

Savio ihmettelee Suomen aktiivisuutta turvapaikanhakijoiden sisäisten siirtojen toteuttamisessa: ”Vain Ranska ottanut enemmän”
Perussuomalaisten kansanedustaja Sami Savio on jättänyt eduskunnassa kirjallisen kysymyksen Suomen suhteettoman suuresta osuudesta turvapaikanhakijoiden sisäisissä siirroissa EU-alueella.
Maahanmuuttoviraston tilastojen mukaan Suomeen on 14.9. mennessä siirretty yhteensä 679 turvapaikanhakijaa EU:n sisäisinä siirtoina, kun koko EU-alueella määrä on 4 878.
Savio kysyy sisäministeriltä, miksi Suomi on jatkanut turvapaikanhakijoiden sisäisiä siirtoja EU-alueella tilanteessa, jossa muiden sopimusmaiden osallistuminen siirtoihin on jäänyt erittäin vähäiseksi ja Suomen osuus siirroista on noussut suhteettoman suureksi.
Lisäksi Savio tiedustelee, aikooko hallitus keskeyttää turvapaikanhakijoiden sisäiset siirrot EU-alueella ainakin siihen saakka, että muiden maiden suhteellinen osuus sisäisistä siirroista nousee vähintään Suomen tasolle.
Suomeen otettu kolmannes kaikista siirrettävistä
Savio viittaa muun muassa Petteri Orpon viime vuonna sisäministerinä antamaan lausuntoon, jonka mukaan ”Suomi keskeyttää sisäiset siirrot jos muut maat eivät osallistu” (Yle Uutiset 9.11.2015). Myös pääministeri Juha Sipilä on todennut julkisesti sisäisten siirtojen mekanismin epäonnistuneen.
– Näistä lausunnoista huolimatta Suomi on jatkanut sisäisiä siirtoja huomattavasti muita maita aktiivisemmin. Esimerkiksi ajanjaksolla 25.8.-14.9.2016 koko EU-alueella toteutettiin 481 sisäistä siirtoa, joista Suomeen kohdistui peräti 162. Ainoastaan Ranska on vastaanottanut turvapaikanhakijoita Suomea enemmän sisäisten siirtojen mekanismin kautta, Savio ihmettelee.
Läheskään kaikki maat eivät osallistu
Läheskään kaikki jäsenmaat eivät osallistu vapaaehtoiseen turvapaikanhakijoiden taakanjakoon. EU:n sisäisten siirtojen on kritisoitu kasvattavan huomattavasti turvapaikanhakijoiden kokonaismäärää, koska menettely parantaa hakijoiden mahdollisuuksia hakeutua korkeaa sosiaaliturvaa tarjoaviin maihin, joiden turvapaikkasäädökset ovat kaiken lisäksi usein muita maita löyhempiä.
– Taakanjakomenettelyn on myös katsottu heikentävän Schengen-alueen reunavaltioiden motiivia toteuttaa tarkkaa ulkorajavalvontaa, toteaa Savio.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Eerola: EU-komissio haluaa avata uusia väyliä maahantulijoille – ehdotusta ei pidä hyväksyä

Huhtasaari: Suuntana EU:n liittovaltio, vain PS vastustaa – ”Kokoomuksen koti on Euroopassa, keskusta haluaa Suomeen islamilaisia arvoja”

Halla-aho moittii: Suomalaismepit antoivat siunauksensa kiistanalaisen Dublin-uudistuksen eteenpäin viemiselle – ”Paljon taakkaa ottaneet maat saisivat sitä lisää”
Viikon suosituimmat

Irakilaiskaksoset saivat valtiolta 426 000 euron koppikorvaukset – hallitus esittää korvauksille kattoa
Irakilaiskaksosten tapaus on nostanut esiin Suomessa maksettujen koppikorvausten korkean tason ja toimii esimerkkinä tilanteista, joihin hallitus pyrkii nyt puuttumaan asettamalla korvauksille enimmäisrajan.

Marinin hallituksen senioriministeri aiheutti hirvittävän vahingon, tappiot miljardeissa – myöntää ettei tajunnut mitä teki – nyt vasen laita valehtelee asiaa Purran syyksi
KOLUMNI | Sosiaalinen media on täyttynyt erityisesti vasemmalla laidalla väitteistä, että nykyhallitus olisi vaihtanut Marinin pitkät nollakorkolainat vaihtuvakorkoisiksi. Tämä on ihan puhdasta valehtelua, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.

Kiihtynyt Sofia Virta puhui päälle ja haastoi riitaa A-studiossa
Eilisessä Ylen A-studiossa vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta korotti ääntään, elehti voimakkaasti ja keskeytti sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin useaan kertaan, Virran puolustaessa järjestöjen oikeutta jatkaa toimintaansa veronmaksajien rahoilla.

Rydman: Ylen faktantarkastus on luokatonta – tarkastaa eri asiaa mistä puhuttiin, asiantuntijana veronmaksajien rahoittamien järjestöjen päälobbari
Perussuomalainen sosiaali- ja terveysministeri kritisoi kovin sanoin Ylen harjoittamaa "faktantarkastusta" koskien taannoista A-studion debattia hallituksen sote-säästöistä kehysriihessä. "Faktantarkastus" on jälleen kerran tyypillisen yleläistä, sillä tarkastelun kohteeksi on otettu jotain aivan muuta kuin kehysriihessä tehdyt päätökset ja asiantuntijaksi on napattu SOSTE ry:n pääsihteeri, jonka päivätyö on lobata järjestöille lisää veronmaksajien rahaa.

Aino-jäänmurtaja rakennetaan Suomessa – ministeri Ranne: ”Ilouutinen koko Suomelle!”
Väylävirasto kertoi tänään, että Suomen uusi jäänmurtaja rakennetaan Suomessa joko Rauman tai Helsingin telakalla. Suomen omista kahdeksasta jäänmurtajasta useampi on jo käyttöikänsä päässä, ja hallitus onkin liikenne- viestintäministeriön johdolla uudistamassa vanhenevaa jäänmurtolaivastoa sekä jäänmurron järjestämistapaa.

SDP:n Tuppurainen jäi kiinni valehtelusta – Vigelius: ”Epärehellistä sumutusta’’
SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppurainen jäi torstaina kiinni valehtelusta koskien sote-järjestöjen valtion tuista säästämistä.

Jäikö kommunismin ruumiinavaus kesken? Uutuuskirja kertoo, mistä woke on lähtöisin
Perinteinen kommunismi voi olla heikossa hapessa, mutta punaisen aatteen jälkeläiset porskuttavat kaikissa läntisissä yhteiskunnissa. Kommunismin yhteydet nykyiseen woke-ideologiaan, antirasistiseen teollisuuteen ja ympäristöliikehdintään nousevat näkyville toimittaja, tietokirjailija Pekka Virkin tuoreessa tietokirjassa.

Kun eliitti rikastuu enemmistön kustannuksella – yhteismaan ongelma selittää nykyaikaa
Massamaahanmuutto, tuulimyllypuistot ja Lapin turistiralli ovat kaikki ilmiöitä, joilla varakas vähemmistö lyö rahoiksi. Tavallisen veronmaksajan tehtäväksi jää seurausten sietäminen.

Kun faktantarkistus muuttui työkaluksi: Yle muokkaa totuutta itselleen sopivaan muotoon
Yleisradion politisoitunut ”faktantarkistus” ei kaadu siihen, mitä Yle tarkistuksissaan löytää, vaan siihen, mitä se etukäteen päättää olla etsimättä. Sama kaava näkyy useimmissa tapauksissa, kun Yle ryhtyy tarkistamaan faktoja: hakukriteerit on rajattu kapeaksi ja konteksti on sangen valikoiva.

Purra Ykkösaamussa: Hyvinvointivaltio ei kestä ilman selkärankaisia päätöksiä
Valtiovarainministeri Riikka Purra avasi Ylen Ykkösaamussa hallituksen kehysriihen päätöksiä. Hän korostaa, että ilman rakenteellisia uudistuksia ja tiukempaa maahanmuuttopolitiikkaa hyvinvointivaltion ylläpitäminen tulevaisuudessa on uhattuna. Purra linjaa myös, että kilpailukykyä ei voida tuhota liian kunnianhimoisella ilmastopolitiikalla.













