Sara Seppäsen kolumni: Tavallisuus kunniaan

Suomessa elää suuri joukko ihmisiä, jotka eivät tee itsestään numeroa. Enemmistö suomalaisista voidaan ehkä laskea tähän ryhmään. He heräävät aamulla, käyvät töissä, maksavat veronsa, kasvattavat lapsensa ja elävät elämäänsä hiljaisesti, mutta kunniallisesti. He eivät kaipaa parrasvaloja, eivätkä koe tarvetta korostaa itseään tai identiteettiään. He ovat tyytyväisiä siihen, mitä heillä on – perheeseen, työhön, arkeen. Ja ennen kaikkea: he eivät valita pienestä.

Tavallinen suomalainen, tuo maailman onnellisimman kansan jäsen, käy marjassa, ehkä kutoo villasukkia, metsästää, kalastaa tai penkkiurheilee. Hän arvostaa metsän rauhaa, hiljaisuutta ja vuodenaikojen kiertoa. Hän rakastaa lähimmäisiään ja kunnioittaa naapuriaan, jopa niin paljon, ettei turhaan häiritse, ei edes kyselemällä kuulumisia. Hienotunteisuus on osa hänen luonnettaan.

Saunassa hän osaa nauttia täydessä hiljaisuudessa tai puhua rauhallisesti. Siellä ei tarvitse selittää itseään, riittää, että on. Ja jos hän sattuu omistamaan mökin, hän rakastaa sitä yli kaiken. Mökki ei ole vain rakennus, se on turvasatama, paikka jossa mieli lepää ja arki unohtuu.

Tavallinen suomalainen ei makoile Mannerheimintiellä eikä marssi nahka-asuissa kulkueessa. Hän ei kaipaa huomiota, vaan arvostaa rauhaa, työtä ja yhteisöllisyyttä. Hän ei ehkä tiedä, mitä tarkoittaa ”woke”, eikä ole kuullut uusimmista pronomineista. Eikä hänen tarvitsekaan.

Tavallinen suomalainen ei vaadi erityiskohtelua, mutta ansaitsisi enemmän arvostusta. Samaan aikaan moni yksinelävä ihminen jää vaille huomiota. He, jotka eivät huuda äänekkäimmin, jäävät helposti näkymättömiksi. Heille yhteiskunta tarjoaa harvoin mitään etuuksia, vaan enemmänkin velvollisuuksia veronmaksajana. Yhteiskunta tuntuu yhä useammin rakentuvan sen ympärille, kuka on poikkeava, äänekäs tai edustaa jotain uutta ilmiötä. Tavallisuus ei ole enää hyve, vaan jotain, mitä pitää selitellä.

On syntynyt tunne, että jos et ole jollain tavalla erilainen, et ole mitään. Että tavallinen elämä ei riitä. Mutta juuri tavallisuus on se, mikä pitää tämän maan kasassa. Se on hiljaista vastuunkantoa, arjen pieniä tekoja, jotka eivät päädy uutisiin mutta joilla on merkitystä.

On aika palauttaa tavallisuus kunniaan. Nostaa esiin ne, jotka eivät itseään nosta. Todelliset isänmaan vastuunkantajat ovat tämä hiljainen enemmistö.