SDP:n Vainio: Sotea ei voi selittää paremmaksi

29.07.2013 |14:15

SDP:n varapuheenjohtaja Eero Vainio, 26, kehottaa puoluettaan lopettamaan selittelyn. Hän kertoi kannastaan Helsingin Sanomissa. Yhtenä kiemurtelemisen aiheena hän mainitsee erikseen hallituksen sote-uudistuksen vaikeudet.

– Otetaan nyt esimerkiksi kunta- ja soteuudistus. Ne ovat olleet hankkeita, joissa hallituksen meno on ollut todella takkuista. En oikein näe, miten tätä voisi paremmaksi selittää, Vainio sivaltaa HS:n haastattelussa.
Hänen mielestään olisi selvempää kertoa päätösten lähtötilanteesta kaikkine monimutkaisuuksineen äänestäjille rehellisesti, eikä esiintyä yksimielisesti riitaisen päätöksen takana, kun yksimielisyyttä ei kuitenkaan asiasta ole.
– Se poistaisi sitä vaikutelmaa, että kaikki rakastaisivat tehtyjä ratkaisuja, kun kuitenkaan näin ei ole”, Vainio sanoo.
Tämä olisi resepti myös laskeviin kannatuslukuihin. Hän toivoo rohkeampia avauksia ja kärkevämpää keskustelua: mieluummin vaikka pyydetään jälkeen päin anteeksi kuin että ollaan tuppisuina.

Kierrätys jähmetti

Vainion mukaan SDP:n ministerikierrätys jähmetti puolueen eduskuntaryhmää. Se ei siis ollut Vainion mielestä puolueelle hyväksi.
– Ministerikierrätys oli täysin paikallaan, mutta itse prosessi teki sen, että meidän kansanedustajat muuttuivat varovaisiksi. Moni alkoi odottamaan ministerin pestiä, ja sitten oltiin mieluummin hiljaa kuin tehtiin jotain, Vainio sanoo HS:ssa.

 

Veli-Pekka Leskelä


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

3.
Suomen uutiset logo

Tynkkynen jyrähtää kokoomuksen Sirpa Pietikäisen vihervasemmistolaisesta äänestyslinjasta EU:ssa

02.11.2026 |15:20
5.
Suomen uutiset logo

Muslimit ja äärivasemmisto menestyivät USA:n vaaleissa – Alaskassa Mary Peltola voitti molemmat Dan Sullivanit

05.11.2026 |12:00
6.
Suomen uutiset logo

Useissa kaupungeissa tuhansien eurojen tukia vain ulkomaalaisten työllistämiseen – Vigelius: ”Laillistettua syrjintää”

04.11.2026 |14:51
8.
Suomen uutiset logo

Oikeus tuomitsi kaksi ulkomaalaistaustaista nuorta – pahoinpitelivät ja puukottivat 15-vuotiasta Helsingin Kaivopuistossa

06.11.2026 |11:05
10.
Suomen uutiset logo

Lääkäriliiton Pride-yhteistyö närästää erikoislääkäriä: ”Yhdenvertaisuus ei edellytä Pride-kumppanuutta”

03.11.2026 |10:01

Uusimmat

Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Lähetä uutisvinkki:

toimitus@perussuomalaiset.fi