täytyy tukea myös teollisuuden työpaikkoja.
-Ne yritykset, joihin energiatuet kohdistuvat, ovat tärkeitä myös. VATTin mukaan tukien laskeminen aiheuttaisi paineita nostaa hintoja. Meillä on tarve puolustaa teollisuudenkin työpaikkoja, Orpo totesi.
Talousvaliokunnan puheenjohtaja Kaj Turunen (ps.) muistutti, ettei Suomi käytä EU:n sallimaa 100 prosentin kompensaatiota, vaan 50 prosenttia.
SDP:n kuluneet moitteet
SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman valitteli ”todellisten työttömyystoimien” puutetta.
Eduskuntaryhmän puheenjohtaja Sampo Terho muistutti SDP:n hallituskaudella työttömyyden nousseen 100 000:lla, vaikka se moittii nykyhallituksen työllisyystoimia.
– Olemme saaneet näistä jo neljänneksen takaisin, vaikka suurin osa toimistamme on vasta tulossa voimaan. Taas toistuu moitteina, että tuemme veroalella omia taustaryhmiämme. No tässä niitä tulee: leskille, orvoille, pienyrittäjille, eläkeläisille, pieni- ja keskituloisille duunareille. Kyllä – perussuomalaisten taustaryhmille, Terho sommitteli sanansa.
Maahanmuuton kuluja alas
Sami Savio (ps.) kantoi huolta maahanmuuton kustannnuksista, jotka kasvoivat sadoilla miljoonilla euroilla, mistä aivan tarkkaa summaa ei kai tiedä asianomainen ministeriökään.
Kustannukset kuitenkin vähenevät 180 miljoonalla eurolla tähän vuoteen verrattuna. Menoja kuitenkin aiheutuu hallituksen lisäksi myös kunnille.
Työ maahanmuuton rajoittamiseksi on vielä kesken. Siksi siihen tähtäävät toimet on toteutettava pikaisesti täysimääräisesti, Savio korosti.
Keskustelu jatkuu eri pääluokkineen perjantai-iltaan asti, minkä jälkeen budjetti siirtyy valiokuntien ruodittavaksi. Eduskunta lyö budjetin lukkoon joulun alla.
Veli-Pekka Leskelä
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Viikon suosituimmat

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava
Tulevan vaalikauden 8–10 miljardin euron sopeutustoimet ovat niin mittavia, että kaikkia julkisia kustannuksia on pakko tarkastella kriittisesti. Koska kansantalous nojaa vahvasti verotuloihin, maahanmuuton taloudellisella nettopositiivisuudella – eli maksettujen verojen ja aiheutettujen julkisten menojen erotuksella – on kriittinen merkitys taloudellisissa vaikeuksissa kamppailevalle Suomelle, kirjoittaa valtiovarainministeri Riikka Purran erityisavustaja Asmo Maanselkä.

Psykologi selittää woken sekä maahanmuuttosokeuden – narsismi mädätti kulttuurin ja some nuorten aivot
Uutuuskirjassaan Liisa Keltikangas-Järvinen pohtii, miksi voimme huonommin kuin koskaan, vaikka elämme monella mittarilla parasta aikaa. Legendaarisen psykologin näkemykset valaisevat myös woke-hysteriaa sekä narsistisen eliitin maahanmuuttosokeutta.

Ex-meppi lopetti Helsingin Sanomien tilauksen mielipidesensuurin vuoksi: ”En halua sentilläkään tukea punavihreää propagandaa”
Entinen europarlamentaarikko Pirkko Ruohonen-Lerner on saanut tarpeekseen Helsingin Sanomien mediasisällöistä. Tilaus on mennyt katkolle jo aikapäiviä sitten, koska lehden mielipidekäytävä on hämmästyttävän kapea. Hesaria Ruohonen-Lerner kutsuu suoraan punavihreäksi propagandaksi.

Tynkkynen jyrähtää kokoomuksen Sirpa Pietikäisen vihervasemmistolaisesta äänestyslinjasta EU:ssa
AssistEU-palvelun kautta meppien toimintaa seuraavalla perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkysellä on jo pitkään ollut tuntuma kokoomuksen Sirpa Pietikäisen toimien vihervasemmistolaisuudesta. Enää se ei ole vain tuntuma, todistaa AssistEU:n uusi ominaisuus, joka yhdistää kaikkien meppien toimintadatan ja antaa valmiit graafit siitä, mikä mepin todellinen suuntautuminen on.

Pitkän linjan keskustavaikuttaja perussuomalaisiin – aloittaa Purran erityisavustajana
Valtiovarainministeri Riikka Purra on kutsunut erityisavustajakseen valtiotieteiden maisteri Janne Laineen. Hän aloittaa tehtävässään tänään. Laine on tehnyt pitkän uran kuntajohtajana ja keskustan luottamustehtävissä.

Poliisi otti useita huumerikoksista epäiltyjä kiinni Helsingin Puhoksen ostoskeskuksessa – Tynkkynen: ”Puhos on oikeasti menetetty”
Helsingin poliisi otti perjantai-iltana useita henkilöitä kiinni huumausainerikoksista epäiltyinä Puhoksen ostoskeskuksen alueella. Poliisi epäilee, että rikolliset pyörittävät alueella järjestäytynyttä huumausainekauppaa.

Ay-liikkeen Israel-boikotti jakaa jäsenistöä – kritiikki kohdistuu politikointiin
SAK, STTK, Tehy ja Erto julistivat tiistaina kuluttajaboikotin Israelin tuotteille. Päätös on herättänyt vastalauseita jäsenistössä, jonka mukaan edunvalvontajärjestön tehtävä ei ole ajaa ulkopolitiikkaa.

Sitran aika on ohi – miljardi kuuluu Suomen tulevaisuuteen, ei pysyvälle ajatusklubille
Perussuomalaiset lakkauttaisi Sitran ja käyttäisi vapautuvan noin miljardin euron omaisuuden kasvuun, perusopetukseen tai velan lyhentämiseen.

Fingo vääristelee kehitysavun tuloksia – faktantarkistus sangen valikoivaa
Kehitysjärjestöjen kattojärjestö Fingo vastasi perussuomalaisten vaatimukseen lopettaa kehitysyhteistyö ”faktantarkistuksella”. Järjestö vaikenee täysin Suomen kehitysavun epäonnistumisista.

Oikeusministeri Meri: Islannin malli Suomeen – perussuomalaisten on oltava seuraavassa hallituksessa viemässä asia maaliin
Oikeusministeri Leena Meri haluaa Suomeen kesällä Islannissa käyttöön otetun mallin, jossa karkotettava ulkomaalainen vanki voisi päästä ehdonalaiseen vapauteen suoritettuaan kolmanneksen rangaistuksestaan ja poistuisi sen jälkeen maasta. Hänelle määrättäisiin maahantulokielto, joka voisi koskea koko Schengen-aluetta
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää














