

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Sara Seppänen: Kaksivuotinen esiopetuskokeilu ei yllätä tuloksillaan
Opetus- ja kulttuuriministeriö toteutti kaksivuotisen esiopetuksen kokeilun vuosina 2021–2024. Kokeilu ei kuitenkaan kaventanut lasten välisiä eroja perusopetuksen alussa arvioiduissa taidoissa. Kansanedustaja Sara Seppänen pohtii, olisiko viisaampaa vahvistaa laadukasta varhaiskasvatusta ja leikin edellytyksiä kuin siirtää koulumaista ajattelua yhä nuoremmille lapsille.
Opettajataustainen kansanedustaja Sara Seppänen ei ole yllättynyt siitä, että kaksivuotinen esiopetuskokeilu ei ole tuottanut merkittäviä lisähyötyjä lasten kehitykselle.
– Opetus- ja kulttuuriministeriön (OKM) toteuttaman kaksivuotisen esiopetuksen kokeilun tulokset vahvistavat sen, mitä lapsen kehitystä koskeva tutkimus on jo pitkään osoittanut: varhainen koulumaistaminen ei automaattisesti paranna oppimista.
– OKM:n kokeilun tulosten mukaan kaksivuotisesta esiopetuksesta ei näytä olevan juuri lisähyötyä verrattuna siihen, että lapsi olisi viisivuotiaana varhaiskasvatuksessa ja sen jälkeen yhden vuoden esiopetuksessa. Tulokset julkaistiin keskiviikkona, ja ne kyseenalaistavat ajatuksen siitä, että opetuksen lisääminen varhaisessa iässä johtaisi parempiin oppimistuloksiin.
Leikki edistää lapsen oppimista
Laaja tieteellinen tutkimusnäyttö tukee käsitystä, että leikki on lapsen ensisijainen tapa oppia, Seppänen toteaa.
– Leikki edistää kielen kehitystä, sosiaalisia taitoja, itsesäätelyä, luovuutta ja ongelmanratkaisukykyä. Nämä taidot muodostavat perustan myöhemmälle oppimiselle ja koulumenestykselle. Leikki ei ole opetuksen vastakohta, vaan sen välttämätön perusta.
– Suomen koulutusjärjestelmän kansainvälinen menestys on pitkälti rakentunut ymmärrykselle lapsuuden merkityksestä. Meillä koulun aloitus on ollut verrattain myöhäinen, ja varhaiskasvatuksessa on painotettu lapsilähtöisyyttä, leikkiä ja kasvurauhaa. Oppimista ei ole kiirehditty, vaan lapsille on annettu aikaa kehittyä omassa tahdissaan.
Liika koulumaisuus voi heikentää motivaatiota
Liian koulumainen opetus liian varhaisessa vaiheessa ei edistä oppimista, kansanedustaja Seppänen toteaa.
– Päinvastoin, se voi heikentää motivaatiota, lisätä stressiä ja kaventaa lapsen luontaista uteliaisuutta. Varhaislapsuudessa olennaisinta on turvallinen ympäristö, vuorovaikutus ja leikki, ei akateemisten vaatimusten aikaistaminen.
– Siksi en ole yllättynyt, että kaksivuotinen esiopetus ei ole lunastanut sille asetettuja odotuksia. On perusteltua kysyä, olisiko viisaampaa vahvistaa laadukasta varhaiskasvatusta ja leikin edellytyksiä kuin siirtää koulumaista ajattelua yhä nuoremmille lapsille. Lapsuus ei ole pelkkää valmistautumista tulevaan, vaan arvokas vaihe itsessään.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Hallitus vahvistaa perusopetusta vaalikauden aikana 200 miljoonalla – korkeakoulutukseen tulossa lisää aloituspaikkoja
Viikon suosituimmat

Kommunistit eivät onnistuneet peruuttamaan Teemu Keskisarjan historialuentoa Lahdessa
Kommunistinen verkosto, joka käyttää Rakennusliiton osoitetta postiosoitteenaan on vaatinut Lahden kaupunginkirjastoa peruuttamaan kansanedustaja Teemu Keskisarjan historialuennon. Sama verkosto järjestää itse marxilaisen kirjallisuuden lukupiirejä kirjaston tiloissa.

PS-Nuoriso: Kaikki työttömät maahanmuuttajat on palautettava kotimaihinsa
Perussuomalainen Nuoriso esittää, että Suomi ryhtyy välittömästi palauttamaan työttömiä maahanmuuttajia kotimaihinsa, koska heillä ei ole hyvää syytä olla Suomessa.

Kansannousu kiihtyy Iranissa: Haavoittuneet täyttävät kriisiytyneet sairaalat – ruumiita pinotaan kasoihin
Pappisvallan vastaiset mielenosoitukset ovat Iranissa levinneet yli sataan kaupunkiin. Siitäkin huolimatta, että valtakoneisto on katkaissut internet- ja puhelinyhteydet. Kuvat rajuista väkivaltaisuuksista leviävät maailmalle satelliittiyhteyksien kautta ja ne ovat aivan muuta, kuin Iranin virallisten kanavien välittämä näkymä tapahtumista.

Mäenpää hämmästelee syrjintää puolustaneen yhdenvertaisuusvaltuutetun roolia oikeudessa: ”Eihän tämän pitäisi olla mahdollista”
Perussuomalaisten kansanedustaja Juha Mäenpää kyseenalaistaa kirjallisessa kysymyksessään yhdenvertaisuusvaltuutetun toiminnan Provinssi-tapauksen oikeudenkäynnissä ja ihmettelee, miksi valtuutettu asettui syrjinnästä tuomittujen johtohenkilöiden puolelle.

STT myöntää pitkin hampain oman uutisointinsa ongelmat – Garedew: ”Median Israel-valheita alkaa paljastua yhä enemmän”
Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew moittii STT:tä ja muuta valtamediaa virheellisestä Israel-uutisoinnista ja muistuttaa, että BBC:n omat selvitykset ovat jo paljastaneet vakavia ongelmia Gazaa koskevissa jutuissa. Garedew vaatii, että media korjaa virheensä yhtä näkyvästi kuin se levitti perusteettomia väitteitä.

Päivän Pointti: Media lyttää nyt härskisti nuoria naisurheilijoita – Iltalehdeltä pöksähti setämiesluokan läksytys squash-pelaaja Emilia Soinille

Sähköautoilijoille kilometrivero Britanniassa – Suomessa keskusta haluaa samaa
Saarivaltakunnan sähköautojen ja ladattavien hybridien omistajat joutuvat tulevaisuudessa maksamaan ajoneuvoveroa ajettujen kilometrien perusteella. Britannian hallitus perustelee uudistusta verotulojen turvaamisella, koska polttoaineveron tuotto vähenee sähköautojen yleistyessä. Uusi järjestelmä on parhaillaan lausuntokierroksella ja sen on määrä tulla voimaan keväällä 2028.

Minneapolisin tapausta tutkitaan kotimaisena terrorismina – Ministeri: ”Poliisi ampui itsepuolustukseksi”
Nainen sai surmansa maahanmuuttopoliisin ampumista laukauksista Minneapolisissa keskiviikkoaamuna. Viranomaisten mukaan poliisi ampui itsepuolustukseksi tilanteessa, jossa nainen ajoi autollaan poliisia päin. Äärivasemmisto on kohdistanut maahanmuuttopoliisiin yli sata vastaavaa hyökkäystä viime aikoina. Kuvernööri Tim Walzin mukaan hänen johtamansa osavaltio on "sodassa liittovaltion hallinnon kanssa". Walz ja pormestari Frey haluavat ICE-poliisit pois Minneapolisissa. Surmansa saaneen naisen vaimon ja pojan hyväksi perustettu rahankeräys on tuottanut lahjoituksia jo yli puolen miljoonan dollarin verran.

Nuoret näyttävät Suomen suunnan – alle 16-vuotiaat ulkomaalaistaustaiset enemmistönä jo 15 alueella pääkaupunkiseudulla
Tilastokeskuksen rekisteriaineisto kertoo vääjäämättömästä muutoksesta pääkaupunkiseudulla. Nuorista yhä suurempi osa on taustaltaan maahanmuuttajia ja vanhat kantasuomalaiset kuolevat pois. Jos segregaatio etenee nykyvauhtia ja kansalaisten yhteisyys katoaa, koko perinteistä yhteiskuntaamme uhkaa mureneminen ja sortuminen.

Seppänen ihmettelee länsimaisten feministien hiljaisuutta: ”Iranin naiset taistelevat yksin diktatuuria vastaan”
Perussuomalaisten kansanedustaja Sara Seppänen arvostelee länsimaisten feministien vaikenemista Iranin naisten vapaustaistelun keskellä. Seppänen kertoo, kuinka iranilaiset naiset ja nuoret haastavat teokraattisen hallinnon hengenvaarallisissa olosuhteissa. Samaan aikaan suomalaiset ja eurooppalaiset tasa-arvotoimijat pysyvät hämmentävän hiljaa. - Missä ovat länsimaisten feministien kannanotot naisten vapauttamisen puolesta? Seppänen kysyy.














